31.1.2023

Hiv-säätiön uusi puheenjohtaja, kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen on huolissaan Suomen hiv-tilanteesta  

Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen seisoo kivirappusten edessä vihreässä toppatakissa. Päällä teksti: Aino-Kaisa Pekonen Hiv-säätiön hallituksen puheenjohtajaksi!

Hiv-tartuntojen ennaltaehkäisyn sekä hiv-tartunnan saaneiden hyvinvoinnin ja oikeuksien puolesta toimiva Hiv-säätiö valitsi vuosikokouksessaan 24.1.2023 vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekosen hallituksensa puheenjohtajaksi kaudelle 2023–2024. Pekonen on toiminut tehtävässä aiemmin vuosina 2015–2019. Vuonna 2019 Pekonen luopui puheenjohtajan tehtävästä, kun hänet nimitettiin sosiaali- ja terveysministeriksi.  

Pekonen palaa luottamustehtävään tilanteessa, jossa hiv-tartuntojen ennaltaehkäisytyö on murroksessa. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on viime vuosina leikannut Hiv-säätiön ylläpitämän Hivpointin rahoitusta noin puoleen 2010-luvun tasosta. Järjestön toiminta Tampereella ja Oulussa on jouduttu lakkauttamaan. Hiv-tartuntojen ennaltaehkäisyn kannalta tärkeää matalan kynnyksen testauspalvelua on saatu Helsingissä jatkettua kaupungin ostopalvelujen avulla aina vuosi kerrallaan. Vuoden 2023 osalta rahoitus on vielä auki.

Olen otettu, että saan jatkaa tässä tärkeässä terveyden ja yhdenvertaisuuden edistämistyössä, mutta myös huolissani Suomen hiv-tilanteesta.

“Hivin ja muiden seksitautitartuntojen määrä on kasvussa tilanteessa, jossa matalan kynnyksen testauspalveluita on vähennetty. Terveydenhuollon palveluista päättävien tahojen tulee ymmärtää, että matalan kynnyksen testauspalveluilla on suuri ennaltaehkäisevä vaikutus. Ne ovat saavutettavia hivin suhteen avainryhmiin kuuluville, niiden avulla ehkäistään jatkotartuntoja ja autetaan ihmisiä hoidon piiriin. Lisäksi säästetään julkisen terveydenhuollon kustannuksissa. Matalan kynnyksen palveluiden turvaaminen onkin yksi keskeisin asia, jonka eteen haluan tehdä töitä Hiv-säätiön hallituksen puheenjohtajana.”

Aino-Kaisa Pekonen, Hiv-säätiön hallituksen puheenjohtaja

Hiv-säätiön hallituksessa tehdään yhteistyötä yhteiskunnan eri sektoreiden välillä

Hiv-säätiön hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Setan hallituksen jäsen Risto Hartikainen ja toiseksi varapuheenjohtajaksi opettaja Linda Eklöf. Muita hallituksen jäseniä ovat mm. Suomen infektiolääkärit ry:n puheenjohtaja Pia Kivelä ja THL:n erikoistutkija Kirsi Liitsola.

“Olemme tyytyväisiä, että hallituksessamme toimii Suomen parhaita hiv-asiantuntijoita muun muassa Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta, erikoissairaanhoidosta ja järjestökentältä. Toimijoiden välisellä tiiviillä yhteistyöllä on suuri merkitys Suomen hiv-politiikan onnistumiselle. Yhteistyö onkin erityisen tärkeää nyt, kun hiv-tartuntoja todettiin viime vuonna ennätysmäärä, pistämällä aineita käyttävien tartuntojen määrä on huolestuttavassa kasvussa ja samaan aikaan matalan kynnyksen testauspalveluiden rahoitus on epävakaalla pohjalla.”

Jukka Keronen, Hivpointin toiminnanjohtaja

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt 

Vilma Pietilä 
viestintäpäällikkö 
Hiv-säätiö / Hivpoint 
Puh. 044 544 0900
vilma.pietila@hivpoint.fi 

Jukka Keronen 
toiminnanjohtaja 
Hiv-säätiö / Hivpoint 
Puh. 040 564 8814 
jukka.keronen@hivpoint.fi 

Aiemmin julkaistuja tiedotteita aiheesta

25.3.2021 Kansanedustaja Inka Hopsun kirjallinen kysymys matalan kynnyksen hiv-testauksen jatkumisesta Suomessa

25.2.2021 Hivpointin rahoitus pienenee – toiminta supistuu ja henkilöstö vähenee