10.12.2018

pojan yllättäminen suihkussa

Kysymys

Olen 11 vuotiaan pojan äiti. Onko normaalia, että tuon ikäinen poika saa erektioita? Kuinka nuorena pojat yleensä aloittavat itsetyydytyksen? Entä onko peniksen peseminen saippualla yleensä järkevää?

Vastaus

Hei, Kiitos kysymyksestäsi. On hyvä, että kysyt neuvoa tilanteessa joka mietityttää. Poikien murrosikä alkaa noin 9-13-vuotiaana, kun kivekset alkavat kasvaa. Noin vuosi kivesten kasvun alettua penis alkaa kasvaa. Erektioita pojat saavat jo ennen murrosikää ja jo lapsena. Murrosiässä erektiot alkavat kiinnostaa eri tavalla ja niihin kiinnitetään enemmän huomiota. Murrosiässä voi myös alkaa kokeilla itsetyydytystä ja omaan penikseen ja sen reaktioihin onkin kiinnostava tutustua. Tämä kaikki on tavallista ja kertoo murrosiän alkamisesta. Vanhemmalle nämä tilanteet voivat olla tunteita herättäviä, kun oma lapsi alkaa kasvaa ja ei ole enää ihan pieni lapsi. On tärkeää muistaa, että 11-vuotiaan fyysisen murrosiän alkaminen ei kerro siitä, että lapsi olisi henkisesti jo kasvanut isoksi. Hän on vielä lapsi ja tarvitsee tukea kasvussa ja kehityksessä. Lapselle on hyvä kertoa siitä, että erektiot ovat normaaleja ja itseensä tutustuminen on hyvä asia. Lapset saavat usein itseensä tutustumisesta ja koskettamisesta mielihyvää ja se on hyvä ja mukava asia. Lapsen seksuaalisuus ei ole koskaan samanlaista kuin aikuisen seksuaalisuus ja niitä ei tule verrata toisiinsa. Lapsi saa olla ylpeä kehonsa reaktioista! Itsetyydytyksen aloittamisen ikä on hyvin yksilöllistä. Itsetyydyttämisen voi aloittaa kun hoksaa sen, että omasta kehosta voi saada nautintoa. Kun murrosikä alkaa, kodissa on hyvä pohtia, miten pitää huolta nuoren yksityisyydestä. Lasta voi kehua siitä, että hän huolehtii hygieniastaan. Päivittäisestä hygieniasta on tärkeää huolehtia, mutta pesuksi riittää pelkkä vesipesu. Esimurrosikäiselle lapselle voi ostaa ajankohtaista luettavaa, esimerkiksi ”Legopalikoista leopardikalsareihin” -niminen kirja kertoo murrosiän muutoksista: https://www.bookcrossing.com/journal/12414322? Lapselle voi myös kertoa siitä, että mikäli oman äidin kanssa tuntuu hankalalta keskustella, voi jutella myös koulun terveydenhoitajan kanssa. (Huom, muokkasin kysymystä jotta se ei ole tunnistettava.) Ystävällisin terveisin, Anni