23.8.2019

parasta suuseksissä

Kysymys

Heippa. Osaatteko sanoa mihin perustuu suuseksin nautittavuus nimenomaan miehen kannalta? Mikä siinä on kaikkein parasta, kun penistä imetään, nuollaan tai hyväillään muuten kielellä tai suulla. Tiedän hyvin, että eri ihmiset kokevat sen eri tavoin. Vastaukset olisivat varmasti erilaisia. Olisin mielissäni, jos silti voisitte vastata tähän käyttäen esim. jotakin aiheesta olevaa tutkimustietoa vastauksenne perusteena.

Vastaus

Hei, pohdit, mikä suuseksissä on parasta sen osapuolen näkökulmasta, jota hyväillään suulla. Meillä ei valitettavasti ole tästä mitään tutkimustietoa. Tällainen tutkimushan olisi tehty nimenomaan ihmisten kokemusten perusteella. Tutkimus perustuisi siis ihmisten hyvin erilaisiin, yksilöllisiin kokemuksiin. Jokaisen mieltymykset ovat erilaiset, toiset pitävät erityisen hellästä kosketuksesta, toiset hieman jämäkämmästä otteesta, myös suuseksissä. Kaikki eivät pidä suuseksistä ollenkaan. Osa taas voi pitää ainoastaan suuseksin "antamisesta" tai vastaanottamisesta. Ja tärkeintä ei ole tässä kohtaa tutkimustieto, vaan se oma kokemus. Ja nimenomaan se, että tutkiskelee, kokeilee ja tunnustelee, millaisesta kosketuksesta suuseksissä itse pitää. Tällä perusteella voi kumppanille kertoa tai opastaa, millaisesta suulla hyväilystä pitää ja millaisesta puolestaan ei pidä. Ei siis edes kannata tehdä mitään yleistyksiä, mistä miehet pitävät suuseksissä vastaanottavana osapuolena, sillä kaikki eivät kuitenkaan pitäisi samoista suulla hyväilyn tavoista suuseksissä. Se, mikä merkitsee, on juuri sinun oma kokemuksesi. Seksuaalineuvoja, Maria