14.10.2019

Hiv-hoito: uusia hoitomenetelmiä ja lääkkeitä kehitteillä

Suomesta saatavia prep-lääkkeitä

Hiv-hoito ja siihen käytetyt lääkkeet ovat kehittyneet valtavasti viime vuosikymmenten aikana. Nykyään lääkkeet ovat tehokkaampia, paremmin siedettyjä ja niistä on vähemmän haittavaikutuksia. Lisäksi tutkimuksissa on osoitettu, että lääkitty hiv ei tartu seksissä ilman kondomia. Tehokas hiv-hoito edellyttää kuitenkin sitoutumista päivittäiseen rutiiniin, josta voi toisinaan olla hankalaa pitää kiinni. Uusia hoitomuotoja kehitellään ja tulevaisuudessa hoidoksi voi riittää pistoshoito kuukausittain tai käsivarteen asennettava implantti, jonka teho voi kestää puolesta vuodesta vuoteen.

Pistokset hivin hoidossa

Tutkitussa pistoshoidossa on käytetty cabotegravirin ja rilpivirinen lääkeyhdistelmää. Hoidon tehoa on tutkittu henkilöillä, joiden tartuntaa on hoidettu jo pidempään sekä henkilöillä, joiden tartuntaa ei vielä ole hoidettu. Molemmissa tapauksissa kuukausittainen pistoshoito todettiin yhtä tehokkaaksi hoitomenetelmäksi kuin päivittäin suun kautta annosteltu lääkitys. Harvalle muodostui merkittäviä haittavaikutuksia pistoshoidosta. Pistoshoidolla ei ollut vaikutusta maksan toimintaan eikä kukaan saanut lääkkeestä vakavaa haitallista reaktiota. Pistoskohdassa ilmeni jonkinasteisia oireita kuten kipua 20-30%:lla tutkituista henkilöistä, mutta yleensä oireet helpottivat muutamassa päivässä. Pistoshoito osoittautui tutkimuksessa mieleisemmäksi hoitomuodoksi tablettien sijaan. Erityistä tyytyväisyyttä pistoshoitoon osoittivat henkilöt, jotka siirtyivät päivittäisestä suun kautta otettavasta lääkityksestä pistoshoitoon. Pistoshoito voi vapauttaa henkilön päivittäisestä rutiinista, ja lääkepurkkia ei tarvitse piilotella ympäristöltä, mikäli tartunnan haluaa pitää salassa. Pistoshoito voi tarjota tartunnan saaneelle huolettoman elämän hivin suhteen.

Lue lisää: Aidsmap-sivuilta , Viiv Healthcare-sivuilta

Implantit

Tällä hetkellä kehitellään myös käsivarteen asennettavia implantteja hivin hoitoa varten. Pohjois-Carolinan yliopistossa kehitellään biohajoavaa ihon alle asennettavaa implanttia, jossa voidaan käyttää usean antiretroviraalisen lääkkeen yhdistelmää. Tarkoituksena on, että implanttia voidaan käyttää niin hivin hoidossa kuin ennaltaehkäisyä varten. Implantin erityisenä hyvänä puolena on sen pitkäkestoisuus, jopa puolesta vuodesta vuoteen, mikä vapauttaa päivittäisestä rutiinista lääkkeiden muistamisen suhteen. Implantista kehitetään helposti poistettavaa, niin että lääkeaineet poistuvat elimistöstä jopa viikossa implantin poistamisen jälkeen.

Lue lisää: Science Daily-sivuilta

Uusi antiretroviraalinen lääke: Islatravir

Islatraviria testataan tällä hetkellä niin hivin hoidossa kuin prep-tarkoituksessa. Molemmissa tarkoituksissa Islatravir on antanut lupaavia tuloksia. Sillä on pitkä puoliintumisaika, eikä virus muodosta helposti lääkettä vastaan resistenssiä. Sen on myös todettu toimivan useampaan lääkeresistenssiä muodostaneeseen viruskantaan. Islatraviria testataan myös käsivarteen asennettavana implanttina prep-käyttöön ja tulokset ovat lupaavia. Tutkijat uskovat, että implantti voisi toimia tehokkaana ennaltaehkäisevänä hoitona jopa vuoden.

Lue lisää: San Fransisco AIDS Foundation-sivuilta