17.12.2019

raju porno kaukosuhteen häiriönä

Kysymys

Hei! Olen 24-vuotias ymmärtäväinen, pitkäpinnainen, hyväksyväinen ja rakastavainen nainen ja poikaystäväni on 20-vuotias seksikone. Olemme olleet yhdessä noin 7kk ja poikaystävä on alusta lähtien tuonut elämääni seksileluja (esim. anustapit, ruoska, lasinen dildo). Tiesin aina, että hän pitää pornosta etenkin BDSM:stä ja että hänellä on suuri seksihalu (kun olemme yhdessä harrastamme 1-5 krt päivässä, olemme kaukosuhteessa). Hänellä on omia erikoisia asioita/tilanteita, jotka kiihottavat häntä, ja hyvänä avoinmielisenä tyttöystävänä olen suostunut kaikkeen mitä hän vain haluaa (vaikka varsinkin suhteen alussa kieltäydyin koskemasta seksileluihin, mutta nyt se on arkea ja ihan nice). Meillä on siis kaukosuhde ja kun olen poissa hän nauttii visuaalisesta pornosta ja masturboi 13-20 krt viikossa, mikä on minusta hirvittävän paljon. Eikö se vaikuta jo suorastaan riippuvuudelta? Enkä tajunnut kuinka hardcorea se oikeasti oli ennen kuin hän väläytti historiikkinsa (näin esikatselukuvia videoista). Minulle tuli siitä paha olo, alkoi itkettää ja suorastaan järkytyin. Se oli niin rajua, väkivaltaista ja naista halventavaa. Reaktioni otti häntä kettuun mutta hän sanoi, ettei hän aikonut hävetä. En ole koskaan pyytänyt häntä lopettamaan pornon katsomisen, valitsemaan minun ja pornon välillä, ainoa mitä olen pyytänyt on, että hän ei katsoisi pornoa ja masturboisi läsnäollessani, kun olen hänen luonaan ja käytettävissä. Silti kun meillä on ollut riitaa ja hän ei ole halunnut “panna vihaista peikkoa” niin hän on kääntynyt pornon puoleen, vaikka hän tietää toiveeni. Se satuttaa minua emotionaalisesti aivan hirveästi enkä voi sille mitään. Itse olen niin pornografiaa vastaan. Tuntuu siltä, ettei hän kunnioita minun tunteitani, että hän välittää vain oman kalunsa laukeamisesta koska huvittaa. Minusta vain tuntuu ja pelottaa, että hän valitsee pornon koska sieltä näkee erilaisia naisia ja missä asennoissa/asetelmissa tahansa, ja minä en voi kilpailla sen kanssa koska minulla on vain yksi kroppa (toki hän saa tehdä sille mitä vaan, hän on aina dominantti). Pornolla on vaihtelua mutta se ei ole aitoa tunnetta, vain halua. Olen sanonut poikaystävälleni, että minulla taas on realiteetti ja rakkaus. Mitä ajattelet tästä? Pitäisikö minun olla vielä enemmän ymmärtäväinen poikaystäväni pornonkatselun suhteen? Että porno on vain pinnallista ja hänellä on enemmän minun kanssani, jotain mitä ei voi korvata. Vai pitäisikö poikaystäväni kunnioittaa minua paremmin? Onko hän jo tehnyt valinnan?

