28.11.2024

Suomi saavutti kansainväliset hiv-tavoitteet – stigma yhä esteenä palveluiden saamiselle

Piirretty punainen sydän, jonka ympäri menee valkoinen nauha. Nauhassa lukee: Lääkitty hiv ei tartu. Teksti: Maailman aids-päivä 1.12. Hivpointin ja Positiiviset ry:n logot.

Suomi on saavuttanut UNAIDSin asettamat 95–95–95-tavoitteet. Eli vähintään 95% hiv-positiivisista tietää tartunnastaan, heistä 95% on lääkityksellä ja heistä 95%:lla hoito toimii hyvin ja virukset ovat ns. mittaamattomissa. Suomessa kuitenkin vielä n. 15 % hiv-positiivisista on toimivan lääkehoidon ulkopuolella. Tiedon puute ja stigma ovat keskeisiä esteitä, jotka vaikeuttavat hiv-tartunnan saaneiden pääsyä hoitoon ja tukipalveluihin. 

“Suomessa hiv-tartunnat todetaan myöhään ja osalla sairaus on ehtinyt edetä aids-vaiheeseen asti. On väärin, että stigma estää ihmisiä pääsemästä testeihin ja hoitoon ajoissa.”

Vilma Pietilä, toiminnanjohtaja, Hiv-säätiö / Hivpoint

Alle kolmannes pohjoismaalaisista tietää, että lääkitty hiv ei tartu

Äskettäin julkaistun tutkimuksen[1] mukaan vain 28 % pohjoismaalaisista tietää, että lääkitty hiv ei tartu. Samassa tutkimuksessa osoitettiin, että väärinkäsitykset hivin tartuntatavoista, hiv-hoidon vaikutuksista ja suhtautumisessa hiv-positiivisiin ovat yleisiä.

ECDC:n tuoreen raportin[2] mukaan myös terveydenhuollon työntekijöiden tiedot hivin tarttumisesta ja ehkäisystä ovat huolestuttavan puutteellisia. Tiedon puute näkyy hoitotilanteissa ennakkoluuloisina asenteina ja syrjivinä käytäntöinä.

“Hiv-tiedot sekä terveydenhuollossa että yleisväestössä ovat valitettavan heikolla tasolla. Yhteiskunta on jämähtänyt tilaan, jossa yksillä on todella ajantasaiset tiedot hivistä, ja toisilla käsitykset vastaavat vuosikymmeniä vanhoja tietoja.”

Sini Pasanen, toiminnanjohtaja, Positiiviset ry

Tutkimustuloksista laajemmin Positiiviset ry:n Maailman aids-päivän erikoisjulkaisussa.

Maailman aids-päivän tatuointitapahtuma syrjintää vastaan

Tatuointitaiteilija ja aktivisti Scarlet järjestää yhteistyössä Hivpointin ja Positiiviset ry:n kanssa Maailman aids-päivän tatuointitapahtuman Blue Punk Tattoo -studiossa Helsingin Hakaniemessä su 1.12. klo 11-18.

Studioon voi tulla ottamaan tatuoinnin ilman ajanvarausta, ja valikoimista löytyy erilaisia Maailman aids-päivän teematatuointeja. Tapahtumalla otetaan kantaa niin tatuointitoimialalla kuin muissakin yhteyksissä tapahtuvaa hiv-positiivisiin kohdistuvaa syrjintää vastaan.

“Olin aivan ihmeissäni, kun huomasin tatuointistudioiden nettisivuilla lukevan, että he kieltäytyvät tatuoimasta hiv-positiivisia ihmisiä. Se on syrjintää!”

tatuointitaiteilija Scarlet, Blue Punk Tattoo

Tatuointitaiteilija hämmästyi Suomen käytäntöä kysyä hiv-statusta tatuoinnin ottamisen yhteydessä » Hivpoint

Oodissa tarinoita hivin kanssa elämisestä 

Maailman aids-päivänä 1.12. klo. 16 Helsingin keskustakirjasto Oodissa kuullaan tarinoita hivin kanssa elämisestä. Tarinatuokion päätteeksi esiintyy Helsingin gay-kuoro Out’n’loud. Kaikille avoin, maksuton tapahtuma.

Lisätietoja

Toiminnanjohtaja Sini Pasanen, Positiiviset ry
puh. 0445544556
sini.pasanen@positiiviset.fi

Toiminnanjohtaja Vilma Pietilä, Hiv-säätiö / Hivpoint
puh. 044 544 0900
vilma.pietila@hivpoint.fi

Lähteet

[1] Moseholm E, Brännström J, Kivelä P, Collins P, Miglar A, Hammer J, Vuorte J, von Stockenström, S. Public Knowledge and Attitudes on HIV/AIDS in the U=U Era: Insights from a Nordic Survey Study. P2. Nordic HIV & Virology Conference 2024.

[2] European Centre for Disease Prevention and Control. HIV stigma in the healthcare setting. Monitoring implementation of the Dublin Declaration on partnership to fight HIV/AIDS in Europe and Central Asia. Stockholm: ECDC; 2024.