DoxyPEP – seksitautitartuntojen jälkiehkäisyyn
Sivu on viimeksi tarkistettu 24.10.2025
DoxyPEP – mitä ja miksi?
Seksitautitartuntojen määrät ovat olleet viime vuosina kasvussa: esimerkiksi tippurin ja kupan tartuntamäärät ovat yli kaksinkertaistuneet muutamassa vuodessa. Klamydiatartunnat ovat hieman vähentyneet, mutta klamydia on edelleen selkeästi yleisin Suomessa esiintyvä seksitauti. Iso osa seksitautitartunnoista on todettu miehillä, ja miesten tartunnoista suurin osa on saatu miesten välisestä seksistä.
Viime vuosina on etenkin kansainvälisesti keskusteltu siitä, voisiko antibiootteja käyttää bakteeriperäisten seksitautitartuntojen ehkäisyssä. Doksisykliini-nimistä laajakirjoista antibioottia on tutkittu klamydian, kupan ja tippurin jälkiehkäisyssä.
Tällä sivulla on sovellettu Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa annettuja ohjeistuksia doxyPEPistä eli doksisykliinin käytöstä ehkäisemään seksitauteja suojaamattoman seksin jälkeen. Suomessa doxyPEPille ei ole olemassa hoitosuositusta.
DoxyPEP – kenelle se on tarkoitettu?
Seksitauteja voi ehkäistä eri tavoin. Kondomi, liukuvoide ja suuseksisuoja suojaavat hiviltä ja muilta seksitautitartunnoilta, ja oikein käytettynä prep on hyvä ja tehokas hivin ennaltaehkäisylääke. Viime vuosina on etenkin kansainvälisesti keskusteltu siitä, voisiko antibiootteja käyttää bakteeriperäisten seksitautitartuntojen jälkiehkäisyssä. Doksisykliini-nimistä laajakirjoista antibioottia on tutkittu klamydian, kupan ja tippurin jälkiehkäisyssä.
Doksisykliiniä on tutkittu miehillä, joilla on seksiä miesten kanssa, sekä transnaisilla. Muilla kohderyhmillä doxyPEPin tehoa ei ole tutkittu tai osoitettu seksitautien ehkäisyssä.
Miten doxyPEPiä käytetään seksitautien jälkiehkäisyssä?
Suomessa doxyPEPille ei ole olemassa hoitosuositusta. Jos kuitenkin käytät doxyPEPiä klamydian tai kupan jälkiehkäisyyn, on tärkeää käyttää lääkettä oikein. Näissä ohjeissa on sovellettu Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa annettuja ohjeistuksia.
Doksisykliinillä voi jälkiehkäistä klamydia- ja kuppatartuntoja. Suomessa ja Euroopassa esiintyvään tippurikantaan doksisykliinillä ei ole juurikaan tehoa!
Doksisykliiniä suositellaan vain miehille, joilla on seksiä miesten kanssa, useita satunnaisia seksikumppaneita ja todettu bakteeriperäinen seksitautitartunta (tippuri, klamydia tai kuppa) viimeisen vuoden aikana. Tutkimuksissa teho on osoitettu myös transnaisilla, joilla on useita satunnaisia seksikumppaneita ja todettu bakteeriperäinen seksitautitartunta viimeisen vuoden aikana.
Käyttöohjeet
- 200 mg doksisykliiniä (kaksi 100 mg:n tablettia kerralla) otetaan mieluiten 24 h sisällä, mutta viimeistään 72 h sisällä suojaamattomasta seksistä.
- Jos suojaamatonta seksiä on useiden peräkkäisten päivien aikana, 200 mg doxyPEP-annos voidaan ottaa 72 tunnin aikajakson lopussa.
- Doksisykliiniä ei saa käyttää enempää kuin 200 mg 24 tunnin aikana.
- Doksisykliini ärsyttää voimakkaasti limakalvoja jäädessään ruokatorveen. Sen vuoksi doksisykliinitabletit tulee ottaa runsaan vesimäärän kanssa niin, että lääkkeenoton jälkeen ei käydä heti makuulle.
