9.1.2019

Lattialla verta

Kysymys

Moi. Baarissa ollessa lattialla oli selkeästi suuri verilammikko. Kävelin normaalisti eteenpäin kunnes jälkikäteen huomasin kun vilkaisin taakse että olin astunut suoraan kengilläni vereen. Silloin en asiaa miettinyt mutta nyt jälkikäteen tuli mieleen että olenko voinut kuljettaa verta kenkieni mukana kotiini. Varmaan on kaukaa haettua, mutta minua pelottaa että olen kuljettanut infektoitunutta verta kotiini ja lapseni on altistunut sille kun on liikkunut eteisessä ja syönyt omia rukkasia jne joita on säilytetty etesen lattialla. Onkohan veri kuitenkin pyyhkiytynyt kengistäni pois ennen kuin olen tullut kotiin, olin kaupungilla noin 4 tuntia ennenkuin tulin kengilläni kotiin. En muista enkä tutkinut oliko veri tuoretta/kuivunutta siellä lattialla mutta pelottaa tosiaan olenko kantanut verta kenkieni mukana omaan kotiin ja altistanut lapseni Hiville/hepatiitti c:lle. Twinrix rokote on meille annettu. Kiitos.

Vastaus

Ei syytä huoleen, hi-virus on hauras ja joutuessaan kosketuksiin ilman kanssa, ihmiskehon ulkopuolella se ei säily tartuttavana. Myöskään hepatiitti c:n tartuntariskiä ei kuvailemassasi tapahtumassa ole. Jos haluat kysyä lisää, voit aina olla yhteydessä Hivpoint-chattiin, joka palvelee maanantaisin klo 10–15:30. Chatti löytyy hivpoint.fi – pääsivulta. Sekä neuvontapuhelimeen: 0207 465 705, maanantaista torstaihin klo 10.00-15.30.