Hivin hoito

Sivu on viimeksi tarkistettu 15.2.2024

Hiv-lääkitys hiv-hoidon kulmakivenä

On tultu pitkälle ajoista, jolloin ensimmäinen hiv-lääke Retrovir saatiin käyttöön vuonna 1987. Ensimmäisen lääkkeen teho hi-virusta vastaan oli heikko, ja sitä tuli ottaa suuria määriä, mikä taas aiheutti tartunnan saaneelle ikäviä sivuoireita.

Hiv hoidon kehittyminen on ollut monivaiheista. Lääkityksen kehittymisen kannalta merkittävää oli sen ymmärtäminen, että paras hoitotulos saavutetaan, kun hiv-lääkitys toteutetaan usealla eri lääkeaineella. Tälläkin hetkellä käytössä oleva kolmen lääkkeen yhteishoito tuli käyttöön vuonna 1996. Hivin hoitoon tarkoitettua yhdistelmähoitoa kutsutaan antiretroviraalilääkitykseksi tai HAART-hoidoksi, joka tulee sanoista highly active antiretroviral therapy. Lue lisää hivistä ja hivin hoidosta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sivuilta.

Sveitsiläiset ja saksalaiset lääkärit julkaisivat vuonna 2008 lausunnon (Swiss Statement), jonka mukaan lääkitty hiv ei tartu. Vuonna 2020 asiasta on saatu laajaa tutkimusnäyttöä esimerkiksi PARTNER-tutkimuksissa, joista voit lukea lisää täältä. Nykyään voidaan varmuudella sanoa, että hiv-tartunnan saaneen ollessa toimivalla lääkityksellä hiv ei tartu – ei edes seksissä ilman kondomia.

Hivin hoitoon on nykypäivänä käytettävissä yli 30 eri lääkeainetta, joiden joukossa on seitsemän eri ainetta, jotka estävät viruksen lisääntymistä elimistössä.  Näistä lääkeaineista valitaan 2–3 lääkeaineen yhdistelmä, ja lääkitys voidaan usein toteuttaa ottamalla 1–2 tablettia vuorokaudessa. Lääkkeet ovat hyvin siedettyjä, ja sivuoireita esiintyy vähän. Kun hiv-lääkitystä käytetään ohjeiden mukaisesti, hiv-tartunta ei nykytiedon valossa lyhennä elinikää.

Suomi on ollut hiv-hoidon kärkimaita jo 2000-luvun alusta ja saavuttanut WHO:n hiv-hoidon onnistumiselle asettamat globaalit tavoitteet.

Miten hiv-lääkitys toimii?

Antiretroviraalisen (ARV) lääkityksen tarkoituksena on laskea hi-virustasot mahdollisimman matalaksi veressä ja muissa kehon eritteissä. Kun ihminen saa hiv-tartunnan, hi-virus kiinnittyy CD4-soluun. CD4-solut ovat tärkeä osa immuunijärjestelmää eli elimistön puolustusmekanismia. Kiinnityttyään soluun virus tunkeutuu syvälle siihen ja muuttaa solun virustehtaaksi. Jo vuorokaudessa virustehtaaksi muuttunut solu tuhoutuu ja virukset jatkavat uusiin soluihin.

Hi-virusta vastaan hyökätään yleensä usean lääkeaineen yhdistelmällä. Hiv-lääkitys estää hi-virusta tekemästä kopioita itsestään ja pitää virusmäärän matalalla. Erilaiset hivin hoitoon käytettävät lääkeaineet torjuvat hi-virusta eri tavoin. Lääkkeet, joista käytetään nimitystä fuusion estäjät ja CCR5:n estäjät, yrittävät estää virusta tarttumasta CD4-solun pintaan. Sen sijaan lääkkeet, joista käytetään nimitystä NRTI ja NNRTI, estävät virusta muuttamasta rakennettaan solun sisällä. Integraasin estäjät puolestaan pysäyttävät viruksen tunkeutumisen syvälle soluun, ja proteaasin estäjät (PI-lääkkeet) yrittävät estää solua muuttumasta virustehtaaksi.

Miten ja milloin hiv-lääkitys aloitetaan?

Kun hiv-tartunta todetaan, tehdään lähete erikoissairaanhoitoon. Hiviä hoidetaan keskussairaaloiden ja yliopistollisten sairaaloiden infektiopoliklinikoilla.