- Doksisykliini imeytyy huonosti, jos sen kanssa nautitaan maitotuotteita, kalsium-, magnesium-, sinkki- tai rautalisiä tai edellä mainittuja sisältäviä antasideja (närästyslääkkeitä). Doksisykliinin ja näiden nauttimisen välillä on tärkeää pitää yli 1–2 tunnin väli.
- Doksisykliinin yleisimpiä sivuvaikutuksia ovat ruoansulatuskanavan oireet, kuten pahoinvointi, oksentelu ja ripuli. Mahdollisia vatsaoireita voi vähentää ottamalla lääke ruuan kanssa.
- Doksisykliini voi herkistää ihoa auringonvalolle, joten auringolta suojautuminen on tärkeää.
- DoxyPEPin käytöstä huolimatta seksitautitesteissä on käytävä säännöllisesti! Lisäksi seksitautitesteissä on käytävä aina, jos seksikumppanisi ilmoittaa mahdollisesta altistumisesta seksitautitartunnalle.
- Säännöllinen seksitautitestaus on tärkeää doxyPEPin käyttäjälle myös sen vuoksi, että tippuritartunnat ovat lisääntyneet merkittävästi ja doxyPEPin teho tippuriin on erittäin heikko.
- Jos sinulla on seksitauteihin viittaavia oireita, hakeudu välittömästi seksitautitesteihin tai lääkärin vastaanotolle.

otetaan mieluiten 24 h sisällä suojaamattomasta seksistä.
Miten doxyPEPiä voi saada?
Doksisykliini on reseptilääke eli lääkkeeseen tarvitaan lääkärin kirjoittama resepti. Reseptilääkkeen määrääminen perustuu aina lääkärin tekemään diagnoosiin ja arvioon lääkkeen sopivuudesta potilaalle. Sinun kannattaa kertoa lääkärille, miksi ja mihin tarkoitukseen lääkettä käyttäisit.
Huomioithan, että Suomessa ei ole doxyPEPille hoitosuositusta eivätkä kaikki lääkärit ole tietoisia doksisykliinin käytöstä bakteeriperäisten seksitautien jälkiehkäisyssä. Kukin lääkäri tekee itse arvion siitä, kirjoittaako doksisykliiniä seksitautien jälkiehkäisyyn.
Huom! Ohjeiden vastainen – esimerkiksi liiallinen tai liian vähäinen – doksisykliinin käyttö tai vanhentuneiden lääkkeiden ottaminen voi heikentää doksisykliinin tehoa bakteereita vastaan. Lääkettä on tärkeää ottaa aina saamiesi ohjeiden mukaan.
Seksitautien jälkiehkäisyyn tarkoitettuna doksisykliini ei ole Kela-korvattava. 10 tabletin pakkaus maksaa ilman Kela-korvausta n. 7–8 euroa ja 50 tabletin pakkaus n. 25 euroa (hinnat tarkistettu syyskuussa 2025).
Doksisykliinin, kuten muidenkin lääkeaineiden tilaaminen sellaisista nettiapteekeista, jotka eivät ole EU:n säätelyn alaisia, on laitonta. Lisäksi tällaisten palveluiden käyttäjät voivat altistaa itsensä vaaralle, sillä ei ole takeita siitä, että tilattu lääke on sitä, mitä luvattiin. Lisätietoja laillisista eurooppalaisista nettiapteekeista on Fimean sivuilla.
DoxyPEPin hyötyjä ja haittoja
Tutkimuksilla on arvioitu doksisykliinin hyötyjä ja haittoja hoitosuosituksia varten. Vaikka tulokset doxyPEPin käytön suhteen ovat olleet lupaavia, antibioottien käyttö seksitautien ehkäisyssä jakaa asiantuntijoita sekä Suomessa että maailmalla. DoxyPEPin käyttämisestä bakteeriperäisten seksitautien ehkäisyssä ollaan huolestuneita antibioottiresistenssin vuoksi. Se tarkoittaa, että bakteereista tulee vastustuskykyisempiä antibiooteille.
