Hivpointin palveluissa olemme huomanneet ja kohdanneet monenlaista häpeää, joka liittyy seksitauteihin. Seksitautihäpeä ei ole irrallinen ilmiö, vaan se nousee seksin ja seksuaalisuuden häpeästä. Seksuaalisuus ja seksi puolestaan rakentuvat merkittävästi sosiaalisten ja kulttuuristen normien ja normatiivisuuden vaikutuksesta ja voimalla.
Normeihin liittyvät oletukset ja odotukset ovat monesti seksitautihäpeän taustalla.
Keskeisesti seksuaalisuutta normittavat ainakin heteronormatiivisuus, cisnormatiivisuus sekä yksisuhteisuuden normit ja vaatimukset. Näihin normeihin liittyvät oletukset ja odotukset ovat puolestaan monesti seksitautihäpeän taustalla. Samaa aihetta on käsitelty yleisemmällä tasolla artikkelissani, joka on julkaistiin keväällä. Sen enempää teoretisoimatta, siirrytään seuraavaksi konkreettisiin esimerkkeihin, joihin minä tai kollegani olemme törmänneet joko omassa elämässä tai Hivpointin työssä.
Aloitan omasta häpeilyhistoriastani:
Kävin seksitautitesteissä 1990-luvun lopulla HUSin sukupuolitautien polilla ja törmäsin siellä kuntosalituttuuni, jonka kanssa olin jutellut salilla monesti ja tulkintani mukaan molemminpuolisesti myös ilmaisseet seksuaalisen kiinnostuksen toisiamme kohtaan. Kumpikin tunnistimme poliklinikalla toisemme heti, mutta emme vaihtaneet sanaakaan, edes moikanneet, vaan hakeuduimme odotussalin eri reunoille istumaan. Koska tapahtuneesta on kulunut jo noin 25 vuotta, en muista mitä myöhempinä vuosina tapahtui, mutta seksiin emme ainakaan päätyneet, vaikka se olisi ehkä ollut mahdollista ilman häpeilevää kohtaamista klinikan aulassa.
Hivpointin työssä esille tulleita häpeäkokemuksia
Pitkään asiakastyötä Hivpointissa tehnyt kollegani kuvailee seksitautihäpeää kolmella esimerkillä:
“Olen usein neuvontatyössäni törmännyt ajatukseen, että seksitaudit tai niiden mahdollisuus nähdään rangaistuksena suhteen ulkopuolisesta seksistä. Jos seksitautitestien tulokset ovat negatiivisia, ihminen on ikään kuin saanut synninpäästön. Tällaisessa tilanteessa ei siis jäädä pohtimaan sitä, että kumppanin kanssa keskusteltaisiin aiheesta, vaikkapa suhteen avaamisesta myös muille kumppaneille, vaan negatiivinen tulos toimii synninpäästönä ja avoin kommunikointi kumppanin kanssa jää toteutumatta.
Asiakkaat kysyvät usein hyvin tarkkaan, mihin tiedot seksitautitestauksesta tulevat näkyviin. Monella on toive, että testit voisi ottaa täysin anonyymisti. Tulkintani mukaan tämä liittyy häpeään: samoja asiakkaita tuskin mietityttävät terveystiedot samalla tavalla, mikäli käynti liittyy esimerkiksi kipeytyneeseen selkään.
Usein ihmiset kertovat ylpeinä, että heillä ei koskaan ole ollut mitään seksitautia. Kun kysyt, ovatko he käyneet seksitautitesteissä, moni ei ole käynyt koskaan tai on käynyt hyvin harvoin. Hehän eivät voi silloin tietää, onko heillä koskaan ollut seksitautia. Häpeään tämä liittyy mielestäni siten, että se nähdään ylpeyden aiheena, ikään kuin todisteena omasta hyvyydestä, että seksitauteja ei ole koskaan ollut. Harvempi ylpeilee, että ei ole koskaan sairastanut esim. koronaa, vaikka toki tämäkin on mahdollista.”
