Nuoresta iästään huolimatta Havu Härmä, 22, on ehtinyt vaikuttaa monessa paikassa ja monella asialla. Kun someaktivistinakin tunnettu Havu lähti alun perin puhumaan avoimemmin elämästään somessa ja nosti vaiettuja asioita esille, hän ei silloin ajatellut tekevänsä aktivismia, vaan tarve lähti itsestä ja omasta turhautumisesta samaistumispintojen puutteeseen ja somen kiiltokuvamaisuuteen. Sittemmin puhumista on vauhdittanut myönteinen palaute, etenkin nuorilta ja nuorten vanhemmilta.
Kaikki sai tulta alleen, kun Havu oli mukana vaatimassa ja perustamassa nuorisotila Kirjavaa, joka avattiin vuonna 2014 kaupungin ensimmäisenä sateenkaarevana nuorisotilana Suomessa. Suomeen tarvittiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluville nuorille oma turvallinen tila kohtaamiseen ja vertaisten näkemiseen. Havu on ehtinyt muun muassa toimia vertaisohjaajana Helsinki Pride-yhteisöllä ja hän on ollut perustamassa ja ohjaamassa Haave-leirejä, ensimmäisiä vertaistukileirejä sukupuolivähemmistöön kuuluville nuorille, joissa seurakunta on mukana. Lisäksi hän on vaikuttanut Väestöliiton nuorisotyöryhmässä, jossa tuotiin Suomeen pohjoismainen Veckan Sex – seksuaalikasvatusviikko. Erityisesti kouluvierailujen materiaaleissa ja sisällöissä huomioitiin moninaisuus ja erilaiset vähemmistöt. Havun kasvoille tulee edelleen leveä hymy hänen muistellessaan Prideä vuonna 2018, kun hän kokosi ”Mun vuoro puhua” -näyttelyn, jossa tuotiin esiin transnuorten tarinoita siitä, millaisia muutoksia kaivataan, erityisesti translakiin kohdistuen. Kohokohta Havun mielestä oli se, että hänen yksi esikuvistaan Tarja Halonen, kävi kirjoittamassa näyttelyn vieraskirjaan, Hyvä!
Minkälaisia esikuvia sinulla on ollut elämäsi aikana ja minkälainen vaikutus heillä on ollut sinuun?
Olen viime aikoina pohtinut esikuvia, ja mikä saa minut toimimaan niin kuin toimin. Listaan kuuluu vähän kurittomia tyyppejä, jotka tekevät juttuja oman mielen mukaan. Näihin lukeutuu esimerkiksi Tove Jansson, joka oli aikansa rebel. Pidän myös äitiäni ja isoäitejäni esikuvina, sillä he ovat voimakkaita ja oman mielensä mukaan tekeviä. Enemmän samaistumisen pintaa olen löytänyt Viima Lampisesta, sillä hän oli ensimmäinen ihminen, jonka kuulin puhuvan sukupuolettomuudesta. Esikuvia löydän myös somesta ja omassa lähipiirissäni on myös huikeita aktivisteja, joiden tekemä työ auttaa itseänikin uskomaan omaan tekemiseen.
Minulla ei ehkä niinkään ole selkeitä yksittäisiä esikuvia tai malleja, vaan voimaa saan yhteisöstä. Yhteisö on esikuva. Kaikki, jotka ovat tehneet työtä yhteisön eteen ennen minua. Se, että minä pystyn puhumaan niinkin avoimesti kuin pystyn ja olemaan sellainen kuin olen, se on monien vuosikymmenien ja vuosisatojen ajan tehty työ ennen minua. Meidän alla on valtava työmäärä ja ihmisiä, joiden harteilla seistään. Heidän voimalla saan itsekin kasvaa ja tehdä työtäni.
Minkälaisia esikuvia olisit kaivannut lapsuudessasi tai nuoruudessasi?