Liiallinen tai ohjeiden vastainen doksisykliinin käyttö voi lisätä antibioottiresistenssiä eli heikentää doksisykliinin tehoa. Tämä tarkoittaa sitä, että myös vanhentuneiden lääkkeiden käyttö tai doksisykliinin ottaminen liian pienellä annoksella voi heikentää sen tehoa bakteereita vastaan. Esimerkiksi tippuri on jo suurelta osin muuttunut vastuskykyiseksi doksisykliinille ja osalle muista antibiooteista.
Huolta antibioottiresistentistä herättää se, että doksisykliiniä käytetään monien sairauksien hoitoon. Antibioottiresistenttien bakteerikantojen muodostuminen saattaisi vaikeuttaa esimerkiksi keuhkokuumeen hoitoa.
Doksisykliiniä on tutkittu sekä ennaltaehkäisevänä lääkkeenä ennen seksiä että jälkiehkäisevänä lääkkeenä suojaamattoman seksin jälkeen. Molemmat käyttötavat voivat vähentää klamydia- ja kuppatartuntoja. Tippuria vastaan doksisykliini ei tehoa yhtä hyvin: Euroopassa esiintyvä tippurikanta on doksisykliinille vastustuskykyistä, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa doksisykliini tehoaa myös tippuriin.
Hoitosuositukset Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa
Doksisykliinin käyttö seksitautien ennaltaehkäisyssä ei kuulu hoitosuosituksiin Suomessa. Hyöty- ja haitta-arvion perusteella suomalaiset infektio- ja seksitautiasiantuntijat eivät toistaiseksi ole nähneet tarvetta erikseen suositella doxyPEPiä henkilöille, joilla on korkea seksitautiriski.
Yhdysvalloissa sairauksien valvonnasta ja ehkäisystä vastaava viranomainen CDC (Centers for Disease Control and Prevention) antoi ensimmäisen doxyPEP-hoitosuosituksen syksyllä 2023. CDC perustelee doxyPEP-suositusta sillä, että bakteerien aiheuttamat seksitaudit (kuppa, klamydia ja tippuri) ovat lisääntyneet ja vaikuttavat merkittävästi homo- ja bimiehiin sekä transnaisiin.
CDC:n mukaan doxyPEP tulisi tarjota osana kokonaisvaltaista seksuaaliterveysneuvontaa, johon sisältyy myös säännölliset seksitautitestaukset. DoxyPEPiä käyttävältä tulisi testata klamydia, tippuri ja kuppa lähtötilanteessa ja sen jälkeen 3–6 kuukauden välein. Tarve doxyPEPin käytölle tulisi arvioida 3–6 kuukauden välein. Lisäksi CDC suosittelee säännöllistä hiv-testausta doxyPEPiä käyttäville hiv-negatiivisille miehille, joilla on seksiä miesten kanssa, sekä transnaisille.
CDC:n hoito-ohjeita edeltävässä tutkimuksessa osoitettiin, että 200 mg doksisykliiniä 72 tunnin kuluessa seksin jälkeen vähentää kuppa- ja klamydiainfektioita yli 70 % ja tippuri-infektioita noin 50 %. (Huom. Suomessa ja Euroopassa doksisykliinin teho tippurin ehkäisyyn on erittäin heikko!)
Iso-Britanniassa British Association for Sexual Health and HIV (BASHH) julkaisi oman doxyPEP-suosituksensa kesäkuussa 2025. Iso-Britanniassa doxyPEPin pääasiallinen kohderyhmä on cissukupuoliset homo- ja bimiehet sekä transnaiset. Isossa-Britanniassa doxyPEPiä käytetään ensisijaisesti kupan ehkäisyyn, mutta se tehoaa myös klamydiaan. DoxyPEP ei todennäköisesti vaikuta tippurin ehkäisyyn, koska tippurin lääkeresistenssiaste doksisykliinille on erittäin korkea (> 90 %).
