Hivin hoito

Sivu on viimeksi tarkistettu 17.3.2023

Hiv-lääkitys hiv-hoidon kulmakivenä

On tultu pitkälle ajoista, jolloin ensimmäinen hiv-lääke (Retrovir) saatiin käyttöön vuonna 1987. Kyseisen lääkkeen teho hi-virusta vastaan oli heikko ja sitä tuli ottaa suuria määriä, mikä taas aiheutti tartunnan saaneelle ikäviä sivuoireita. Hiv hoidon kehittyminen on ollut monivaiheista. Lääkityksen kehittymisen kannalta merkittävää oli sen ymmärtäminen, että paras hoitotulos saavutetaan, kun hiv-lääkitys toteutetaan usealla eri lääkeaineella.  Tälläkin hetkellä käytössä oleva kolmen lääkkeen yhteishoito tuli käyttöön vuonna 1996. Hivin hoitoon tarkoitettua kolmen lääkkeen yhteishoitoa kutsutaan antiretroviraalilääkitykseksi tai HAART-hoidoksi (highly active antiretroviral therapy). Lue lisää hivistä ja hivin hoidosta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sivuilta.

Sveitsiläiset ja saksalaiset lääkärit julkaisivat vuonna 2008 lausunnon (Swiss Statement), jonka mukaan lääkitty hiv ei tartu. Vuonna 2020 asiasta on saatu laajaa tutkimusnäyttöä (esim. PARTNER- tutkimukset, lue lisää täältä) ja voidaan varmuudella sanoa, että hiv-tartunnan saaneen ollessa toimivalla lääkityksellä, hiv ei tartu – ei edes seksissä ilman kondomia.

Hivin hoitoon on nykypäivänä käytettävissä yli 30 eri lääkeainetta, joiden joukossa on seitsemän eri ainetta, jotka estävät viruksen lisääntymistä elimistössä.  Näistä lääkeaineista valitaan tavallisimmin kolmen lääkeaineen yhdistelmä ja lääkitys voidaan usein toteuttaa ottamalla yksi tabletti vuorokaudessa. Lääkkeet ovat hyvin siedettyjä ja sivuoireita esiintyy vähän. Kun hiv-lääkitystä käytetään ohjeiden mukaisesti, hiv-tartunta ei nykytiedon valossa lyhennä elinikää. Suomi on ollut hiv-hoidon kärkimaita jo 2000-luvun alusta ja on saavuttanut WHO:n hiv-hoidon onnistumiselle asettamat globaalit tavoitteet.

Miten hiv-lääkitys toimii?

Antiretroviraalisen (ARV) lääkityksen tarkoituksena on laskea hi-virustasot mahdollisimman matalaksi veressä ja muissa kehon eritteissä. Kun ihminen saa hiv-tartunnan, hi-virus kiinnittyy CD4-soluun. CD4-solut ovat tärkeä osa immuunijärjestelmää eli elimistön puolustusmekanismia. Kiinnityttyään soluun virus tunkeutuu syvälle siihen ja muuttaa solun virustehtaaksi. Jo vuorokaudessa virustehtaaksi muuttunut solu tuhoutuu ja virukset jatkavat uusiin soluihin. Hi-virusta vastaan hyökätään yleensä usean lääkeaineen yhdistelmällä, joista kukin lääkeaine torjuu hi-virusta eri tavoin. Hiv-lääkitys estää hi-virusta tekemästä kopioita itsestään ja pitää virusmäärän matalalla.

Lääkkeet, joista käytetään nimitystä “fuusion estäjät ja CCR5 estäjät”, yrittävät estää virusta tarttumasta CD4-solun pintaan, kun taas lääkkeet, joista käytetään nimitystä “NRTI” ja “NNRTI”, estävät virusta muuttamasta rakennettaan solun sisällä. “Integraasin estäjät” pysäyttävät viruksen tunkeutumisen syvälle soluun ja “Proteaasin estäjät” (PI-lääkkeet) yrittävät estää solua muuttumasta virustehtaaksi.

Miten ja milloin hiv-lääkitys aloitetaan?

