6.7.2020

AIDS 2020 Virtual – Kansainvälinen aids-konferenssi

AIDS 2020 : 23. kansainvälinen aids-konferenssi virtuaalisena

AIDS 2020 – Virtual, kansainvälinen aids-konferenssi järjestetään tänä vuonna 23:tta kertaa. Koronapandemialla oli vaikutuksensa myös tähän ja konferenssi järjestetään nyt ensimmäistä kertaa virtuaalisena.

Viikon pituisen virtuaalikonferenssin aikana (6-10.7.2020) virtuaalinen alusta tarjoaa yli 600 tapahtumaa, työpajaa, näyttelyä ja paljon muuta, joita tuhannet tutkijat, päättäjät, aktivistit ja muut voivat seurata niin suorana lähetyksenä kuin nauhoituksina.

Tällä viikolla Hivpointin viestinnän asiantuntija, Michelle Sahal Estimé seuraa tapahtuman kulkua ja raportoi tapahtumasta sosiaalisessa mediassa ja alla. Pysy siis kuulolla!

….

6.7.2020 – Virtuaalialustaan tutustuminen ja Global Village

Tänään livetapahtumat alkoivat vasta klo 16 Suomen aikaa, joten päivällä jäi aikaa tutustua AIDS 2020 virtuaalialustaan. Sivusto tarjoaa lukuisia nauhoitettuja esitelmiä, paneelikeskusteluja, näyttelyitä ja elokuvia. Kieltämättä virtuaalialusta tuntui alussa hieman sekavalta ja tapahtumien määrä huimaa päätä, kuten toisaalta myös livekonferensseissa on tapana. Pääkeskustelut alkavat huomenna, joten huomenna kuulette lisää ainakin 40-vuotisesta hiv-epidemiasta ja hiv-rokotetutkimuksesta!

Vinkki kaikille kiinnostuneille! AIDS 2020 konferenssin Global Village osiota voi seurata ilmaiseksi, siellä on loistavia elokuvia, näyttelyjä ja paljon muuta.

7.7.2020 – Koronapandemian vaikutukset hiviin, haavoittuvimmassa asemassa olevien oikeuksien turvaaminen hiv-työn keskiöön ja hiv-rokotetutkimus

Aloitin aamuni kuuntelemalla keskustelua avajaisista eiliseltä, jossa UNAIDSin pääjohtaja keskusteli hivin tulevaisuudesta ja painotti ihmisoikeuksien tärkeyttä hiv-työssä. Hän keskusteli myös koronapandemian vaikutuksista hiv-tartunnan saaneille ympäri maailman. UNAIDSin laskelmien mukaan koronan aiheuttamat vaikeudet terveydenhuoltojärjestelmille saattavat lisätä aids-kuolemia jopa puolella miljoonalla edellisvuoteen verrattuna ja lisätä etenkin uusia hiv-tartuntoja äidistä lapseen. Jotta näin ei tapahdu, on keskityttävä turvaamaan hiv-hoito kaikkialla. Myös koronapandemian aikana.

Katso keskustelu tästä.

IAS julkaiseman tuoreen raportin mukaan, koronapandemia on vaikuttanut negatiivisesti palveluntarjontaan hiv-tartunnan saaneille ympäri maailman. Raportti sisältää suosituksia päättäjille, terveysalan ammattilaisille, palveluntuottajille, rahoittajille ja muille. Myös WHO julkaisi tulokset kyselystä, jossa selvitettiin hiv-hoidon jatkuvuutta koronpandemian aikaan. Tulokset paljastivat, että 73 maata ovat ilmaisseet huolensa hiv-lääkkeiden loppumisesta maassa koronapandemian takia.

Tuore, eilen julkaistu UNAIDS selvitys maailman aids-tilanteesta raportoi, että emme tule pääsemään vuodelle 2020 asetettuihin 90-90-90 tavoitteisiin. Vaikka suuria edistysaskeleita on otettu, kehitys on ollut eriarvoista niin maiden välillä kuin maiden sisällä. Hivin suhteen haavoittuvimmat ryhmät ovat jääneet jälkeen ja jotta pääsemme tavoitteisiin vuoteen 2030 mennessä, heidät tulee asettaa hiv-työn keskiöön.

Anthony Fauci (National Institute of Allergy and Infectious Diseases, USA) ja Greg Millett (amfAR) keskustelivat eriarvoisuudesta ja hivin historiasta, sekä siitä kuinka hiv työssä tulisi edetä, jotta hiv-epidemia saadaan pysäytettyä. Molemmat korostivat hivin suhteen haavoittuvammassa asemassa olevien nostamista hiv-työssä etualalle. Milletin mukaan terveyden sosiaaliset määrittäjät ovat avainasemassa hiv-epidemian kukistamisessa. Jos emme nyt kiinnitä huomiota rakeenteellisiin tekijöihin kuten tuloeroihin, sukupuolirakenteisiin, rakenteelliseen rasismiin, ja muihin sosioekonomisiin tekijöihin, jotka eriarvoistavat ihmisiä hivin suhteen, kaikki tulevat edistysaskeleet ovat vain väliaikaisia eivätkä johda hiv-epidemian loppuun.

