12.3.2015

suuseksi

Kysymys

Minä ja tyttöystäväni olemme neitsyitä,joten onko mahdollista että jompikumpi saisi seksitaudin suojaattomassa suusekssisä? Voinko jatkaa suuseksin harrastamista jatkossa tyttöystänäni (sama) kanssa ilman mitään sukupuolitaudintarttumisriskä?

Vastaus

Hei, kiitos kysymyksestäsi. Sinua mietityttää seksitautien tarttuminen. Seksitaudit tarttuvat suojaamattoman seksin välityksellä (suuseksi, emätin- tai anaaliyhdyntä). Kerroit teidän molempien olevan neitsyitä, ja mikäli kumpikaan ei ole aiemmin harrastanut suuseksiä muiden kanssa, teillä ei ole seksitauteja, ettekä voi sellaista tartuttaa eteenpäinkään. Voitte siis jatkaa suuseksiä keskenänne turvallisin mielin. On hienoa, että olette edenneet rauhassa. Seksiä on monenlaista. Seksi ei tarkoita samaa kuin yhdyntä.  Seksi on monesti juuri toisen hyvänä pitämistä, lähellä oloa, hyväilyä, intiimiä hierontaa ja kaikkea, mikä tuntuu molemmista hyvältä. Tärkeää on, että kumppanin kanssa voi keskustella erilaisista seksuaalisista mieltymyksistä. Tärkeää on myös muistaa, ettei kukaan ole seppä syntyessään, vaan hyväksi rakastajaksi opetellaan ajan kanssa. On hyvä uskaltaa opastaa kumppaniaan molemmin puolin. Siksi olisi hyvä, että tuntisi myös omat mieltymykset. Itsetyydytys on hyvä tapa tutustua omaan kehoonsa ja oppia tietämään, minkälainen kosketus itsestä tuntuu parhaimmalta. Ennen kuin jossain vaiheessa mahdollisesti etenette pidemmälle seksin suhteen, teidän olisi hyvä keskustella ehkäisystä. Ehkäisy on aina molempien vastuulla. Kondomi on ainut tapa suojautua sekä seksitaudeilta että ei-toivotulta raskaudelta. Nauttikaa toistenne seurasta turvallisesti ja edetkää rauhalliseen, teille sopivaan tahtiin. Pääasia on, että molemmilla on hyvä olla. Mukavaa kevättä!