8.1.2015

sukupuolitaudit & kieli

Kysymys

Hei ! Pari kuukautta sitten harrastin poikaystäväni kanssa suuseksiä, eli siis otin häneltä suihin eikä käytössä ollut kondomia. Voiko suuseksin yhteydessä tarttua sukupuolitauti/tauteja jos kumpikaan ei ole harrastanut yhdyntää edellisissä suhteissa, joten tartunnan mahdollisuus ei olisi mahdollinen tai se mistä virus/bakteeri olisi saanut alkuperänsä. Näin minulle on ainakin kerrottu ettei se ole mahdollista jos olemme toistemme ensimmäiset seksikumppanit. (Olemme olleet yhdessä melkein 10kk emmekä ole harrastaneet vielä seksiä, näin lisätiedoksi) Kysymys myös kielestäni. Siinä on lähempänä nielua yksi isompi punertava läikkä ja toinen pienempi lähempänä kielen kärkeä jotka molemmat näyttävät siltä että nisttä olisi lähtenyt ihoa tai jotain, onko mahdollista että kyseessä on harvinainen Karttakieli, en ole varma ovatko läikät olleet kielessäni aina. Vai voiko kyseessä olla aivan jokin muu ? Kiitos jo tulevasta vastauksestanne.

Vastaus

Hei Kiitos kysymyksestäsi, jossa mietit voiko saada seksitaudin saada jos kumpikaan ei ole aiemmin harrastanut seksiä. Niin kuin jo kerroit kuulleesikin, seksitauteja ei ensimmäisellä seksikerralla voi saada, jos kyse on molempien ensimmäisestä seksikerrasta eli kummallakaan ei ole aikaisemmin ollut suojaamatonta seksiä jonkun toisen kanssa.  Seksitaudit voivat tarttua suojaamattomassa seksissä. Suojaamattomalla seksikontaktilla tarkoitetaan suuseksiä ilman kondomia tai suuseksisuojaa sekä emätin- ja anaaliyhdyntää ilman kondomia. Ensimmäinen yhdyntäkerta on aina ainutlaatuinen kokemus. Siihen ei kannata rynnätä kiireellä, vaan antaa itselle ja toisella aikaa tutustua toisiinsa. Eka kerta luo monille paineita ja jännitystä on ilmassa. Tämä tunne on varmasti molemminpuolinen ja tärkeää onkin pystyä keskusteleman kumppanin kanssa tunteista avoimesti. Ennen ensimmäistä kertaa kumppanin kanssa tulee keskustella myös ehkäisystä. On tärkeää, että ehkäisyasiat ovat selvät, jotta vältytään mahdolliselta ei-toivotulta raskaudelta ja seksitaudeilta. Kondomit on ainut tapa suojautua sekä ei-toivotulta raskaudelta ja seksitaudeilta. Kondomin käyttöä on hyvä harjoitella etukäteen, jotta sen käyttö on sujuvampaa itse tilanteessa. Poika voi etukäteen harjoitella kondomin käyttöä itsetyydytyksen yhteydessä ja tyttö esimerkiksi banaanilla. Kondomin oikea käyttö on tärkeää sen tehokkuuden ja toimivuuden kannalta. Voitte myös yhdessä harjoitella sen käyttöä. Lukekaa ohjeet huolella. Varmistakaa myös, että kondomi on oikeankokoinen, se löytyy vain kokeilemalla. Liian suuri kondomi voi helposti luiskahtaa pois paikoiltaan, kun taas liian pieni kondomi voi mennä helpommin rikki. Kysymykseesi koskien kieltäsi, on hyvin vaikea vastata näkemättä tilannetta. Suosittelisin sinua käymään esimerkiksi kouluterveydenhoitajan vastaanotolla jotta hän voi arvioida mikä voisi olla kyseessä.   Mukavaa alkuvuotta!