Fauci esitteli yhdistelmän nykyisiä ja tulevia hiv-työn työkaluja, joita tehostetusti hyödyntämällä tulemme näkemään hiv-epidemian lopun. Faucin mainitsemat olemassa olevat hiv-hoito ja ennaltaehkäisymenetelmät sisältävät erilaiset hiv-lääkkeet, hiv-testauksen, kondominkäytön, seksitautitestaukset, prepin ja paljon muuta (katso kuva). Tulevaisuuden menetelmiin sisältyvät rokote, pitkävaikutteinen hiv-lääkitys ja mahdollinen parannuskeino (katso kuva).

Kuvakaappaus videokonferenssista, jossa Anthony Fauci ryhmittelee erilaisia työkaluja  hiv-epidemian nujertamiseen

Yhdistämällä Faucin ja Milletin ehdotukset päästään varmasti eteenpäin hivin pysäyttämisessä. Toivottavasti tämä onnistuu seuraavan kymmenen vuoden aikana.

….

Seuraavaksi Barton Haynes, (Duke Human Vaccine Institute and the Center for HIV-AIDS Vaccine Immunology) kertoi mitä hiv-rokotetutkimuksessa tapahtuu tällä hetkellä.

Vaikka hivin ennaltaehkäisyssä on otettu suuria harppauksia viime vuosina prepin ja pepin tullessa markkinoille, kondominkäytön edistämisessä ja etenkin hiv-lääkityksen parantuessa, ne eivät yksin riitä pysäyttämään hiv-epidemiaa. Barton painottaa toimivan hiv-rokotteen tärkeyttä ja nostaa mahdollisen uuden rokotteen keskiöön hivin ennaltaehkäisytyössä tulevaisuudessa.

Kuvakaappaus videokonferenssista, jossa mainitaan useampi tutkimus, jossa tällä hetkellä tutkitaan mahdollisia hiv-rokotteita

Eri tutkimusryhmät ympäri maailmaa tutkivat mahdollisia hiv-rokotteita. Useat rokotteet ovat jo edenneet ihmiskokeisiin. Juuri helmikuussa 2020 saimme pettyä yhden lupaavan kokeen epäonnistuessa, mutta tutkimus jatkuu toisten vaihtoehtoisten rokotteiden myötä ja tuloksia on odotettavissa jo lähivuosina. Koronapandemia on vaikeuttanut rokotesarjojen antamista hiv-rokotetutkimuksessa. Toisaalta oppeja ja löydöksiä hiv-rokotetutkimusta on voitu hyödyntää suoraan koronavirus rokotetutkimuksissa.

Jos olet kiinnostunut hiv-rokotetutkimuksen viimeisimmistä käänteistä, voit tutustua esimerkiksi näihin artikkeleihin:

Targeted selection of HIV-specific antibody mutations by engineering B cell maturation. Kevin O. Saunders et al. Science 2019. 
Induction of HIV Neutralizing Antibody Lineages in Mice with Diverse Precursor Repertoires. Ming Tian et al. Cell 2016. 

8.7.2020 – Pitkäaikainen injektoitava prep on tehokkaampi kuin Truvada ja ”Brasilialainen potilas” on parantunut hivistä ilman luuydinsiirtoa

Päivitetyt HPTN 038 tutkimustulokset osoittavat, että injektoitava kabotegraviiri (cabotegravir) on tehokkaampi kuin suun kautta otettu Truvada hivin ennaltaehkäisyssä.

Toukokuussa julkaistiin ensimmäiset HPTN 038 tutkimustulokset, joiden mukaan pitkävaikutteinen injektoitava prep on yhtä tehokas hivin ennaltaehkäisyssä, kuin suun kautta otettu Truvada. Lue artikkelimme aiheesta tästä. Tutkimus keskeytettiin onnistuneena toukokuussa ja tutkimuksen lopullinen analyysi julkaistiin AIDS 2020 konferenssissa eilen.

HPTN 038 tutkimukseen osallistui yhteensä 4,570 henkilöä seitsemästä maasta. Tutkimukseen osallistujien joukosta löytyi 52 uutta hiv-tartuntaa, joka on kokonaisuudessa erittäin pieni määrä tartuntoja ja molemmat lääkkeet ovat siis tehokkaita hivin ennaltaehkäisyssä. Löydetyistä hiv-tartunnoista 13 oli kabotegraviiriä saaneilla ja 39 Truvadaa saaneilla. Täten kabotegraviiria, eli pitkäaikaista injektoitavaa prepiä saaneilla oli 66% pienempi riski saada hiv-tartunta, kuin Truvadaa suun kautta saaneilla.

