12.1.2015

Erektio

Kysymys

Olen yrittänyt seksiä yhden tytön kanssa kolme kertaa ja jokaisella kerralla erektioni lopahti. Kerrat olivat minun ensimmäisiäni ja mukana oli hieman paineita ja hermoilua. Syy erektion heikkouteen voi siis johtua myös edellä mainituista seikoista, mutta minua on silti mietityttänyt voiko 17v poika kärsiä testosteronin puutteesta? Kivekseni ovat pienet, raajoissani ei ole juuri yhtään karvaa, rasva kertyy lantioon ja jalkoihin sekä hikoilu ja univaikeudet ovat yleistyneet.

Vastaus

Hei, Kiitos kysymyksestäsi. Kerroit, että erektiosi on lopahtanut useamman kerran yrittäessäsi seksiä tytön kanssa. Kyse oli ensimmäisistä seksikontakteistasi. On hyvin mahdollista, että erektion häviämisen syy on pieni jännitys ja paine seksin harrastamisesta, kuten mainitsitkin. Tämä on hyvin tavallista ensimmäisillä kerroilla. Seksi ei luonnistu hyvin pakottamalla tai painostamalla, joten aina voi lopettaa ja yrittää myöhemmin uudestaan, kun taas intohimoa löytyy ja jännitys vähenee. Ja hyvä on muistaa, että seksiä on monenlaista, yhdyntä ei ole ainut vaihtoehto tyydyttää kumppania. Leikittelemällä ja kokeilemalla kumppanin kanssa voi löytää molempia miellyttäviä seksitapoja. Kannattaa aloittaa ihan vain läheisyydellä, koskettelulla tai vaikka hieronnalla, jossa toinen on lähellä ja kosketus tuottaa nautintoa ja hyvää oloa sekä rentoutta. Rentoutuminen näissä tilanteissa on erityisen tärkeää. Lisäksi rauhallinen ympäristö ja keskusteleva ilmapiiri voi hieman vähentää paineen tuntua. Myös kondomin käytön harjoittelu etukäteen on järkevää. Silloin kondomin käyttö sujuu varsinaisessa tilanteessa sujuvasti, eikä keskeytä tunnelmaa. Kun kondomin käyttö on hallussa, se on luonteva osa seksiä. Lisäksi voi kokeilla liukuvoiteen käyttöä, joka lisää nautintoa ja pitää limakalvot paremmin ehjinä. Liukuvoidetta voi laittaa suoraan penikseen, kumppanin sukupuolielinten alueelle tai kondomia käyttäessä myös kondomin päälle. Saatko erektion ja kestääkö erektiosi laukeamiseen asti, kun tyydytät itseäsi käsin? Eli saatko siemensyöksyn, kun masturboit? Jos tämä onnistuu, sinun ei ole syytä huoleen. Kyse on silloin mitä luultavimmin vain jännityksestä, kun seksitilanteessa on toinen mukana. Siihen auttaa se, että panostat mahdollisimman mukavaan ilmapiiriin, rentoutumiseen ja harjoittelemiseen. Jännityksen tunne on molemmilla osapuolilla ensimmäisillä kerroilla varmasti molemminpuolinen. Asiasta voi keskustella. Olet vielä nuori, eikä sinulla ole kiirettä seksin suhteen. Anna asioiden edetä omalla painollaan. Jos et saa erektiota pysymään itsetyydytyksen aikana, etkä seksikontaktissa toisen kanssa tai erektioon liittyy kipua, voit käydä juttelemassa asiasta lääkärin kanssa. Hikoilu ja unihäiriöt voivat liittyä tavalliseen murrosikään. Karvoitus on kaikilla hyvin yksilöllinen. Rasvakin kertyy niin naisilla kuin miehilläkin tiettyihin kehon kohtiin, tämä on myös perinnöllistä. Voit olla huoletta. Oikein mukavaa alkuvuotta!