Vastaus

Kiitos yhteydenotosta nettineuvontaan! Kerrot viestissäsi seksistä kumppanisi kanssa, bdsm:stä, kaukosuhteesta ja pornosta. Kerrot, kuinka sinua on järkyttänyt sellainen porno, mistä poikaystäväsi nauttii sekä hänen epäkunnioittava käytöksensä sinua kohtaan silloin kun olette riidelleet. Mieleeni herää useampikin asia, ja aloitan perusasioista liittyen seksiin, ja siirryn sen jälkeen pornoon teemana. Seksi perustuu kunnioitukseen, luottamukseen ja suostumukseen. Seksissä keskeistä on, että se tuntuu hyvältä ennen seksiä, seksin aikana ja seksin jälkeen. Molempien tulee haluta sitä, mitä tehdään. Seksi voi tarkoittaa monenlaisia asioita ja esimerkiksi viehtymys BDSM-skeneen on täysin ok silloin, kun  se perustuu kunnioitukseen seksikumppania kohtaan. Yksi keskeinen asia BDSM:ssä on, että molemmat haluavat sitä, mitä tehdään, ja on sovittu esimerkiksi turvasanasta BDSM:n suhteen. Turvasanan sanomalla voi pitää huolen omista rajoista, eikä tarvitse sietää sellaista, mitä ei itse halua. Kerrot viestissäsi, että poikaystäväsi on dominoiva osapuoli seksissä, ja saa tehdä sinulle mitä haluaa. Onko kyse yhteisesti sovitusta asiasta? Nautitko itse dominoitavan roolista seksitilanteissa? Nautitko itse seksistä? Nämä ovat tärkeitä asioita, joita tulee pohtia, koska on tärkeää, että tiedät, missä omat rajasi menevät ja sinulla on oikeus pitää niistä kiinni. Kerrot myös, että poikaystäväsi ei riideltyänne halua seksiä kanssasi vaan siirtyy mielummin pornon ääreen. Moni voi menettää seksihalunsa kumppanin kanssa riitelyn takia. Olisi kuitenkin tärkeää, että kumppania kunnioitetaan näissä tilanteissa, vaikka itse seksiä ei haluaisi. Olisi siis tärkeää, että ottaisit tämän asian puheeksi kumppanisi kanssa, jotta hän tietää, miltä tämä sinusta tuntuu. On myös mahdollista, että tämä on osa valtaleikkiä seksin suhteen, mikäli kumppanisi nauttii nimenomaan vallankäytöstä seksissä. Siksi siitä onkin syytä puhua, sillä toisen tahallinen loukkaaminen ei kuulu seksiin. Fetissejä, fantasioita ja mieltymyksiä on monenlaisia eikä niillä useinkaan ole tekemistä todellisuuden kanssa. Vaikka poikaystäväsi nauttisi hardcore-pornosta, on eri asia, mitä hän todellisuudessa haluaa seksiltä. Porno on fantasiaa. Ei kannata lähteä vertaamaan itseään pornon hahmoihin, jotka ovat hyvinkin epätodellisia, usein myös plastiikkakirurgialla ja kuvankäsittelyohjelmilla muokattuja. Pornonäyttelijät näyttelevät, ja se on heidän työtänsä. Pornossa ja pornoteollisuudessa on myös kuvaamasi kaltaisia ihmisoikeudellisia ongelmia, mutta se ei tarkoita sitä, että poikaystäväsi nauttisi todellisuudessa väkivallasta yms. seksissä. Onkin keskeistä, että luotte yhdessä rajat seksille niin, että siinä säilyy kunnioitus molempia kohtaan. Toistemme fetissejä tai fantasioita emme voi muuttaa, mutta jokaisen täytyy pohtia sitä, miten tekee näkyväksi omat mieltymyksensä niin, etteivät ne loukkaa muita osapuolia. Pornon katseluakaan ei sinänsä voi toiselta estää, mutta sen katseluun on mahdollista löytää yhteinen sopimus siitä, että milloin sitä tekee. Olisiko mahdollista, että keskustelisit poikaystäväsi kanssa siitä, miltä sinusta tuntuu, jos hän riidan päätteeksi lähtee harrastamaan sooloseksiä pornon ääreen? Tästä olisi hyvä keskustella täysin seksin tai riidan ulkopuolella eli keskustelua ei kannata liittää itse seksi- tai riitatilanteeseen. Olet myös huolissasi poikaystäväsi runsaasta masturboinnista tai tarpeesta seksiin. On vaikea arvioida, onko sinänsä kyse ongelmasta. Ongelmasta on kyse silloin, kun henkilölle itselleen koituu asiasta ongelmia elämässään. Kyse on toki tällöin myös esimerkiksi parisuhteesta. Sexpolta löytyy mielenkiintoinen blogiteksti aiheeseen liittyen: https://sexpo.fi/blogi/seksi-on-kuin-puudutusainetta-kivulle/ Lopuksi haluan kysyä, että miten teillä muuten menee suhteessa? Minkälainen yhteys teillä on toisiinne? Miten otatte puheeksi asioita, jotka vaivaavat? Nämä ovat tärkeitä asioita parisuhteen kannalta, oli kyse seksistä tai muusta elämästä. Jos haluat jatkaa keskustelua aiheesta niin voit tulla torstaisin seksuaalineuvontachattiin keskustelemaan klo. 14-17 osoitteessa justwearit.fi. Voit myös laittaa minulle sähköpostia viivi.sihvonen@hivpoint.fi. Myös Sexpolta ja Väestöliitolta voi hakea apua pohdinnoissasi. Toivottavasti vastauksestani on apua! Terkuin, Viivi, seksuaalineuvoja