Kolme maskuliinista henkilöä hyvällä asenteella hymyillen. Yhdellä kädessään kondomi, toisella kädessä pilleri ja keskellä oleva henkilö pitää etusormeaan pystyssä.

Mikä on sinun turvaseksistrategiasi?

Sivu on viimeksi tarkistettu 9.6.2026

Kolme tapaa huolehtia seksuaaliterveydestä nautinnosta tinkimättä: ehkäise, testaa, hoida – ja nauti!

Seksitauteja voi ehkäistä ja seksuaaliterveyttä edistää monin tavoin. Tällä sivustolla esittelemme keskeiset keinot seksitautien ennaltaehkäisyyn, testaamiseen ja hoitoon. Seksi on usein nautinnollisempaa, kun seksitautien ehkäisystä on huolehdittu.

Osa seksissä tarttuvista taudeista on sellaisia, joita voidaan testata säännöllisesti. Näitä ovat esimerkiksi klamydia, tippuri, hiv ja kuppa. Seksissä voi kuitenkin tarttua myös muita seksitauteja, kuten herpes ja kondylooma. Näitä seksitauteja ei testata rutiininomaisesti, vaan ne diagnosoidaan oireiden esiintyessä.

Seksuaaliterveydestä huolehtiminen ei tarkoita nautinnosta tinkimistä. Turvaseksin toteuttamiseen on monia erilaisia tapoja, ja itselle sopivat keinot riippuvat muun muassa omista seksitavoista, tarpeista ja mieltymyksistä.

Oletko pohtinut, millainen on sinun strategiasi turvallisempaan seksiin?

Ehkäise

Seksin välityksellä tarttuvista taudeista vain hiviin on olemassa tehokas ennaltaehkäisevä lääkitys. Prep-lääkitys on ennen hiv-tartunnalle altistumista käytettävä lääkitys, jota voidaan ottaa päivittäin tai tarvittaessa. Oikein käytettynä prep ehkäisee tehokkaasti hiv-tartunnan seksissä ilman kondomia. Prepin käyttö tapahtuu lääkärin seurannassa, johon sisältyy hivin ja muiden seksitautien testaus kolmen kuukauden välein. Prep suojaa hiviltä, mutta ei muilta seksitaudeilta.

Kondomi puolestaan suojaa tehokkaasti sekä hiviltä että muilta seksitaudeilta. Kondomeja on monenlaisia – kokeilemalla voi löytää itselleen sopivimman vaihtoehdon. Liukuvoide on täydellinen lisä kondomin kanssa: se vähentää hankaumia, auttaa pitämään kondomin ehjänä ja ennen kaikkea lisää nautintoa! Vesiliukoiset ja silikonipohjaiset liukuvoiteet sopivat käytettäväksi kondomin kanssa.

Testaa

Seksitautitartuntojen ennaltaehkäisy ei aina onnistu, joten on tärkeää käydä seksitautitesteissä. Seksitaudit voivat olla täysin oireettomia, ja mahdollinen seksitautitartunta voidaan todeta vain testaamalla. Jos tartunta löytyy, se voidaan hoitaa asianmukaisella tavalla ja varmistaa, ettei jatkotartuntoja tule.

On hyvä keskustella seksitautitesteissä käymisestä myös seksikumppaneidesi kanssa. Muistathan ilmoittaa seksikumppaneillesi, jos he ovat altistuneet seksitautitartunnalle.

Kerro seksitautitesteihin hakeutuessasi, millaista seksiä sinulla on ollut. Näin saat tarvittavat testit ja oikeanlaisen hoidon tartuntaan. Jos olet esimerkiksi imenyt tai nuollut seksikumppanisi genitaaleja tai peräaukkoa ilman kondomia tai suuseksisuojaa, täytyy nielusta ottaa näyte, jotta nielussa oleva mahdollinen tartunta löytyy. Jos sinulla on ollut suojaamatonta anaaliseksiä vastaanottavana osapuolena (bottomina) tai peräaukkoasi on nuoltu, siitä kannattaa mainita seksitautitesteissä käydessä, koska myös peräaukon näyte on tarpeellinen.

Klamydia ja tippuri testataan ensivirtsasta ja tarvittaessa tikkunäytteellä myös nielusta ja peräaukosta. Hiv ja kuppa puolestaan testataan aina verinäytteestä.

Hivpointin työntekijä ottaa osrmenpäästä hiv-pikatestiä asiakkaalta rennossa ympäristössä. Henkilöiden välissä on plus-miinus-symboli ja Checkpoint-testauspalvelun logo.
Hiv-pikatestissä tuloksen saa 60 sekunnissa. Ehkäise, testaa, hoida ja nauti.

Hoida

Hivin ja muiden seksitautien hoitaminen on tärkeää sekä oman terveyden että jatkotartuntojen ehkäisemisen kannalta. Klamydia, tippuri ja kuppa ovat bakteerien aiheuttamia seksitauteja eli ne hoidetaan antibiooteilla. Seksitautien hoitoon sitoutuminen on tärkeää, jotta tartunta paranee kokonaan eikä ei aiheuta jälkitauteja. Hoitamalla seksitaudit oikein tartunnat eivät tartu eteenpäin seksikumppaneille.

Hiv on viruksen aiheuttama krooninen sairaus ja hiv-tartunnan saanut tarvitsee elinikäisen lääkityksen. Hiviin on olemassa tehokas lääkehoito, jonka ansiosta tartunnan saanut voi elää tavallista ja hyvää elämää. Lääkehoidon ansiosta hiv ei tartu edes seksissä ilman kondomia.

