Minun nimeni on Ganna Lugova. Olen lakimies Ukrainasta ja asun tällä hetkellä Suomessa. Olen asunut ja työskennellyt Harkovassa, mutta 24. helmikuuta 2022 Venäjän federaatio hyökkäsi julmasti ja kavalasti kotimaatani vastaan ja aloitti lakkaamattomia ohjusiskuja erityisesti kotikaupunkiani ja koko Ukrainaa vastaan.
Noin viikon ajan piilouduimme perheeni kanssa talomme kellariin, mutta tämä ei voinut jatkua – nuorin kuusivuotias tyttäreni pelkäsi kovasti noita ääniä ja kieltäytyi lähtemästä kellarista edes 10 minuutiksi hengittämään ilmaa.
Joten meidän oli pakko lähteä Kharkovista, jotta emme traumatisoisi lapsen psyykettä. Menimme mieheni kanssa kahden lapsemme kanssa ensin Tsherkasyyn, olimme siellä noin viikon, mutta jatkuvien ilmahälytysten vuoksi päätimme, että lapset ja minä lähdemme ulkomaille. Mieheni ei voinut lähteä kanssamme, koska Ukrainan lainsäädännön mukaan sotatilan aikana miehiä on kielletty lähtemästä, joten hän vei meidät Lviviin, ja sitten menimme omin päin.
Siskoni asuu Suomessa, joten emme edes ajatelleet muita vaihtoehtoja.
On syytä huomata suomalaisten vieraanvaraisuus, inhimillisyys ja myötätunto. Meidät toivotettiin tervetulleeksi, saimme majoitusta, ruokaa, tarpeellisia asioita ja myötätuntoa. Meitä tukivat kirjaimellisesti kaikki ihmiset, joiden kanssa meidän piti kommunikoida. Heidän joukossaan oli myös useita entisiä Venäjän kansalaisia, jotka auttoivat asiakirjojen ja sopeutumisen kanssa, mistä heille suuri kiitos.
Suomeen saavuttuani olin hetken shokissa, en suunnitellut mitään ja toivoin palaavani kotiin kuukauden tai kahden kuluttua, koska en voinut ymmärtää, että ihmiset, joita pidin aiemmin ystävällisinä ja läheisinä tekevät meille sellaista. Minulla on monia sukulaisia Venäjällä ja olen itse ollut siellä monta kertaa, mutta en voinut ajatella, että sellainen on edes mahdollista.
Odotukseni eivät kuitenkaan täyttyneet ja olen ollut Suomessa melkein vuoden. Lapset käyvät paikallista koulua ja oppivat suomea. Tarvittiin siis suunnitelma ja ymmärrys siitä, kuinka elää.
Kävin myös suomen kielen kursseilla, jotka auttoivat minua kääntämään huomioni epämiellyttävistä ajatuksista. Suomessa muiden kansallisuuksien edustajien integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan on yleisesti ottaen hyvin vakiintunutta. Lähes kaikilla valtion rahoittamilla suomalaisilla kursseilla on pakollinen työpaikkaharjoittelu. Se auttaa paljon kielitaidon parantamisessa ja myös kontaktien luomisessa. Kursseillani AXXEL-koulussa tällaista harjoittelua tulisi suorittaa 3 viikkoa.
Tällaista paikkaa etsiessäni halusin paitsi oppia suomenkieltä, myös olla hyödyllinen olemassa olevilla taidoillani suomalaisen yhteiskunnan lisäksi myös kotimaassani Ukrainassa. Ja siskoni neuvosta minulle löytyi sellainen paikka – se on Hivpoint-järjestö, joka on työskennellyt hivin parissa vuodesta 1986. Järjestö auttaa hiv-tartunnan saaneita, heidän perheitään ja hiv-tartunnan suhteen riskissä olevia. Erityisesti Hivpoint tarjoaa ilmaista testausta, informaatiota ja tukea sitä tarvitseville. Järjestö tarjoaa neuvontaa hiv-tartunnan lisäksi myös muihin seksiteitse tarttuviin infektioihin liittyen.
Tällä hetkellä Suomeen on muuttanut Ukrainasta paljon ihmisiä, jotka saattavat tarvita apua, mutta eivät tiedä minne kääntyä. Tehtäväni Hivpointin harjoittelun aikana on löytää mahdollisimman monta paikkaa, jonne tiedottaa Ukrainan kansalaisten mahdollisuudesta saada ilmaista apua hiv-tartuntaan liittyvässä kriisitilanteessa. Käännän myös joitain tekstejä ukrainaksi, mikä mahdollistaa tiedon välittämisen ukrainalaisille ymmärrettävämmällä tavalla. Loppujen lopuksi, mitä enemmän tiedämme ongelmasta, sitä helpompi se on ratkaista.
Joten tällä tavalla autan myös Ukrainaa.
Itse pidän tällaisesta työstä todella paljon, koska tunnen olevani tarpeellinen ja se on erittäin inspiroivaa.
Nykyään en vielä täysin tiedä, mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmani, mutta tiedän varmasti, että jatkan Hivpointin auttamista harjoittelujaksoni jälkeen, koska tälle on tarvetta sekä organisaation puolelta että maanmiesteni puolelta, jotka ovat kriisitilanteessa ilman tarvitsemaansa tukea.