Kun hiv-tartunta todetaan, tehdään lähete erikoissairaanhoitoon. Hiviä hoidetaan keskussairaaloiden ja yliopistollisten sairaaloiden infektiopoliklinikoilla. Hivin lääkehoito aloitetaan mahdollisimman pian diagnoosin jälkeen, hiv-infektion vaiheesta riippumatta. Käytännössä lääkitys aloitetaan muutaman kuukauden päästä hiv-tartunnan toteamisesta. Paras pitkäaikainen hyöty lääkityksestä saadaan, kun CD4-solujen määrä on aloitettaessa vielä normaalilla tasolla. Kuitenkin vielä pitkällekin edenneessä hiv-tartunnassa aloitettu hoito voi palauttaa immuniteetin normaalille tasolle.

Ennen lääkityksen aloittamista otetaan verikokeita (hi-virusmäärä, CD4-solumäärät ja mahdolliset lääkeresistenssit), joilla selvitään hiv-infektion tilanne. Lääkärin tulee myös ennen lääkityksen aloittamista varmistua, että hiv-tartunnan saanut on motivoitunut ja sitoutunut lääkehoidon toteuttamiseen. Lisäksi lääkäri selvittää tartunnan saaneen elämäntilannetta, muun muassa päivärytmiä, jotta paras mahdollinen lääkitys voidaan valita. Hiv-lääkityksen valinnassa olisi hyvä huomioida mahdolliset lähiajan raskaussuunnitelmat, jotta valitaan sikiölle turvallinen lääkitys.

Mitä tarkoittaa ”virukset mittaamattomissa”?

Kun ihmisellä on todettu hiv-tartunta, ja lääkehoito aloitetaan, hän käy 3-6 kuukauden välein mittaamassa veren virustason. Kun mitataan virustasoja, ollaan kiinnostuneita siitä, kuinka monta viruskopiota on millilitrassa verta. Suomessa puhutaan, että virukset ovat mittaamattomissa, kun viruskopioita on alle 20 millilitrassa verta. Tämä on varman päälle tehty sopimus virusten mittaamattomuuden rajasta, sillä tutkijat ovat todenneet, kuinka mittaamattomuudesta voidaan puhua jo silloin, kun viruskopioita on alle 200 millilitrassa verta. Todellisuudessa viruskopiot eivät ole kokonaan hävinneet elimistöstä, vaan hi-virus säilyy kehossa antiretroviraalisesta lääkityksestä huolimatta. Suomessa noin 95 prosenttia hiv-hoitoa saavista saavuttavat tilan, jossa virukset ovat mittaamattomissa.

Lääkehoitoon sitoutuminen ja mahdolliset sivuoireet

Lääkkeiden säännöllinen ottaminen on hiv-hoidon teholle keskeistä. Lääkitys olisi hyvä ottaa päivittäin suunnilleen samaan aikaan. Satunnaiset unohdukset eivät kuitenkaan vaaranna hoidon toimivuutta. Parhaassa tapauksessa hoito voi olla yksi kolmen lääkeaineen yhdistelmätabletti kerran päivässä. Kun hoito on kerran aloitettu, sitä ei ilman painavaa syytä keskeytetä tai lopeteta. Katkot tai toistuvat epäsäännöllisyydet lääkkeen otossa lisäävät riskiä siitä, että virus kehittyy lääkkeille vastustuskykyiseksi (resistentiksi), jolloin näiden lääkkeiden teho menetetään pysyvästi.

Nykyisten hiv-lääkkeiden sivuoireet ovat vähäisiä ja ne ajoittuvat yleensä lääkehoidon aloitukseen. Mahdollisia sivuoireita ovat esimerkiksi ruokahaluttomuus, ripuli ja päänsärky. Suurelle osalle lääke ei aiheuta mitään sivuoireita. On tärkeää, että hiv-tartunnan saanut kertoo hoitavalle lääkärille matalalla kynnyksellä mahdollisista sivuoireista ja muista lääkitykseen liittyvistä haasteista. Jos haitalliset sivuoireet jatkuvat, on lääkitystä mahdollista vaihtaa.