Hivin lääkehoito aloitetaan mahdollisimman pian diagnoosin jälkeen hiv-infektion vaiheesta riippumatta. Käytännössä lääkitys aloitetaan muutaman kuukauden päästä hiv-tartunnan toteamisesta. Paras pitkäaikainen hyöty lääkityksestä saadaan, kun CD4-solujen määrä on aloitettaessa vielä normaalilla tasolla. Kuitenkin vielä pitkällekin edenneessä hiv-tartunnassa aloitettu hoito voi palauttaa immuniteetin normaalille tasolle.

Ennen lääkityksen aloittamista otetaan verikokeita (hi-virusmäärä, CD4-solumäärät ja mahdolliset lääkeresistenssit), joilla selvitään hiv-infektion tilanne. Lääkärin tulee myös ennen lääkityksen aloittamista varmistua, että hiv-tartunnan saanut on motivoitunut ja sitoutunut lääkehoidon toteuttamiseen. Lisäksi lääkäri selvittää tartunnan saaneen elämäntilannetta, kuten päivärytmiä, jotta paras mahdollinen lääkitys voidaan valita. Hiv-lääkityksen valinnassa olisi hyvä huomioida mahdolliset lähiajan raskaussuunnitelmat, jotta voidaan valita sikiölle turvallinen lääkitys.

Mitä tarkoittaa ”virukset mittaamattomissa”?

Kun ihmisellä on todettu hiv-tartunta ja lääkehoito aloitettu, käy hän 3–6 kuukauden välein mittaamassa veren virustason. Virustasoja mitattaessa tutkitaan sitä, kuinka monta hi-viruskopiota on yhdessä millilitrassa verta. Suomessa puhutaan, että virukset ovat mittaamattomissa, kun viruskopioita on alle 20 kappaletta millilitrassa verta. Tämä on varman päälle tehty sopimus virusten mittaamattomuuden rajasta, sillä tutkijat ovat todenneet, että mittaamattomuudesta voidaan puhua jo silloin, kun viruskopioita on alle 200 yhdessä millilitrassa verta.

Mittaamattomassakaan tilassa viruskopiot eivät ole todellisuudessa kokonaan hävinneet elimistöstä, vaan hi-virus säilyy kehossa antiretroviraalisesta lääkityksestä huolimatta. Kun virukset ovat mittaamattomissa, hiv ei kuitenkaan heikennä henkilön terveydentilaa eikä tartu seksin välityksellä edes ilman kondomia. Suomessa noin 95 prosenttia hiv-hoitoa saavista saavuttavat tilan, jossa virukset ovat mittaamattomissa.

Lääkehoitoon sitoutuminen ja mahdolliset sivuoireet

Lääkkeiden säännöllinen ottaminen on keskeistä hiv-hoidon teholle. Lääkitys olisi hyvä ottaa päivittäin suunnilleen samaan aikaan. Satunnaiset unohdukset eivät kuitenkaan vaaranna hoidon toimivuutta. Parhaassa tapauksessa hoito voi olla yksi kolmen lääkeaineen yhdistelmätabletti kerran päivässä. Kun hoito on kerran aloitettu, sitä ei ilman painavaa syytä keskeytetä tai lopeteta. Katkot tai toistuvat epäsäännöllisyydet lääkkeen otossa lisäävät riskiä siitä, että virus kehittyy käytössä oleville lääkkeille vastustuskykyiseksi eli resistentiksi, jolloin näiden lääkkeiden teho menetetään pysyvästi.

Nykyisten hiv-lääkkeiden sivuoireet ovat vähäisiä ja ajoittuvat yleensä lääkehoidon aloitukseen. Mahdollisia sivuoireita ovat esimerkiksi ruokahaluttomuus, ripuli ja päänsärky. Suurelle osalle lääke ei aiheuta mitään sivuoireita. On tärkeää, että hiv-tartunnan saanut kertoo hoitavalle lääkärille matalalla kynnyksellä mahdollisista sivuoireista ja muista lääkitykseen liittyvistä haasteista. Jos haitalliset sivuoireet jatkuvat, on lääkitystä mahdollista vaihtaa.

Hiv-lääkitys ja raskaus

Hiv-lääkitys estää hivin tarttumisen sikiöön raskauden tai synnytyksen aikana. Hiv-tartunnan saaneen on siis lääkityksellä ollessaan mahdollista tulla raskaaksi ja synnyttää ilman pelkoa, että lapsi saisi hiv-tartunnan.

