18.11.2015

Jukka Keronen: Oikeuskäytäntö lievenee, mutta perusongelma säilyy

Korkein oikeus antoi 16. päivä marraskuuta kaksi ennakkopäätöstä koskien hiv-positiivisen velvollisuutta kertoa tartunnastaan seksikumppanilleen.  Osittain keskenään ristiriitaisiltakin tuntuvien päätösten seurauksena kertomatta jättäminen säilyy edelleen rikoslain piirissä. Oikeuskäytäntö kuitenkin näyttäisi lievenevän sen suhteen millaisista rikoksista voi tuomion saada.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden antama ja myöhemmin hovioikeuden vahvistama tuomio törkeän pahoinpitelyn yrityksestä muuttui korkeimmassa oikeudessa vapauttavaksi tuomioksi. Kyseisessä tapauksessa hiv-positiivinen mies ja hiv-negatiivinen nainen olivat olleet suojaamattomassa yhdynnässä. Mies ei kertonut naiselle tartunnastaan ennen yhdyntää. Hiv-positiivinen osapuoli oli toimivalla hiv-lääkityksellä. Tartuntaa ei tapahtunut.

Korkein oikeus katsoi käsitellessään valitusta, että törkeän pahoinpitelyn yritys edellyttäisi tahallisuutta. Tahalliseksi teko katsottaisiin myös, jos ”tekijä on pitänyt seurauksen aiheutumista varsin todennäköisenä”.  Korkein oikeus kuuli asiantuntijoina hiv-lääkäriä ja tutkimusprofessoria, joiden lausuntoihin hivin tarttuvuudesta ja hoidosta oikeus nojasi kantaansa. Käsiteltävänä olleessa tapauksessa korkein oikeus katsoi tartuntavaaran olleen (lääkityksen ansiosta) niin pieni, että hiv-positiivinen osapuoli ei ole voinut mieltää tartuntavaaraa todennäköiseksi.

KKO:  molemmilla vastuu – mutta toisella suurempi kuin toisella

Toisin kävi Helsingin käräjäoikeuden langettamalla ja hovioikeuden vahvistamalle tuomiolle vaaran aiheuttamisesta. Tässäkin tapauksessa hiv-positiivinen osapuoli oli lääkityksellä eikä kertonut tartunnastaan. Osapuolet olivat anaaliyhdynnässä useita kertoja noin kuukauden aikana. Myöskään tällä kertaa tartuntaa ei tapahtunut.

Vaaran aiheuttamisen osalta rikoslaissa edellytetään teon tahallisuutta tai sitä, että vakava vaara on aiheutettu törkeällä huolimattomuudella. Vaikka oikeus perusteluissaan totesi, että jokainen on terveydentilastaan riippumatta vastuussa itselleen omasta seksuaalisesta käyttäytymisestä, se kuitenkin päätyi tulokseen, jonka mukaan hiv-positiivisen vastuu on suurempi. KKO:n mukaan ”tartunnastaan tietoisen hiv-positiivisen vastuu huolehtia seksuaalisen kanssakäymisen edellyttämistä varotoimista on korostunut”. Korkeimman oikeuden mukaan hiv sairautena täyttää edelleen rikoslain tarkoittaman vakavan seurauksen tunnusmerkit muun muassa siksi, että sairaus on krooninen ja edellyttää sitoutumista koko elämän kestävään hoitoon.

Alempien oikeusistuinten päätökset pysyivät Korkeimmassa oikeudessa voimassa vastoin esittelijän kantaa ja niukimmalla mahdollisella äänten erolla 3-2. Oikeuden käsityksen mukaan hiv-positiivinen osapuoli on aiheuttanut toiminnallaan vakavan vaaran kumppanilleen.

Entä jos lääkityksen lisäksi käytössä on kondomi?

Huomattavaa on myös, että päätöksen perusteluissa KKO toteaa myös, että ”Toisaalta huolehtimalla kondomisuojauksesta lääkehoidon rinnalla A (syytetty) olisi toiminut terveydenhuollossa yleisesti annettujen ohjeiden mukaisesti, jolloin tartuntariskiä ei käytännössä olisi ollut”. Onko tämä perustelun osa siis tulkittava niin, että lääkityksen ja kondominkäytön yhdistelmä olisi, myös tiukempaa tulkintaa edustaneen KKO:n enemmistön mielestä, riittävä ”huolellisuustaso”, jotta myöskään vaaran aiheuttamisesta ei voisi tuomita?

Vähemmistöön jääneet KKO:n jäsenet olivat sitä mieltä, että tässäkin tapauksessa tartunnan todennäköisyys olisi pitänyt katsoa niin pieneksi, että ”käsillä ei ole ollut vaaran aiheuttamisen tunnusmerkistössä tarkoitettua vaaraa”.

Oikeuskäytäntö muuttuu turhan hitaasti

Laki on tähän asti edellyttänyt hiv-positiivisen kertovan tartunnastaan seksikumppanille, riippumatta siitä onko yhdynnässä käytetty kondomia ja/tai siitä onko hiv-positiivinen osapuoli ollut lääkityksellä, jonka avulla virustasot saadaan usein jopa mittaamattomiksi. Näiden päätösten jälkeen käytäntö muuttunee, mutta miten, se jää nähtäväksi.

Oikeuskäytäntö on ollut auttamattomasti vanhentunut.  Nyt annetuttu vapauttava ennakkopäätös törkeän pahoinpitelyn yrityksen osalta vie oikeuskäytäntöä lievempään suuntaan. Toinen päätös jättää kuitenkin perustilanteen ainakin osittain ennalleen.  Korkeimman oikeuden mielestä hiv-positiivisen, vaikka hän olisi toimivalla hiv-lääkityksellä, on siis edelleen (ainakin suojaamattoman seksin kyseessä ollessa) kerrottava seksikumppanilleen tartunnastaan. Kertomatta jättäminen voi johtaa rikosoikeudellisiin seurauksiin, vaikkakin aiempaa lievempiin.

Toivottavasti edes se päätöksen perustelun osa, jossa puhutaan kondomin käytöstä lääkityksen rinnalla, johtaa tältä osin oikeuskäytännön muuttumiseen. Hiv-positiivinen, joka on lääkityksellä ja sen lisäksi vielä käyttää kondomia on hyvin todennäköisesti paljon turvallisempi seksikumppani kuin henkilö, jonka hiv-statusta partneri ei tunne. Vaikka laki ja oikeus eivät aina olekaan sama asia, tulisi siihen kuitenkin pyrkiä. Oikeudenkäytöllä ei tulisi asettaa henkilölle velvoitteita, joihin ei ole todellista perustetta. Jos riskiä taudin tarttumisesta ei käytännössä ole, on kohtuutonta vaatia sairaudesta kertomista.

Nykyinen oikeuskäytäntö on yksi este monien joukossa hiv-positiivisten hyvän elämän toteutumiselle ja hiviin liittyvän stigman torjumiselle. Se saattaa myös olla vahingollinen hivin ennaltaehkäisytyölle. Ihmiset tekevät valintoja, esimerkiksi testaukseen menon suhteen. Valintoja saattaa johtaa väärille urille tieto siitä, että lain edessä on edullisempaa olla tartunnastaan tietämätön kuin tietoinen omasta tilastaan.

Korkeimman oikeuden päätökset:

KKO:2015:84 Törkeän pahoinpitelyn yritys, tahallisuus ja rikoksen yritys: Ennakkopäätös
KKO:2015:83 Vaaran aiheuttaminen: Ennakkopäätös

Teksti:
Jukka Keronen, toiminnanjohtaja, Hiv-tukikeskus