8.2.2021

Seksi itseäni vanhemman kanssa

Kysymys

Olen 15v poika, ja harrastan usein seksiä 34-vuotiaan naisen kanssa. Haluan kuulla mielipiteenne tästä, että eihän siinä ole mitään väärää. Itse saan siitä mahtavia kokemuksia, joita minulla ei aikaisemmin ole ollut. Nainen kaipaa kovasti seksiä, ja halusi siksi tällaisen nuoren pojan, joka on aina valmis. Hän on luvannut opettaa minulle mahdollisimman paljon seksistä, ja on jo tähän mennessä saanut minut yllättymään, kuinka ihanaa voi olla, kun estot katoavat täysin. Eihän ikäerollamme ole mitään merkitystä, eihän? Yhdynnässä käytetään kondomia, suuseksissä ei, eikä enää anaaliseksissä. Onko jotenkin outoa, että viikonloppuna seksiä on joskus tuntikausia yhteen menoon?

Vastaus

Hei,
kiitos kysymyksestäsi! Suomeen lakiin on asetettu suojaikärajaksi 16 vuotta. Se tarkoittaa, että yli 16-vuotias ei saa tehdä seksuaalisia tekoja alle 16-vuotiaan kanssa. Lain tarkoituksena on suojata lapsia ja nuoria vanhempien henkilöiden heihin kohdistamalta seksuaaliselta hyväksikäytöltä.

Kuvailemassani tilanteessa aikuinen toimii väärin ja siinä rikotaan suojaikärajaan perustuvaa lakia. Aikuinen henkilö on tilanteessa rikosoikeudellisessa vastuussa. Voit lukea lisää suojaikärajasta muun muassa täältä.  Sinun olisi tärkeä puhua tilanteesta luotettavan aikuisen kanssa. Voit keskustella tilanteesta esimerkiksi Nuorten Exitin työntekijöiden kanssa. 

Seksi on mukava ja nautintoa tuottava asia, mutta siinä on tärkeä myös muistaa suojautua seksitaudeilta. Seksitaudit voivat tarttua emätinyhdynnän lisäksi myös suuseksissä ja anaaliyhdynnässä. Kondomi on tehokas tapa suojautua seksitaudeilta.

Juttele rohkeasti tilanteesta luotettavan aikuisen kanssa!