12.3.2015

kuppa

Kysymys

Jos minulla ei ole kuppaa eikä muitakaan sukupuolitauteja koska olen neitsyt niin voiko poikaystäväni myös neitsyenä saada minulta mitään sukupuolitauteja?

Vastaus

Hei, kiitos kysymyksestäsi. Sinua mietityttää seksitautien tarttuminen. Seksitaudit tarttuvat suojaamattoman seksin välityksellä (suuseksi, emätin- tai anaaliyhdyntä). Kerroit olevasi neitsyt, joten näin ollen sinulla ei ole seksitautia, etkä voi sellaista tartuttaa eteenpäinkään. Ennen kuin jossain vaiheessa mahdollisesti etenette pidemmälle seksin suhteen, teidän olisi hyvä keskustella ehkäisystä. Ehkäisy on aina molempien vastuulla. Kondomi on ainut tapa suojautua sekä seksitaudeilta että ei-toivotulta raskaudelta. Myös tytöt voivat harjoitella kondomin käyttämistä ja pitää niitä mukanaan. Se on vain hyvä juttu, että osaa pitää itsestään tai toisesta huolta. Muista ehkäisymenetelmistä voi keskustella esimerkiksi kouluterveydenhoitajan tai terveysaseman lääkärin tai ehkäisyneuvolan työntekijän kanssa. Nauttikaa toistenne seurasta turvallisesti ja edetkää rauhalliseen, teille sopivaan tahtiin. Pääasia on, että molemmilla on hyvä olla. Mukavaa kevättä!