19.9.2019

Turvaseksipartiointi kesällä 2019 – kokemuksia rajalta

Riskittä reissussa -hanke pyörähti käyntiin keväällä 2019. Osana hanketta järjestetään hiv-testauksia Venäjän raja-asemilla. Tänä vuonna 2019 turvaseksipartiointeja toteutettiin tehostetusti neljänä viikonloppuna, neljällä eri raja-asemalla Hivpointin ja SPR:n työntekijöiden sekä vapaaehtoistyöntekijöiden voimin. Raja-asemilla tarjottiin anonyymin hiv-pikatestauksen lisäksi seksuaaliterveysneuvontaa ja jaettiin turvaseksipakkauksia. Tänä vuonna jokaisena testauspäivänä jaettiin myös ilmaisia hiv-kotitestejä muistuttamaan säännöllisen testauksen tarpeellisuudesta ja mahdollisuudesta tehdä testi nimettömästi.

Matkailuautomme suuntasi Vaalimaan, Vartiuksen, Niiralan ja Nuijamaan raja-asemille. Vaalimaan ja Nuijamaan raja-asemille sattui tällä kertaa hiljaisempi viikonloppu. Vartiuksen ja Niiralan raja-asemilla puolestaan tavoitimme hyvin korkeammassa hiv-riskissä olevia, keski-ikäisiä ja sitä vanhempia matkailijamiehiä. Nuijamaan turvaseksipartioinnista toisen päivän partioimme Lappeenrannan torilla Maailman seksuaaliterveyspäivän nimissä. Torilla syntyi hyvin keskustelua turvaseksipartioinnista ja sen tärkeydestä sekä Venäjän hiv-tilanteesta.

Tapaamamme miehet ottivat mielellään vastaan seksuaalineuvontaa sekä ilmaista hiv-pikatestausta. Turvaseksipakkaukset ja hiv-kotitestit tekivät myös kauppansa, sillä kesän aikana jaettiin lähes kolmetuhatta turvaseksipakkausta ja lähes sata hiv-kotitestiä. Tänä kesänä partoinnin aikaan tekemissämme pikatestauksissa ei löytynyt yhtään hiv-tartuntaa.

Kokonaisuudessaan saamamme palaute torilla ja rajanylityspaikoilla oli positiivista: ”Hyvä, että tällaista järjestetään”.

TIESITKÖ?
Turvaseksipartiointeja on järjestetty jo vuodesta 2015. Esimerkiksi vuonna 2018 turvaseksipartiointeja järjestettiin Vartiuksen, Imatran, Lappeenrannan ja Niiralan raja-asemilla. Näiden partiointien aikana jaettiin yhteensä noin 4000 kpl turvaseksipakkauksia ja matkailuautossa kävi hiv-pikatesteissä lähes sata henkilöä. Näillä turvaseksipartioinneilla tavoitettiin hyvin korkeammassa hiv-riskissä olevia, keski-ikäisiä ja sitä vanhempia matkailijamiehiä. Partiointien ja rajatestauksen avulla löydettiin myös pitkälle edenneitä hiv-tartuntoja, ja nämä ihmiset saatiin ohjattua hoidon piiriin. Yhteistyökumppanina partioinneissa toimii Suomen Punainen Risti (SPR).

MIKSI TURVASEKSIPARTIOINTEJA JÄRJESTETÄÄN?
Suomalaiset saavat hiv-tartunnan todennäköisemmin matkaillessaan ulkomailla kuin Suomessa. Vuodesta 2000 lähtien lähes 60 miestä on saanut hiv tartunnan Venäjältä. Venäjän hiv -tilanne onkin huomattavasti synkempi verrattuna Suomeen: YK:n UNAIDS-ohjelman mukaan Venäjällä on maailman kolmanneksi vakavin hiv-epidemia. Venäjältä peräisin olevat tartunnat saadaan yleensä heteroseksissä. Kohdennettu hiv-testaus Venäjän raja-asemilla on tärkeää, sillä monet testauksessa käyneistä miehistä eivät ole aiemmin käyneet hiv-testissä. Usein kynnys hakeutua hiv-testiin varsinkin pienimmillä paikkakunnilla on suuri. Miesmatkailijoita on usein haastava tavoittaa, he ovat usein maantieteellisesti hajallaan, monilla ei ole käytössään internettiä eivätkä he välttämättä juuri käytä perinteisiä terveydenhuollon palveluja. Heitä on kuitenkin mahdollista tavoittaa muun muassa kohdemaahan matkustaessa, eli turvaseksipartiointien avulla raja-asemilla.