20.3.2019

Mitä on kulttuurisensitiivinen ja antirasistinen seksuaalikasvatus ja mitä se voisi olla?

Seksuaalikasvattajan käsikirjan kuvitus Jutta Kivilompolo

Vieraskynässä Sophia Wekesa / Helsingin Tyttöjen Talo. Kirjoitus on ilmestynyt Hivpointin Seksuaalikasvattajan käsikirjassa (2019).

Nuorten kanssa tehtävä kulttuurisensitiivinen työ voidaan jakaa kolmeen osaan. Ensimmäisenä on yksilön kohtaaminen, toisena tiedostaminen ja tunnustaminen, kolmantena tilan antaminen.

Kulttuurisensitiivisessä työssä on tavoitteena kohdata yksilöt loputtomilla erilaisten kokemusten ja identiteettien mahdollisuuksilla ja nyansseilla, joista emme voi tietää mitään ennen henkilöön tutustumista. Mielen pitäminen tyhjänä tauluna on tuttu ideaali siitä, että voisimme ottaa asioita ja ihmisiä vastaan ilman minkäänlaista ennakko-oletusta. Sana ideaali kuvaa tavoitetta hyvin – se on kaunis ja tärkeä, mutta myös utopia.

Kulttuurisensitiivistä työtä seuraa vaatimus tunnistaa ja tunnustaa. Tunnistaa, minkälaisia merkityksiä eri kulttuurit, ihonväri ja etninen tausta saavat tässä ajassa, paikassa ja historiassa. Tunnistamme sen historian, joka meille on opetettu, sekä omat henkilökohtaiset kokemukset, jotka ajatteluun vääjäämättömästi vaikuttavat. Tunnustamme myös sen, miten yhteiskunta ja sen jäsenet saattavat kohdella erilaisia henkilöitä ja minkälaisia stereotypioita eri ihmisiin kohdistuu.

On työtämme ymmärtää, minkälaisia ohittamisen kokemuksia ja väärinymmärryksiä aiheuttavia kohtaamisia jollakin on ollut, jotta voimme tuottaa korjaavia kokemuksia. Tunnustaminen tarkoittaa avoimena olemista näille mahdollisille kokemuksille ja niiden validointia.

Kolmas tavoite on luoda nuorelle mahdollisimman turvallinen tila pohtia omaa identiteettiä, suhdetta yhteiskuntaan ja yhteisöihin, joissa hän elää ja vaikuttaa. Tavoitteena on tila, jossa ei tarvitse olla heti valmis, jossa saa vaihtaa mielipidettä ja kokeilla eri vaihtoehtoja.

Seksuaalikasvatuksessa tämä tarkoittaa samalla tavalla mielen pitämistä avoimena esimerkiksi siitä, miten nuori kokee seksuaalisuutensa ja mitä tietoa, käsityksiä tai kokemuksia hänellä on. Lisäksi tulisi olla avoin myös suhteessa niihin kulttuureihin ja yhteisöihin, joihin nuori kokee kuuluvansa.

Kuulemme usein median ja meille kerrottujen tarinoiden kautta siitä, miten seksuaalisuus ja sukupuoli nähdään eri kulttuureissa, mutta suurimmassa osassa tarinoita tarjotaan vain yksinkertaistettuja ja stereotyyppisiä esimerkkejä. Yksinkertaistuksien tarkoitus on harvoin lisätä tietoa, mutta usein ne nostavat tarinan viihdearvoa. Turvallisemman tilan avulla annamme nuorelle oikeuden määritellä itse, miten hänen maailmankuvansa, kulttuurinsa ja identiteettinsä oikeasti suhtautuvat seksuaalisuuteen.

Mitä sitten on antirasistinen seksuaalikasvatus?

En käy tässä läpi antirasismin tai intersektionaalisen feminismin perusteita, sillä siihen eivät tämän kirjan sivut riitä. Sen sijaan sukelletaan suoraan tarkastelemaan sitä, mitä rodullistaminen ja kulttuuristaminen voivat saada aikaan suhteessa seksuaalisuuteen ja sukupuoleen. Minkälaisia stereotypioita, oletuksia ja representaatioita ruskeat ja rodullistamista kokevat nuoret kohtaavat suhteessa seksuaalisuuteensa?