BASHHin ohjeistuksessa doxyPEP-annostus on 200 mg doksisykliiniä 24 tunnin sisällä tai viimeistään 72 tunnin kuluessa suojaamattomasta seksistä. He, joilla on mahdollisia riskitilanteita useiden päivien ajan, voivat ottaa 200 mg annoksen 72 tunnin ajanjakson lopussa. Doksisykliiniä ei tule ottaa enempää kuin 200 mg 24 tunnin aikana.
Tutkimustulokset antavat selkeää näyttöä doxyPEPin tehokkuudesta klamydian ja kupan vähentämiseksi miehillä, joilla on seksiä miesten kanssa, sekä transnaisilla. BASHHin tutkimuksessa doxyPEP vähensi klamydiatartuntoja 79 % ja kuppaa 80 %.
BASHHin doxyPEP-tutkimuksen osallistujat raportoivat elämänlaatunsa ja mielenterveytensä parantuneen, koska doxyPEPin käyttö vähensi seksitautien tarttumiseen liittyvää ahdistusta ja antoi paremman hallinnantunteen omasta seksuaaliterveydestä.
DoxyPEP-ohjeistus sekä Yhdysvalloissa että Isossa-Britanniassa on seuraava: 200 mg doksisykliiniä kerralla (otetaan kahtena 100 mg tablettina) viimeistään 72 tunnin kuluessa suojaamattomasta seksistä.
Tarkemmin tutkimuksista
Vuonna 2022 kansainvälisessä AIDS-konferenssissa kerrottiin yhdysvaltalaisesta tutkimuksesta, jossa tutkittiin doksisykliinin tehoa klamydian, kupan ja tippurin ehkäisyssä. Tutkimuksessa homo- ja bimiehille sekä transnaisille annettiin doksisykliinia kondomittoman seksin jälkeen. Tutkimukseen osallistuneista 501 ihmisestä, kaksi kolmasosaa otti doksisykliiniä seksin jälkeen ja yksi kolmasosa ei ottanut. Tutkimuksessa todettiin, että doksisykliini vähensi näiden seksitautien riskiä keskimäärin 66 prosentilla.
Doksisykliini valittiin tutkittavaksi antibiootiksi, koska se on edullinen ja sillä on suhteellisen pitkä puoliintumisaika. Sitä ei kuitenkaan usein käytetä seksitautien hoitoon, lukuun ottamatta klamydiaa tai kuppaa sairastavia ihmisiä, jotka ovat allergisia yleisemmin käytetyille lääkkeille atsitromysiinille ja penisilliinille. (Suomessa doksisykliiniä käytetään sukuelinten ulkopuolisiin eli nielun ja peräaukon klamydiatartuntojen hoitoon.)
Tutkimuksessa kaikkien kolmen bakteeriperäisen seksitaudin (klamydia, kuppa, tippuri) ilmaantuvuus laski sekä hiv-negatiivisilla että hiv-positiivisilla ihmisillä. On tärkeää huomioida, että tippuribakteerikanta on erilainen Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Euroopassa esiintyvään tippuribakteeriin doksisykliini ei juurikaan tehoa eikä sitä sen vuoksi enää käytetä tippurin hoidossa.
Doksisykliinin teho klamydiaa vastaan oli korkea: 88 % hiv-negatiivisilla ihmisillä ja 74 % hiv-positiivisilla. Teho oli korkea myös kuppaa vastaan: 87 % hiv-negatiivisilla ja 77 % hiv-tartunnan saaneilla. Kuppatartuntojen määrä oli kuitenkin pieni, joten tulos ei ole tilastollisesti merkittävä.
Yhdysvaltalaisen tutkimuksen johtopäätöksissä todettiin doxyPEPin tehokkuuden avaavan mahdollisuuden sen laajempaan käyttöön seksitautien ehkäisyssä.