Jos hiv-lääkitys on raskauden alkaessa käytössä, suositellaan ensisijaisesti saman lääkityksen jatkamista. Jos taas hiv todetaan vasta raskauden aikana, suositellaan lääkityksen aloittamista mahdollisimman pian. Osa hiv-lääkkeistä on tutkitusti turvallisia käyttää raskauden aikana. Hoitavan lääkärin tehtävänä on huolehtia, että raskaana olevalla on käytössään sikiölle mahdollisimman turvalliset lääkkeet. Raskauden aikana virusmääriä seurataan tehostetusti.

Hiv-lääkehoidon tulevaisuus

Lähitulevaisuudessa markkinoille on tulossa useampia pitkävaikutteisia hiv-lääkkeitä – sekä pistettäviä että suun kautta otettavia. Pitkävaikutteisia lääkkeitä otetaan joko injektiona tai suun kautta kerran kuukaudessa tai jopa harvemmin. Tutkimusnäyttö on näiden lääkkeiden osalta lupaavaa: niiden tehon on osoitettu olevan yhtä hyvä kuin päivittäin otettavan lääkityksen. Hiv-tartunnan saaneen kannattaa rohkeasti kysyä uusista lääkevaihtoehdoista hoitavalta lääkäriltään, sillä pistettävä lääkehoito on jo saatavilla Suomessa.

Parannuskeinoja hiviin etsitään jatkuvasti, mutta se on osoittautunut vaikeaksi. Asiantuntijoiden mukaan kokonaan parantavaa hoitoa ei ole vähään aikaan odotettavissa.

Pitkävaikutteinen pistettävä hoitomuoto on saatavilla

Hivin hoitoon on saatavilla uusi pitkävaikutteinen hoitomuoto, jossa päivittäisten tablettien sijaan hiviä hoidetaan kahdella pistoksella kahden kuukauden välein.

Hiviin on nykyään saatavilla lihakseen pistettävä rilpiviriinin ja kabotegraviirin antiretroviraalinen yhdistelmälääkitys. Hoidon aloittamisessa on kolme vaihetta.

1. Hoidon ensimmäisessä vaiheessa hoidon saaja ottaa päivittäisiä tabletteja, jotka sisältävät samoja vaikuttavia aineita kuin pistokset. Päivittäisten tablettien vaikutuksia seurataan tämän jakson aikana. Tablettihoito kestää noin kuukauden ajan.
2. Jos hoidon saaja ja hoitoa toteuttava taho ovat tyytyväisiä tablettihoidon seurauksiin ja etenemiseen, voidaan pistosmuotoisen hoidon aloituspistokset antaa tablettihoidon viimeisenä päivänä. Hoidon toisessa vaiheessa hoidettava saa samalla hoitokerralla kaksi erillistä pistosta, jotka sisältävät kahta eri lääkeainetta. Aloituspistokset toistetaan kuukauden päästä.
3. Hoidon viimeisessä vaiheessa siirrytään antamaan pistoksia kahden kuukauden välein. Hoitoa saava käy pistoskäynnillä kahden kuukauden välein, jolloin päivittäistä tablettihoitoa ei tarvita. Hoitotahdin on tärkeä olla säännöllinen ja pistokset pyrkiä ottamaan aina samana päivänä kuukaudesta.

Pitkävaikutteisessa hoitomuodossa sitoutuminen hoitoon sekä säännöllisiin hoitokäynteihin on erityisen tärkeää. Muuten riskinä on, että virus muuttuu vastustuskykyiseksi eli resistentiksi käytössä oleville lääkkeille, jolloin kyseisten lääkkeiden teho menetetään. Injektoitava lääkitys sopii hiv-tartunnan saaneille henkilöille, joilla on jo muulla hiv-lääkityksellä saavutettu hyvä hoitovaste.

Pitkävaikutteinen pistoshoito voi myös olla arkea helpottava tekijä lääkehoidon toteuttamisessa, sillä pistos vapauttaa hiv-positiivisen päivittäisestä lääkkeenotosta. Pistoshoito onkin merkittävä lisä lääkevalikoimaan, sillä sen myötä hiv-tartunnan saaneilla on enemmän mahdollisuuksia valita itselleen sopiva lääkehoito ja vaikuttaa lääkkeen ottamisen tiheyteen.

Esteen pistoshoidolle muodostaa raskaus tai lähiajan raskaussuunnitelmat. Pistosmuotoista hoitoa ei nykytiedon mukaan suositella käytettäväksi raskauden aikana, sillä valmisteiden vaikutusta sikiöön tai raskauden kulkuun ei tunneta vielä tarpeeksi hyvin.