….

”Brasilialainen potilas” on kolmas hivistä parantunut henkilö ja ensimmäinen, joka on parantunut ilman luuydinsiirtoa. Sao Paulon yliopistossa tehdyssä pilottitutkimuksessa oli viisi osallistujaa, joille annettiin ART + nikotinamidi yhdistelmälääkitystä 48 viikon ajan. Yksi heistä on vahvistetusti ollut pitkäaikaisessa remissiossa 57 viikkoa hoidon lopettamisen jälkeen. Pitkäaikainen remissio hänen tapauksessaan tarkoittaa, että hänen elimistöstään ei löytynyt hivin DNAta ja hivin vasta-ainetesti on negatiivinen.

Tutkijat varoittavat kuitenkin, että tulos voi olla sattumaa, sillä kyse on vain yhdestä henkilöstä. Neljä muuta potilasta, jotka olivat samalla hoidolla, eivät parantuneet.

Tämä on kuitenkin hyvä uutinen ja voimme olla varovaisen optimistisia!

9.7.2020 – Empatia hiv-työssä nyt ja tulevaisuudessa

Tänään osallistuin AIDS 2020 Virtual konferenssiin viimeistä päivää. Empatia nousi keskustelunaiheeksi useasti tämän päivän keskusteluissa.

Aktivisti Dayana Hernandez (Transvida) keskusteli U=U, eli lääkitty hiv ei tartu, viestin tärkeydestä hiv-tartunnan saaneille. Hän muistutti, että kaikki eivät kuitenkaan vielä ole tietoisia tästä ja on tärkeää kouluttaa ja voimaannuttaa hiv-tartunnan saaneita ympäri maailman. On myös todella tärkeää, että ihmiset tietävät omat oikeutensa. Hernandez painotti, että U=U on voimaannuttava tieto kaikille hiv-tartunnan saaneille, mutta tänäkään päivänä kaikki terveysalan ammattilaiset eivät jaa tietoa tästä potilailleen. Tämän on muututtava, hän sanoo.

”Empatia! Kohdelkaa ihmisiä empaattisesti, rakkaudella ja kunnioittaen. Astukaa hetkeksi asiakkaanne kenkiin.”

Empatiasta keskusteltiin myös innovaatioihin liittyen. Ihmiskeskeinen suunnittelu (human centered design) perustuu empatiaan ja asettaa ihmisen, eli loppukäyttäjän palvelun keskiöön.

Viimeisen 40 vuoden ajan innovaatiot ovat siivittäneet hiv-työtä. Tärkeimpien lääketieteellisten innovaatioiden myötä, hiviin on nyt olemassa toimiva lääkitys ja laaja skaala ennaltaehkäisykeinoja. Tällä hetkellä tutkitaan hiv-rokotusta, parannuskeinoja ja paljon muuta, joiden avulla saatamme nähdä hiv-epidemian lopun jo seuraavina vuosikymmeninä.

Yksi tärkeimmistä viesteistä AIDS 2020 Virtual konferenssin aikana oli, että hivin suhteen haavoittuvimmassa asemassa olevat on asetettava hiv-työn keskiöön. Ihmiskeskeinen suunnittelu voisi toimia tässä hyödyllisenä ja innovatiivisena työkaluna meille kaikille. Ihmiskeskeinen suunnittelu ei pelkästään huomioi mitä loppukäyttäjä sanoo, vaan palvelu suunnitellaan heidän tarpeisiinsa ja haluihinsa perustuen osallistamalla loppukäyttäjä koko prosessin ajan. Matchboxology esitteli nuorille tytöille suunnatun PrEP kampanjan, joka oli toteutettu ihmiskeskeistä suunnittelua hyödyntäen. Kuvassa Matchboxoloyn Cal Bruns esittelee kampanjamateriaaleja. Lue prosessista ja kampanjasta tästä.

Kuvakaappaus videokonferenssista, jossa esitellään nuorille tytöille suunniteltua prep-lääkekampanjaa. Mainoksissa on iloisia ja veikeitä tyttöjä sekä pastellisävyinen kuva itse lääkkeistä.

Kun prosessiin osallistuneelta nuorelta kysyttiin mikä ihmiskeskeisessä suunnittelussa oli parasta, hän vastasi seuraavasti:

“It’s about what I like, how I define myself, not about how others define me.”

Kuulostaa hyvältä!

Terkuin aurinkoisesta Helsingistä,

Michelle