7.1.2020

Sormien välityksellä raskaaksi?

Kysymys

Onko mahdollista tulla raskaaksi sormien välityksellä ennen miehen laukeamista, jos mies hyväilee naista emättimen sisältä sen jälkeen, kun mies on ennen sitä mahdollisesti kosketellut/ koskenut myös penistään, jossa voi olla erittynyt jo esiliukastetta? Tuntuu aika mahdottoman kuuloiselta tulla siitä raskaaksi käytännössä, mutta olen lukenut että voisi olla mahdollista! 🙁 Varsinaisessa yhdynnässä oli kuitenkin kondomi kokoajan käytössä. Mietin sitä, että, jos raskaaksi voisi oikeasti tulla noin herkästi jo miehen esiliukasteesta sormien välityksellä, niin eikö sitä myös kondomia asettaessa voisi päätyä yhtälailla kondomin päälle ja nainen tulla raskaaksi samoin kuin sormienkin käydessä emättimessä?

Vastaus

Kiitos yhteydenotosta nettineuvontaan! Pohdit esiliukastetta ja raskaaksi tulemisen mahdollisuutta. On totta, että esiliukasteen kautta voi tulla siittiöitä, mikäli virtsaputkessa on siittiöitä edeltävästä siemensyöksystä tai jos henkilö ei täysin tunnista siemensyöksyn tuloa. Siemensyöksy voi tulla myös osissa. Tämän takia esimerkiksi keskeytettyä yhdyntää pidetään riskinä. Esiliukaste sinänsä ei sisällä siittiöitä, mutta se voi sisältää edellä mainituista syistä. Kuvaamasi tilanne kuulostaa siltä, että siinä on hyvin pieni (ellei jopa mitätön) riski raskauteen. On kuitenkin myös totta, että tätäkin riskinottoa kannattaa välttää, mikäli ei missään nimessä halua tulla raskaaksi. Käsien välityksellä siemennestettä tulisi joutua emättimen alueelle tai emättimeen, jotta raskautta ylipäätään pidetään mahdollisena. Toivottavasti vastauksestani on apua! Terkuin, Viivi