9.1.2020

Herpeksen tarttuminen

Kysymys

Minulla todettiin viime viikolla herpes genitaalialueella ja söin siihen viruslääkekuurin. Tämä on todennäköisesti HSV-1 muotoa, sillä miehelläni löytyy huuliherpes( verikokeella todettu 1- muoto) joka ei juurikaan oireile. Myös isälläni oli jo lapsuudessani, joten olen toki voinut kantaa pienestä asti. Tokikaan viruksen kannalla ei käsittääkseni ole käytännön merkitystä, eikö näin?. Mikäli onnistun hyvästä hygieniasta huolimatta saamaan rakkuloita jonnekin muualle ihollani tai vaikka silmään, niin tarkoittaako tämä sitä että aina kun virus aktivoituu tulevat rakkulat kaikkialle? Sairastin kesällä pahan gynekologisen tulehduksen imetyksen loputtua ja oletus on että samaan aikaa oli herpeksen ensimmäinen aktiivivaihe. Viime viikolla rakkulat olivat paljon pienemmällä alueella. Olenko ymmärtänyt oikein että virus elää vain tartuntakohdan hermoissa?

Vastaus

Suun alueen herpesinfektio voi tarttua suuseksin välityksellä kumppanin genitaaleihin, eli sinällään ei ole juuri merkitystä onko kyseessä HSV-1 vai HSV-2. Herpes uusiutuu vaihtelevien aikojen kuluttua. Joillakin näkyvää herpestä ei ole koskaan, joillakin jopa kuukausittain. Herpes uusii tartunta-alueelleen. Uusiutuva herpes on usein lievempioireinen kuin ensimmäinen herpestulehdus.