Sanalla ruskea viittaan tässä tekstissä kaikkeen ei-valkoisena ja ei-suomalaisena nähtyyn. Luettelen pari esimerkkiä: ruskeuteen liitetty hyperseksuaalisuus ja ajatus jatkuvasta halukkuudesta seksiin, mustien miesten peniksen suuruus, hetero-ja cis-normatiivisuus, naisoletettujen alisteisuus (tämä kohdistuu erityisesti aasialaistaustaisiin naisiin), rodullistamista kokevien naisoletettujen seksityöläisyys ja ruskeiden miesten taipumus seksuaaliseen väkivaltaan.

Kaikki nämä ovat rasistisia stereotypioita, joiden kanssa rodullistamista kokevat joutuvat tasapainoilemaan joka päivä intiimeissä suhteissaan. Ne vaikuttavat arjen kohtaamisissa, deittailussa ja parisuhteissa.

Emme puhu pienistä sivuseikoista, kun puhumme stereotypioista suhteessa seksuaalisuuteen. Puhumme ihmis- ja itsemääräämisoikeuksista. Jos sterotypia on, että ruskeat ihmiset ovat hyperseksuaalisia ja aina halukkaita seksiin, kannattaa pysähtyä kysymään, mitä se tarkoittaa heidän suostumuksensa kannalta? Kuinka moni ruskea nuori on joutunut sellaisen ahdistelun kohteeksi, jossa oletus on, että heidän kehojensa tehtävä on palvella jonkun toisen seksuaalisia tarpeita?

Toinen selkeä ongelma on ruskeuden yksinkertaistaminen hetero- ja cis-oletukseen. Ruskeat ihmiset voivat olla myös muunsukupuolisia, homoseksuaaleja, aseksuaaleja ja kuulua sateenkaarevaan kirjoon. Näistä muodostuvien risteymien tunnistaminen ja tunnustaminen on yhteiskunnassamme vielä olematonta. Tämä puute vaikuttaa suoraan muun muassa turvallisuuden kokemuksiin.

Representaatio, eli se mitä näemme mediassa ja ympärillämme, vaikuttaa ajatuksiimme todellisuudesta. Se, minkälaisina nuoret näkevät itsensä näköiset ihmiset esitettynä suhteessa seksuaalisuuteen, vaikuttaa heidän kokemukseensa siitä, mikä on heille mahdollista.

Mitä meidän tulisi tehdä ammattilaisina ja aikuisina?

Ehdotan, että aloitamme ongelmien tiedostamisesta. Sitten vaadimme ja luomme uudenlaista representaatiota ja turvallisia tiloja. Palautan vielä lopuksi ajatuksen antirasismin ytimeen. Sen sijaan, että yrittäisimme pelastaa ruskeita nuoria, meidän tulisi pelastaa rasistiset rakenteet. Siten ruskeat nuoret voisivat saada enemmän tilaa olla omia itsejään ja kokea seksuaalisuutensa ja sukupuolensa turvallisesti ja vapaasti.

Me työntekijät voimme harjoittaa kulttuurisensitiivisyyttä myös itseämme kohtaan. Sen sijaan, että yrittäisimme sosiaalialan ammattilaisina tulla tietoiseksi kaikista maailman kulttuureista ja niiden normeista – tässä tapauksessa ajatuksista seksuaalisuudesta – on parasta tulla tietoiseksi omasta kulttuurista ja sen näkymättömistä pelisäännöistä. Sillä se, mitä meille on opetettu ja mitä opetamme nuorille normaalina, suomalaisena seksuaalikasvatuksena, on hyvin kulttuurista.

Sophia Wekesa
Kulttuurisensitiivisen tyttötyön vastaava ohjaaja
Helsingin Tyttöjen Talo