Seksitauti nähdään rangaistuksena, negatiivinen testitulos synninpäästönä ja seksitaudittomuus omana hyvyytenä.
Terveydenhuollon ammattilaiset häpeän vahvistajina?
Häpeän tuottajina tai lisääjinä voivat toimia myös terveydenhoidon työntekijät. Tässä kollegani kokemus, joka sijoittuu noin vuoteen 2010:
“Olin asunut vuoden ulkomailla, ja Suomeen palattuani kävin seksitautitesteissä, ensimmäistä kertaa ikinä. Minulla oli ollut useampi seksikumppani, joista kuitenkin valtaosa oli ollut Suomessa. Muistan hoitajan paheksuneen sitä, että minulla oli ollut seksiä ulkomailla. Hän sai sen lisäkysymyksillään ja kommenteillaan kuulostamaan jotenkin likaiselta, epänormaalilta ja vaaralliselta. Hävetti ihan hirveästi ja tuli likainen olo, vaikka hetkeä aiemmin olin ollut ainoastaan ylpeä itsestäni hakeutuessani testeihin. Minulta olisi pitänyt ottaa myös nielunäyte, mutta seksitavoista ei kysytty tarkemmin eikä nielunäytteen ottamista myöskään automaattisesti tarjottu. En todellakaan kehdannut sitä pyytää, ettei tilanne muuttuisi hirveämmäksi.”
Toinen kollegani kertoo kahdesta kokemuksestaan seksitautien testauspalveluissa, joissa loistaa niin hetero- kuin cisnormatiivisuuskin:
Olin (naisoletettuna) Puolassa, kun kondylooma iski. Minulla ja testaajalla ei ollut yhteistä kieltä, vaan puolalainen tyttöystäväni tulkkasi tilanteen. Lääkäri kyseli jatkuvasti poikaystävästä, jota ei siis ollut. Nolotti, mutta vastasin, ettei ole ja lääkäri tulkitsi, että minulla oli irtosuhteita ja alkoi siitä saarnata.
“Kävin seksitautitesteissä transmiehenä. Sain oikeat testit, mm. pyyhkäisytestin vaginasta, ja lääkäri oli asiallinen. Mutta laboratoriohenkilö ei tarjonnutkaan oikeaa testiä, vaan ohitti lääkärin lähetteen. En kehdannut sanoa mitään, vaan otin tarjotun virtsanäytteen. Seuraavalla lääkärikäynnillä sanoin asiasta ja lääkäri teki uuden lähetteen, kävin labrassa ja sama henkilö oli vastassa. Nyt hän sekoili näytepurkkien kanssa, soitteli jonnekin ja lopulta tarjosi purkin, johon otin itse vaginanäytteen. Tulokset eivät kuitenkaan valmistuneet, koska purkki oli ollut vääränlainen. En kehdannut enää mennä kolmatta kertaa labraan.”
Keskustelu häpeäkokemuksista auttaa vapautumaan häpeästä
Ehkä nämä kertomukset saivat sinutkin muistamaan omia häpeäkokemuksiasi. Ei hätää, et ole yksin häpeäsi kanssa – häpeän aika ei ikävä kyllä ole ohi, ja häpeäkokemuksia on monenlaisia. Seksitaudit ja varsinkin seksitilanteet, joissa on mahdollisuus seksitautitartuntaan, ovat hyvin yleisiä. Häpeään ei siis tämänkään vuoksi ole syytä. Häpeäkokemuksista voi kuitenkin vapautua, kun käsittelee niitä eri tavoin, esimerkiksi keskustelee kokemuksistaan ystävien kanssa. Seuraavalla kerralla ei ehkä enää hävetä ollenkaan tai hävettää vähemmän.
Hävytöntä syksynjatkoa!
Teppo Heikkinen
Kirjoittaja on Hivpointin hivin ja seksitautien ennaltaehkäisyn asiantuntija, joka ei enää häpeile nykyisin niin paljon kuin aikaisemmin.