11.6.2019

Virtsatien tulehdus oireena Klamydiassa

Kysymys

Olemme puolisoni kanssa jättäneet ehkäisyn pois pari vuotta sitten ajatuksena, että lapsi tulee jos on tullakseen. Takana jo pitkä parisuhde, jossa on ollut joitakin vuosia sitten pettämistä puolisoni puolelta.

“Tärppiä” (raskaaksi tulemista) ei ole parin vuoden aikana tapahtunut vaikka seksiä harrastettu usein ovulaationkin aikaan. Viimesyksynä puolisollani oli virtsatientulehduksen oireita muutaman päivän ajan. Loppuvuodesta aloin pohtimaan sukupuolitaudin mahdollisuutta (menneisyyden pettämiskeissit mielessäni) lapsettomuuden syynä. Alkuvuodesta kävin testeissä ja klamydiahan sieltä sitten löytyi. Se hoidettiin pois, samoin puolisollani (luonnollisestikin) löytynyt.

Puolisoni on sanonut että pettämistä ei ole ollut tuon vuosia sitten tapahtuneen jälkeen, mutta en voi olla miettimättä tuota syksyistä virtsatientulehdusta. Voiko miehellä ko. oire ilmaantua vuosienkin jälkeen tartunnasta vai onko tässä nyt se tilanne että tartunta on tullut viimesyksynä? En ole löytänyt tähän vastausta.

Vastaus

Klamydian itämisaika on tavallisesti 1-3 viikkoa, mutta se voi olla pidempikin. Infektio saattaa olla oireeton jopa vuosia, mutta on siltikin aina tartuttava. Jos klamydia-tartunta todetaan , tulee molemmat hoitaa samanaikaisesti ja käydä uusintatestissä n. neljän viikon kuluttua lääkityksen loppumisesta. Koska klamydia on usein pitkiäkin aikoja oireeton, on seksikumppanien informoiminen mahdollisesta tartunnasta tarpeellinen jopa puoli vuotta taaksepäin. Miehelläsi on voinut olla klamydia oireettomana vuosia, mutta toki silloin olisit saanut tartunnan jo aiemmin.  Mainitsit myös, että et ole tullut raskaaksi. Hoitamattoman klamydian seurauksena voi olla lapsettomuus.  Suosittelen varaamaan aikaa lääkärille lapsettomuusasioiden selvittämiseksi .

 Sinun on hyvä keskustella mietteistäsi puolisosi kanssa. Tarvittaessa voitte myös hankkiutua esim. keskustelemaan asioista parisuhdeterapiaan.