11.6.2019

vääränlainen orgasmi

Kysymys

Hei. Olen lukenut orgasmista, että ihon pitäisi punoittaa ennen orkkua, ja hengityksen lähes salpaantua. Olenkohan sitten saanut orgasmia lainkaan, kun hengitykseni ei ole kiihtynyt eikä salpaantunut. Kuuluisiko nuo asiat tapahtua myös itsetyydytyksen aikana, vai vasta yhdessä kumppanin kanssa. Minulla ei ole kokemusta tytön kanssa olemisesta. Väkisin tulee mieleen, toimiiko kehoni sittenkään niin kuin pitäisi. Jos minussa on jotakin vialla, tai sitten en vain osaa runkata oikealla tavalla. Kertokaa myös, olisiko ennen itsetyydytyksen aloittamista hyvä käydä pissalla. En pysty pissaamaan 15 minuuttiin sen jälkeen, kun olen saanut siemensyöksyn.

Vastaus

Hei, kiitos viestistäsi! Orgasmiin voi liittyä ihon punoitus tai hengityksen kiihtyminen, mutta niitä ei tule kaikille, jotka saavat orgasmin. Orgasmin saamiseen liittyvät tuntemukset ovat hyvin yksilöllisiä ja jonkun kuvaus orgasmista ei vastaa toisen kokemusta orgasmin saamisesta. Ei siis kannata olla huolissaan, jos oma orgasmi ei ole samanlainen kuin jonkun toisen, eikä vertailla omaa hyvänolon kokemusta jonkun toisen kokemukseen! Orgasmiksi kutsutaan voimakasta hyvänolon tunnetta, jonka voi saada itsetyydytyksen yhteydessä tai seksissä toisen kanssa. Orgasmia edeltää kiihottuminen, joka voi alkaa kiihottavasta tilanteesta, ajatuksesta tai kosketuksesta. Orgasmi on siis hyvänolon tunne, joka johtuu kiihottumisen laukeamisesta ja siitä, kun paisuvaiskudos ja sukuelinten alueen lihakset supistelevat voimakkaasti. Sinua mietityttää, oletko kokenut orgasmin. Orgasmin on voinut saada, jos itsetyydytys on tuntunut tosi hyvältä. Ihmiset saavat orgasmeja hyvin erilaisilla tavoilla, mutta luultavasti yleisimpiä tapoja saada orgasmi on peniksen stimuloiminen käden avulla (itsetyydyttäminen, runkkaaminen) tai klitoriksen tai emättimen stimuloiminen käsin tai seksivälineen avulla. Itsetyydytyksen yhteydessä voi stimuloida myös anaalia ja kosketella omaa kehoa juuri niin kuin haluaa. Itsetyydyttää voi myös ilman käsiä, esimerkiksi sänkyä, tyynyä jne vasten tai vaikka suihkussa. Itsetyydytyksen yhteydessä voi ajatella kiihottavia mielikuvia (fantasioida) tai katsoa mielihyvää tuovia kuvia. Jos et voi käydä 15 minuuttiin pissalla itsetyydytyksen jälkeen, sinun varmasti kannattaa käydä pissalla ennen itsetyydyttämistä, mikäli se on tuntunut ikävältä että ei voi käydä pissalla. T. Anni, Seksuaaliterapeutti