Hiv-lääkitys ja raskaus

Hiv-lääkitys estää hivin tarttumisen sikiöön raskauden tai synnytyksen aikana. Hiv-tartunnan saaneen on siis mahdollista tulla raskaaksi ja synnyttää ilman pelkoa, että lapsi saisi hiv-tartunnan. Jos hiv-lääkitys on raskauden alkaessa käytössä, suositellaan ensisijaisesti saman lääkityksen jatkamista. Mikäli taas hiv todetaan vasta raskauden aikana, suositellaan lääkityksen aloittamista mahdollisimman pian. Osa hiv-lääkkeistä on tutkitusti turvallisia käyttää raskauden aikana ja hoitava lääkäri huolehtii, että raskaana olevalla on käytössään sikiölle mahdollisimman turvalliset lääkkeet. Raskauden aikana virusmääriä seurataan tehostetusti.

Hiv-lääkehoidon tulevaisuus

Lähitulevaisuudessa markkinoille on tulossa useampia pitkävaikutteisia hiv-lääkkeitä – sekä pistettäviä että suun kautta otettavia. Pitkävaikutteisia lääkkeitä otetaan (joko injektiona tai suun kautta) kerran kuukaudessa tai jopa harvemmin. Tutkimusnäyttö on näiden lääkkeiden osalta lupaavaa, niiden tehon on osoitettu olevan yhtä hyvä kuin päivittäin otettavan lääkityksen. Hiv-tartunnan saaneen kannattaa rohkeasti kysyä uusista lääkevaihtoehdoista hoitavalta lääkäriltään, sillä pistettävä lääkehoito on jo saatavilla.

Parannusta hiviin etsitään jatkuvasti, mutta se on osoittautunut vaikeaksi. Asiantuntijoiden mukaan kokonaan parantavaa hoitoa ei ole vähään aikaan odotettavissa.

Pitkävaikutteinen pistettävä hoitomuoto on saatavilla

Hivin hoitoon on saatavilla uusi pitkävaikutteinen hoitomuoto, jossa päivittäisten tablettien sijaan hiviä hoidetaan kahdella pistoksella kahden kuukauden välein.

Kyseessä on lihakseen pistettävä rilpiviriinin ja kabotegraviirin antiretroviraalinen yhdistelmälääkitys. Hoidon aloittamisessa on kolme vaihetta, joista ensimmäinen tablettienottovaihe kestää noin kuukauden ajan. Tabletit sisältävät samoja vaikuttavia aineita kuin pistokset ja päivittäisten tablettien vaikutuksia seurataan tämän jakson aikana. Jos hoidon saaja ja hoitoa toteuttava taho ovat tyytyväisiä hoidon seurauksiin ja etenemiseen voidaan aloituspistokset antaa tablettihoidon viimeisenä päivänä. Tässä hoidon vaiheessa hoidettava saa kaksi erillistä pistosta (kaksi eri lääkeainetta) samalla hoitokerralla. Aloituspistokset toistetaan kuukautta myöhemmin. Hoidon viimeisessä vaiheessa siirrytään antamaan pistoksia kahden kuukauden välein. Hoitoa saava käy pistoskäynnillä kahden kuukauden välein, jolloin päivittäistä tabletti hoitoa ei tarvita. Hoitotahtia on tärkeä ylläpitää ja pistokset on tärkeä pyrkiä ottamaan aina samana päivänä kuukaudesta.

Pitkävaikutteisessa hoitomuodossa sitoutuminen hoitoon sekä säännöllisiin hoitokäynteihin on erityisen tärkeää, koska muuten riskinä on viruksen lääkeresistenssin kehittyminen. Injektoitava lääkitys sopii hiv-tartunnan saaneille henkilöille, joilla on jo muulla hiv-lääkityksellä saavutettu hyvä hoitovaste. Pitkävaikutteinen pistoshoito voi myös olla arkea helpottava tekijä lääkehoidon toteuttamisessa, sillä pistos vapauttaa hiv-positiivisen päivittäisestä lääkkeenottamisesta. Tämä on merkittävä lisä lääkevalikoimaan, sillä hiv-tartunnan saaneilla on enemmän mahdollisuuksia valita itselleen sopiva lääkehoito ja vaikuttaa lääkkeen ottamisen tiheyden valintaan.

Mahdolliset esteet: hoitomuotoa ei nykytiedon mukaan suositella käytettäväksi raskauden aikana, sillä valmisteiden vaikutusta sikiöön tai raskauden kulkuun ei tunneta tarpeeksi hyvin.