12.9.2020

Helsinki Pride-yhteisö palkitsi Hivpointin Ylepeys muuttaa maailmaa -tunnustuspalkinnolla

Hivpointin Jukka ja Jenny vastaanottavat Ylpeys muuttaa maailmaa-palkinnon

Helsinki Pride -yhteisö jakaa Ylpeys muuttaa maailmaa -tunnustuspalkinnot nostaakseen esiin tahoja, joiden työ on ihmisoikeuksien edistämisessä erityisen tunnustuksen arvoista. Vuonna 2020 tunnustuspalkinnon saavat Hivpoint, tutkija Jukka Lehtonen ja Pro-tukipiste ry.

Helsinki Pride -yhteisö perustelee tunnustuspalkintoja näin: ”Hivpoint on pitkäjänteisesti ja tinkimättömästi toiminut sekä seksuaali- että sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisen ja tasa-arvoisen kohtaamisen puolesta. Hivpoint on onnistunut tavoittamaan ja saavuttamaan luottamuksen yhteisömme jäseniin arvostavalla ja ihmisyyttä kunnioittavalla työotteella. He ovat aktiivisesti etsineet uusia tapoja tukea ihmisiä ja kehittäneet toimintaansa kohti yhä sensitiivisempää työotetta. Näin he ovat samalla haastaneet niin itseä kuin koko kenttää.

Jukka Lehtonen on yli kolmekymmentä vuotta tuottanut tieteellistä tutkimusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien ihmisten elinoloista ja pyrkinyt näin edistämään heidän hyvinvointiaan monialaisesti. Viimeiset vuodet hänen työskentelynsä ei-heteroseksuaalisten ja transnuorten koulutus- ja työelämä kokemuksien parissa ovat lisänneet merkittävästi ammattilaisten ymmärrystä nuorten tukemisessa. Hänen laaja tietopohja ja ihmisoikeusperustainen työote on palvellut koko sateenkaarevaa kenttää arvokkaasti.

Pro-tukipiste ry on tinkimätön ihmisoikeus toimija humaanimman ja oikeudenmukaisemman Suomen puolesta. Toiminnassa on aina vahvasti lähdetty siitä, että ihmiset ovat niin sukupuoleltaan kuin seksuaalisuudeltaan moninaisia, ainutlaatuisia ja arvokkaita. Pro-tukipiste on ollut luotettava, asiantunteva ja eettinen kumppani Helsinki Pride – yhteisölle.”

Hivpoint kiittää Helsinki Pride -yhteisöä tästä arvokkaasta huomionosoituksesta. Tästä on hyvä jatkaa työtämme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten seksuaaliterveyden edistämiseksi! Haluamme myös lämpimästi onnitella tärkeitä yhteistyökumppaneitamme Pro-tukipistettä ja tutkija Jukka Lehtosta saamistaan tunnustuspalkinnoista!