14.12.2020

Tarvitseeko käyttää kondomia

Kysymys

Moi. Ollaan tyttöystäväni kanssa jutelleet ekasta kerrasta ja olemme valmiita kokeilemaan yhdyntää. Tyttöystäväni sai e-pillerit aknenhoitoon, joten onko turvallista jos ei käytetä kondomia seksin aikana. Olemme molemmat neitsyjä. Molempia jännittää vähän että mitä tehdä ja toimia yhdynnän aikana, tyttöystävää jännittää että sattuuko yhdyntä ja minua että säilyykö erektio koko yhdynnän ajan.

Vastaus

Hei,

kiitos kysymyksestäsi! E-pillerit ehkäisevät ainoastaan ei-toivottua raskautta, ei seksitauteja. Kondomi suojaa oikein käytettynä seksitaudeilta. Jos kuitenkin olette toistenne ensimmäiset kumppanit, ei teillä ole seksitautien tarttumisen mahdollisuutta. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, ettei kummallakaan ole aikaisemmin ollut minkäänlaisia seksikontakteja muiden kanssa. Ensimmäinen seksikerta toisen ihmisen kanssa jännittää kaikkia, ja se on tavallista. Jännitystä helpottaa usein se, että asiasta juttelee toisen kanssa. Seksiä on monenlaista ja on tärkeä edetä niin, että molemmilla on koko ajan hyvä ja turvallinen olla. Erityisen tärkeää on kuunnella omaa kehoaan ja edetä sen mukaan, miltä itsestä tuntuu. Lisäksi tulee tietysti olla herkkänä siinä, miten toinen reagoi kosketukseen. Mitä rennompana te molemmat pystytte olemaan, sen miellyttävämmältä se tuntuu myös ensimmäisellä kerralla. Jutteleminen yleensä helpottaa rentoutumaan, keskustelkaa avoimesti siitä, miltä kosketus tuntuu ja millaista kosketusta haluatte. On myös tärkeää kertoa toiselle, jos jokin kosketus ei tunnu hyvältä, niin voi etsiä toisenlaisia tapoja tuottaa mielihyvää. On mahdollista, että ensimmäisellä kerralla yhdyntä voi sattua jonkin verran ja se on täysin normaalia. Kivun ei kuitenkaan kuulu jatkua pitkään. Rauhassa eteneminen auttaa, ja aluksi on hyvä keskittyä mielihyvää tuottavaan kosketukseen. Muistakaa käyttää apuna liukuvoidetta, se lisää nautintoa! On hienoa, että olette keskustelleet asiasta yhdessä etukäteen ja voitte lähteä yhdessä etsimään omia tapojanne saada ja tuottaa toiselle nautintoa! Täältä voitte lukea lisää aiheesta.