19.6.2019

Maksuton ehkäisy mukana hallitusohjelmassa!

Hienoa, että nykyinen hallitus näkee nuorten maksuttoman ehkäisyn merkittäväksi nuorten seksuaaliterveyttä edistäväksi tekijäksi. Tuoreen hallitusohjelman mukaan ehkäisy muuttuu koko maassa maksuttomaksi alle 25-vuotiaille. Kyseessä on kokeilu, jonka jatkosta päätetään vaalikauden lopulla. Seuraamme mielenkiinnolla, miten valtakunnallinen kokeilu maksuttomasta ehkäisystä alle 25-vuotiaille nuorille toteutetaan.

Maksuton ehkäisy on tutkimusten mukaan parantanut erityisesti nuorten naisten seksuaaliterveyttä. Raskauden ehkäisyn kulut kasaantuvat usein suhteissa tytön tai naisen vastuulle. Moni kunta, joka tarjoaa nuorille maksuttoman ehkäisyn, on raportoinut aborttilukujen laskusta sekä taloudellisen eriarvoisuuden vähenemisestä. Maksuttoman ehkäisyn tarjoaminen on valtava parannus monen nuoren seksuaaliterveydelle ja hyvinvoinnille. Nuoren oma tai perheen varallisuus ei ole enää este seksuaaliterveydestä huolehtimiselle.

Valtakunnallisessa kokeilussa on ensi sijaisen tärkeää huolehtia pitkäaikaisten hormonaalisten ehkäisymenetelmien lisäksi myös kondomien saatavuudesta. Kondomi on ainoa ehkäisymenetelmä, joka suojaa seksitaudeilta ja lisäksi ei-toivotulta raskaudelta. Maksuttomat kondomit nuorille tuovat myös enemmän poikia ja transnuoria tuen ja neuvonnan piiriin. Samaan aikaan, kun maksuton ehkäisy laajenee koko maan kattavaksi, on panostettava seksuaalikasvatukseen! Opetuksessa ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa on tärkeää huomioida nuorten suhteiden ja seksitapojen moninaisuus, jotta osataan antaa monipuolista tietoa erilaisista ehkäisytavoista, turvataidoista sekä seksitautien testaamisesta.

Valtaosa nuorten parissa työskentelevistä ammattilaisista kokee maksuttoman ehkäisyn tarjoamisen nuorille erittäin tärkeäksi asiaksi. Myös nuoret ovat ottaneet maksuttoman ehkäisyn innolla vastaan. Nyt on aika vakuuttaa kaikki kunnat siitä, kuinka merkittävää on panostaa nuorten seksuaaliseen hyvinvointiin tarjoamalla nuorille maksuton ehkäisy ja siihen liittyvää neuvontaa.