25.1.2024

Herpeksen tarttumisesta tuomio ja mittavat vahingonkorvaukset

Ihmisen alavartalonäkymä, toisessa kädessä on suurennuslasi ja toinen käsi raottaa housun resoria.

Viime viikolla uutisoitiin tapauksesta, jossa henkilö tuomittiin Vaasan hovioikeudessa vammantuottamuksesta, koska tämän katsottiin tartuttaneen seksikumppaniinsa genitaaliherpeksen.

Uutisoinnin mukaan tuomittu oli tiennyt aiemmin harrastaneensa suojaamatonta seksiä sukuelinherpestä sairastavan henkilön kanssa, ja osasi seksikumppanin herpesoireiden ilmetessä yhdistää asiat toisiinsa. Ennen seksiä hän oli kertonut kumppanille, että hän on käynyt seksitautitesteissä, eikä hänellä ole todettu seksitauteja. Hänellä ei itsellään ollut herpesoireita. Henkilö joutuu maksamaan kumppanilleen yhteensä 15 700 euroa korvauksia muun muassa pysyvästä haitasta ja tilapäisestä psyykkisestä haitasta.

Tapaus on puhuttanut ja huolestuttanut myös Hivpointissa – syitä on useita

Tuomion saanut kertoi käyneensä seksitautitesteissä, eikä seksitauteja todettu. Sukuelinherpestä ei testata rutiininomaisesti, ellei oireita ole.

On hyvin yllättävää, että ihminen, jolta ei ole todettu tautia, voidaan tuomita sen tartuttamisesta. Se on aika iso asia.

Iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back, HUS (HS Uutiset 22.1.2024)

Olemme Hivpointissa Hiltunen-Back kanssa samoilla linjoilla ja erittäin yllättyneitä siitä, että rikosvastuuseen joutuu henkilö, joka ei tiedä sairastavansa herpestä. Jos pelkästään altistumisen perusteella voidaan tuomita vammantuottamuksesta ja suuriin korvaussummiin, on selvää, että ihmisten seksitautitartuntoihin liittyvä huoli ja ahdistus lisääntyvät. Lisäksi on mahdollista, että samankaltaiset tapaukset lisääntyvät tuomioistuimissa merkittävästi.

Sukuelinherpestä on arvioitu olevan noin 20 prosentilla aikuisväestöstä, heistä vain osa oireilee. Lisäksi huomattavan paljon enemmän on kasvojen alueen herpestä (ns. huuliherpestä), joka voi suuseksissä tarttua sukuelinten alueelle. Koska herpestä ei oireettomana ole tapana testata, moni kantaa virusta tietämättään. Jos seksikumppaneita on useita, on herpeksen yleisyyden vuoksi hyvin mahdollista, että elämänsä aikana altistuu tälle virukselle ja voi saada tartunnan. Näin ollen voisimme väittää, että valtaosa väestössämme on altistunut jossain kohtaa herpesvirukselle.

Oman vaikeutensa tuo se, että oireettomalta henkilöltä ei voida täysin varmasti todeta edes testeillä, onko hänellä herpesvirus­tartuntaa.

Eija Hiltunen-Back (HS Uutiset 22.1.)

Jo nyt useat ihmiset ovat huolissaan ja ahdistuneita pohtiessaan ovatko saaneet seksitautitartunnan tai altistaneet kumppaninsa tartunnalle. Tapauksen myötä huolenaiheenamme on erityisesti häpeän ja seksitauteihin liittyvän vaikenemisen lisääntyminen. Pelko rikosoikeudellisesta vastuusta ei ainakaan helpota seksitaudeista keskustelemista kumppaneiden kanssa.

Tapauksessa henkilö kertoi herpesaltistumisestaan asianomaiselle sen jälkeen, kun tämä sai oireita. Mitä olisi tapahtunut, jos hän ei olisi tässä kohtaa ollut avoin? Olisiko se muuttanut lopputulosta? Vaarana tämän tapauksen myötä on se, että ihmiset häpeän ja pelon vuoksi vaikenevat, jäävät yksin huolensa kanssa. Silloin seksitautien ennaltaehkäisytyö kärsii ja mahdollisuudet tartunnanjäljitykseen heikentyvät.

Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen arvioi MTV Uutisten haastattelussa, että on todennäköistä, että rikosvastuu tapauksessa olisi poistunut, jos tuomittu olisi tilanteessa avoimesti kertonut olleensa suojaamattomassa yhdynnässä herpeksen kantajan kanssa. Pelkäämme kuitenkin, että tuomio isoine korvauksineen ja asian saama julkisuus lisäävät seksiin, seksuaalisuuteen ja seksitauteihin liittyvää häpeää, eikä se auta luomaan avoimempaa keskustelukulttuuria.

Me Hivpointissa kannustamme aina keskustelemaan kumppaneiden kanssa seksitaudeista, seksitautitesteissä käymisestä ja ehkäisyn tarpeesta, mutta on kohtuutonta vaatia ihmisiä avaamaan seksikumppanille koko seksuaalihistoriaansa.

Seksitaudit ovat usein oireettomia. Kannustamme kaikkia käymään seksitautitesteissä, selvittämään sitä kautta oman tilanteensa ja hoitamaan mahdolliset taudit. Sukuelinherpeksen kohdalla asia on huomattavasti monia muita seksitauteja monimutkaisempi, koska tutkimuksiin mennään ainoastaan oireiden perusteella.

Tiedostamme, että Vaasan hovioikeuden tuomion perusteella ei tulisi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, koska kaikki tuomion perustelut eivät ole tulleet julkisuuteen. Oikeudenkäynti käytiin suljetuin ovin ja tuomio on pääosin salainen. Selvää on, että tapaus herättää huolen ja paljon kysymyksiä. Jäämme odottamaan, tullaanko tapaus viemään korkeimpaan oikeuteen, ja mitä tästä tapauksesta mahdollisesti vielä kuullaan.

Lue lisää sukuelinherpeksestä >>