Kun hiv-tartunta todetaan, hoito aloitetaan Suomessa mahdollisemman pian. Kun hiv-lääkitystä otetaan ohjeiden mukaan, vähentää lääkitys hi-viruksen määrää kehossa hyvin alhaiselle tasolle. Tämän seurauksena tartunnan saaneen immuunijärjestelmä toimii ja estää sairauden etenemisen. Toimiva hiv-lääkitys laskee hi-virusmäärän niin matalaksi, ettei sitä voida testeillä mitata. Tällaista tilannetta kutsutaan ns. mittaamattomaksi virustasoksi. Kun virustasot ovat mittaamattomissa, hiv ei tartu suojaamattomassa seksissä. Voidaan sanoa, että toimivalla hiv-lääkehoidolla oleva seksikumppani on hyvä keino suojautua hiv-tartunnalta.

Toistaiseksi hiviin ei ole parantavaa lääkehoitoa eli lääkitys ei poista hi-virusta elimistöstä. Hivin hoito on elinikäinen. Se tarkoittaa myös sitä, että hiv-tartunta voidaan aina todeta vasta-aineiden perusteella.

Hiv-tartunnan toteaminen mahdollisimman aikaisin ja hiv-lääkityksen aloittaminen ovat erittäin tehokkaita keinoja ehkäistä uusia hiv-tartuntoja. Treatment as prevention (lyhenteenä Tasp) onkin ollut englanninkielisessä hivin ennaltaehkäisytyössä keskeinen slogan jo vuosikausia.

Myös muut seksitautitartunnat on tärkeää hoitaa ohjeiden mukaisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että antibioottikuuria ei keskeytetä tai oteta epäsäännöllisesti. Jos hoito jää kesken, esimerkiksi tippuritartunta ei välttämättä parannu. Lisäksi riskinä on antibioottiresistenttien kantojen syntyminen. Näiden syiden vuoksi oman seksitautiepäilyn vuoksi on aina hakeuduttava itse seksitautitesteihin, saatava oikea diagnoosi ja hoito, eikä tukeutua esimerkiksi kavereilta saatuihin lääkkeisiin. Lue lisää seksitautien hoidosta täältä.

Millainen on sinun turvaseksistrategiasi?

Hiviltä voi suojautua monin eri tavoin. On hyvä pohtia, mikä tapa on itselle ja omaan elämäntilanteeseen sopivin. Kondomi suojaa tehokkaasti hivin lisäksi myös muilta seksitaudeilta, ja prep-lääkitys antaa tehokkaan suojan hiviä vastaan. Hiv-tartunnan saanut, joka on toimivalla lääkityksellä, on turvallinen seksikumppani hivin suhteen, koska toimiva hiv-lääkitys estää hivin tarttumisen.

Seksistä voi nauttia vapaammin, kun on ensin tehnyt oman turvaseksistrategian. Tämä tarkoittaa omien seksuaalisten valintojen ja toimintatapojen miettimistä etukäteen. Alla on kolme esimerkkiä erilaisista turvaseksistrategioista.

Esimerkki 1: Kondomi suojaa tehokkaasti hiviltä ja muilta seksitaudeilta!

  • Käytän kondomia ja liukuvoidetta anaaliyhdynnässä.
    • Jos kondomia ei tule käytettyä tai se rikkoutuu, käyn seksitautitesteissä.
    • Olen myös tietoinen hivin jälkiehkäisylääkityksestä eli PEPistä. Lisää lisää pepistä täältä.
  • Suuseksissä en käytä kondomia.
    • Pidän huolta, että seksitautitestauksen yhteydessä otetaan aina myös klamydia- ja tippurinäyte nielusta.
  • Käyn seksitautitesteissä (hiv, tippuri, klamydia ja kuppa) vähintään kerran puolessa vuodessa, vaikka oireita ei ilmenisi ja ilmoitan kumppaneille mahdollisista tartunnoista.

Esimerkki 2: Prep on tehokas hiviä vastaan!

  • Käytän prep-lääkitystä ohjeiden mukaan hivin ennaltaehkäisynä ja käyn prep-hoitoon liittyvissä seksitautitesteissä 3 kk välein.
  • Käyn seksitautitesteissä aina, jos oireita ilmenee.
  • Käyn seksitautitesteissä aina, jos seksikumppani ilmoittaa hänellä todetusta seksitaudista. Pidättäydyn seksistä siihen saakka, kunnes saan negatiiviset tulokseni, tai oma seksitautitartuntani on hoidettu.
  • Jos minulla todetaan seksitauti, hoidan sen ohjeiden mukaan ja ilmoitan seksikumppaneille, jotta he osaavat hakeutua testeihin.
  • Käytän aina anaaliyhdynnässä liukuvoidetta.
  • Nautin seksistä eniten ilman kondomia, mutta kumppanin toiveesta kondomin käyttö on minulle ok.

Esimerkki 3: Lääkitty hiv ei tartu!

  • Olen hiv-tartunnan saanut, syön lääkkeeni säännöllisesti ja käyn sovituilla lääkäri- ja laboratoriokäynneillä.
  • En käytä kondomia anaaliseksissä kuin satunnaisesti, mutta liukuvoidetta käytän aina.
  • Käyn seksitautitesteissä (klamydia, tippuri ja kuppa) 3 kuukauden välein tai kun oireita ilmenee. Jos minulla todetaan seksitautitartunta, ilmoitan siitä seksikumppaneilleni.

Aiheeseen liittyvät artikkelit