20.2.2020

Yliajattelen, että minulla on Hiv?

Kysymys

Olin Thaimaan matkalla. Harrastin hetero seksiä prostitutioidun kanssa käyttäen kondomia. En käyttänyt suuseksissä kuitenkaan mitään suojausta ja minusta mitään suuria määriä eritteitä ei minuun tullut. Hän vakuutti jäljeenpäin ettei hänellä ole tartuntaa ja testaa itseään kolmen kuukauden välein. Minua pelottaa, sillä matkan jälkeen minulla oli outoa niskanpuutumista, väsymystä ja kurkkukipua reilun viikon verran, noin viikon yhdynnän jälkeen. Nyt noin viiden viikon jälkeen minulle on jäänyt silmän alle kuivaa punottavaa ihottumaa, jaloissa ollut näppyliä jotka ovat finnimäisiä mutta lähdettyään pois ne ovat jääneet punottamaan ja kielen pääliosa hajoilee oudosti ikäänkuin kuoriutuu? Kyseisiä oireita ei ole ikinä ennen ollut

Kävin 23 päivän jälkeen verikokeissa testeissä ne olivat negatiiviset olin ehtinyt hätiköiden tilaamaan kotitestin jonka tein 26 päivää tapahtuman jälkeen, sillä en malttanut odottaa tuloksia molemmat olivat negatiiviset.
Näytin ja kerroin kaikista oireista alan lääkärille ennen verikokeitä. Hän vähän hymähti ja sanoi että oireet ei viittaa hiviin ja hänen kohdalleen ei ole koskaan tullut tapausta, jossa hiv olisi levinnyt suun kautta ja taudin todennäköisyys on minulla mitättömän pieni, vaikka toisella osapuolella olisi sattunut olemaan hiv.

Tuntuu, että palaan lukemaan Hiv tapausten oireita enkä suostu hyväksymään negatiivista vastausta. Viittaako oireet johonkin muuhun sukupuolitautiin ja pitäisikö jatkaa vain elämää ja unohtaa koko homma.

Vastaus

Joillekin hiv-tartunnan saaneille tulee 2-8 viikon kuluessa tartunnasta flunssankaltaisia ensioireita. Mahdollisia ensioireita ovat esimerkiksi kuume, kurkkukipu, imusolmukkeiden turpoaminen tai lihas- ja nivelsärky. Ensioireita tulee vain noin puolelle tartunnan saaneista ja oireiden voimakkuus ja kesto vaihtelevat.  Oireet häviät yleensä itsestään, jonka jälkeen ihminen on vuosia oireeton. Kyseiset oireet voivat viitata myös moniin muihin sairauksiin kuin hiviin. Hiv-tartuntaa ei voi koskaan päätellä oireiden perusteella. Lääkärisi on aivan oikeassa, suuseksissä riski hiv-tartunnasta on hyvin pieni, ja vain sillä osapuolella joka saa eritteitä suuhunsa. Muut seksitaudit toki tarttuvat helpommin myös suuseksin välityksellä molemmille osapuolille, sekä suuseksiä antavalle että -saavalle. Oman mielenrauhasi vuoksi voisit käydä kaikissa seksitautitesteissä. Muista mainita että olet antanut suuseksiä, koska klamydia ja tippuri pitää testata seksitavan mukaisilta limakalvoilta. HIv-testi on täysin luotettava kun mahdollisesta tartunnasta on kulunut noin 3 kuukautta.