15.11.2019

Tiedote: Ryhdy hiv-supersankariksi! Tue, testaa, jaa tietoa – Rosa Meriläinen

Rosa Meriläinen on ideoinut Hiv-säätiön vuoden 2020 Punainen nauha – pinssin. Meriläinen rohkaisee suomalaisia ryhtymään hiv-supersankareiksi ja samalla pinssin lanseeraus käynnistää Hiv-säätiön varainhankinnan uudelleen. Punaista nauhaa voi pitää minä tahansa päivänä, mutta erityisesti sitä suositellaan pidettäväksi Maailman aids-päivänä 1. joulukuuta.

Punainen nauha -pinssi toimii keskustelunaloittajana, tiedon jakamisen välineenä ja Hiv-säätiön keräystunnuksena. Pinssin suunnittelijana toimii vuosittain hiv-työtä toiminnallaan tukenut julkisuuden henkilö. Vuoden 2020 pinssi on suunniteltu Rosa Meriläisen idean pohjalta.

”Kahdesta punaisesta nauhasta syntyy hiv-supersankarin naamio,” sanoo Rosa Meriläinen.
”Kahden nauhan yhtyminen kertoo myös siitä, ettei sankaritekoja tehdä yksin, vaan liittymällä yhteen muiden kanssa. Kuka tahansa voi ryhtyä hiv-supersankariksi tukemalla Hivpointin työtä, käymällä testeissä ja jakamalla tietoa hivin ennaltaehkäisystä,” Meriläinen jatkaa.

Hiv-säätiön ylläpitämä Hivpoint kehittää ja toteuttaa hiv-tartuntojen ennaltaehkäisyyn ja seksuaaliterveyden edistämiseen tähtääviä testaus-, neuvonta- ja tukipalveluja, sekä tekee yhteiskunnallista vaikuttamistyötä. Varainkeruulla vahvistetaan Hivpointin tuottamien palveluiden rahoituspohjaa.

“Yhteiskunnan taloudellinen tuki järjestöille, myös hiv-työlle, on äärimmäisen merkityksellistä. Kuntien talous on kuitenkin tiukoilla ja Veikkaukseen kohdistuu isoja paineita. Jotta voimme jatkaa työtä hivin suhteen haavoittuvien ryhmien parissa ja kehittää heille uusia palvelumuotoja, tarvitsemme jatkossa myös kansalaisten ja yritysten suoraa tukea”, sanoo Hiv-säätiön toimitusjohtaja Jukka Keronen.
“Tähän myös näyttäisi olevan kiinnostusta, sillä monet ovat kyselleet mahdollisuutta lahjoittaa”.

Kerätyt varat käytetään Hiv-säätiön sääntöjä ja vuosittaista toimintasuunnitelmaa noudattaen hiv-työhön Suomessa. Työhön kuuluu muun muassa hiville haavoittuviin ryhmiin kuuluvien ihmisten matalan kynnyksen testaus- ja neuvontapalveluiden ylläpito ja kehittäminen, hiv-tartunnan saaneiden tukipalvelut sekä turvaseksikampanjoiden toteuttaminen sekä yleistä hiv-tietoisuutta lisäävät kampanjat.

”Hiv-supersankariksi voi ryhtyä kuka tahansa! Pinssin voi tilata ilmaiseksi osoitteesta hivpoint.fi/lahjoita. Tue työtämme, käy testissä, jaa tietoa ja tilaa pinssi,” päättää Keronen.

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Jukka Keronen, HIV-säätiö/Hivpoint, puh. 040 564 8814.

Michelle Sahal Estimé, viestinnän asiantuntija, 0504133087, michelle.sahalestime(at)hivpoint.fi

Hiv-säätiö on tehnyt hiv-työtä Suomessa vuodesta 1986 alkaen, jolloin se perustettiin Aids-tukikeskuksen nimellä. Järjestö säätiöitiin vuonna 1997, jolloin syntyi Aids-tukikeskuksen hallinnollinen taustaorganisaatio Hiv-säätiö. Aids-tukikeskus vaihtoi nimensä Hiv-tukikeskukseksi vuonna 2011 ja Hivpointiksi vuonna 2017.