8.7.2015

Herpestartunta vaikka käytimme kondomia

Kysymys

Hei,
olin tuossa parisen viikkoa sitten lyhyessä suhteessa tytön kanssa. Harrastimme seksiä neljästi kahtena kertana. Ensimmäisestä kerrasta on nyt 3 viikkoa ja toisesta 2,5 viikkoa. Käytimme kaikilla kerroilla kondomia. Vasta viimeisen kerran jälkeen tyttö päätti kertoa että hänellä on todettu sukupuoliherpes, joka viimeksi oli oirehtinut vajaa 3kk sitten. Miten todennäköistä on että olen saanut tartunnan kun viime aikoina en ole huomannut mitään poikkeavaa omissa sukupuolielimissäni. Kun viimeisestä kerrasta oli kulunut 2vko nousi minulla hitusen lämpöä yhtenä iltana ja oli kahden päivän ajan flunssainen olo. Onko mahdollista että minulla olisi ollut pelkästään noin pienet oireet? Onko mahdollista että se olisi tarttunu kun ensin koskettelin häntä kädelläni ja sitten mahdollisesti koskin samalla kädellä penistäni. Hänellä ei ollut tänä aikana mitään oireita. Tietämättömyys painaa ja viimeaikoina olen asian vuoksi stressannut todella paljon.

Vastaus

Hei, kiitos kysymyksestäsi. Pohdit herpeksen tarttuvuutta, kun seksikumppanilla on todettu sukuelinherpes. Olette käyttäneet kaikissa yhdynnöissä kondomia. Herpeksen tarttuminen käsien kautta voisi ehkä olla mahdollista, mutta se on erittäin epätodennäköistä. Mikäli huomaisit selkeitä sukuelinherpeksen oireita, kuten rakkuloita, voit mennä lääkäriin. Erilaisista flunssan oireista ei voi todeta seksitautitartuntaa ja tavallisia flunssan oireita ei kannata yhdistää seksitautitartuntaan ilman selkeitä esim. herpeksen oireita. On energiaa vievää ja raskasta stressata mahdollisesta tartunnasta, joka ei ole lainkaan varma. Mielestäni voisit koittaa rentoutua niin kuin parhaiten pystyt ja jatkamaan elämää niin kuin ennen kuin tilanne tapahtui. Käytä vain jatkossakin kondomia emätin- ja anaaliyhdynnässä, sekä kondomia tai suuseksisuojaa suuseksissä. Mukavaa kesänjatkoa, Anni