Vaikka olen itsekin vielä nuori, tunsin, että lapsuudessani ja varhaisnuoruudessani oli vielä tosi kapeaa kuvaa, mitä media näytti ihmisistä. Vasta, kun aloin itse ottamaan asioista selvää, jossain yläasteen lopussa ja toisen asteen aikana, alkoi löytymään enemmän omannäköisiä ihmisiä, mutta heitäkin piti kaivamalla kaivaa. En muista, että olisin missään nähnyt tai kuullut seksuaali- tai sukupuolivähemmistöistä omassa elämän piirissä tai median kautta. Esikuvat puuttuivat juuri silloin, kun niitä lapsuudessa ja nuoruudessa kaivataan. Toivoisin, että olisin nähnyt useanlaisia ihmisiä, identiteettejä ja elämänpolkuja. Olisin kaivannut esimerkkejä siitä, millainen aikuinen minusta voisi tulla ja miltä minun elämäni voisi näyttää.
Olen tosi iloinen, että nykyään olen pystynyt löytämään kosketuspintoja mediasta ja somesta. Nyt minusta tuntuu, että valtamediaankin alkaa kulkeutumaan erilaisia elämäntarinoita. On iso juttu, että esimerkiksi tv-sarjan kautta näkee monenlaisia ihmisiä ja tarinoita, joihin voi samaistua. Erityisen tärkeää on tuoda esille myös voimaannuttavia ja valoisia moninaisia tarinoita.
Mitä sanoisit nyt 13-vuotiaalle Havulle?
10 vuotta sitten, hän oli aika hukassa, eikä voinut parhaiten. En tiennyt silloin kuuluvani sekä seksuaali- että sukupuolivähemmistöön. Ensimmäisenä sanoisin, että ”Heivaa muiden mielipiteistä välittäminen.” Olin silloin joka suuntaan kumarteleva, joka halusi miellyttää kaikkia. En edelleenkään halua pahoittaa kenenkään mieltä, mutta tässä aktivismin kautta olen oppinut sellaista tervettä röyhkeyttä ja ottamaan omaa tilaa, saamaan omaa ääntä kuuluviin. Saa ottaa tilaa itselleen ja omalle äänelle! Etsi ympärillesi erilaisia esikuvia, ei ole olemassa yhtä annettua polkua, mitä pitäisi kulkea, voi luoda omia polkuja. Lisäksi sanoisin, että keskity pitämään itsestäsi tosi hyvää huolta. Ei voi olla pelkästään suorittamassa ja ajamassa jotain asiaa eteenpäin, ”tyhjästä kupista ei voi kaataa”, pätee hyvin myös aktivismissa.
Mikä saa sinut puhumaan vähemmistöjen asioista ja seksuaaliterveysasioita julkisesti?
Tämä liittyy esikuviin, minulla ei varsinaisesti ollut esikuvia, joita olisin kaivannut, joten päätin ryhtyä sellaiseksi itse. Puhuminen lähti henkilökohtaisesta tarpeesta tiedolle, jota halusin jakaa muille. En esimerkiksi vuosiin tiennyt, että ehkäisy koskee minuakin, koska puhuttiin vain raskauden ehkäisystä. Jos en itse ole saanut tietoa, miten joku muu voi saada. Puhumista ja asioiden esille nostamista on vauhdittanut sen tajuaminen, kuinka paljon meitä on, jotka tietoa tarvitsevat. Kun aloin puhumaan avoimemmin somessa elämästäni, sain paljon kiitosta asioiden esille nostamisesta. Tajusin, että some on voimakas työkalu. Sittemmin aloin laajentamaan sisältöjä koskemaan vähemmistöjen asioita, kehosuhdetta, seksuaaliterveyttä ja seksiä.
Puhumisesta on seurannut paljon hyvää. Kerta toisensa jälkeen, kun nostaa uuden asian esille, tulee palautetta, että tätä tarvitaan. Ei voi löytää sanoja sille tunteelle, kun nuori tulee sanomaan, että olen vaikuttanut hänen elämäänsä. Nuorten kohdalla esikuvana oleminen tarkoittaa mielestäni sellaista isosisaruksen roolia, turvallista mallia, jonka kanssa nuori voi puhua samalla tasolla. Puhumaan voi tulla matalalla kynnyksellä, viestiä voi laittaa vaikka instassa.
Minkälaisia terveisiä haluaisit lähettää ihmisille Helsinki Pride viikolla?
Älä himmennä itseäsi, sitä loistoasi muiden vuoksi. Pride-viikko on ihana muistutus siitä, että me ollaan mielettömän kaunis ja monennäköinen yhteisö, josta löytyy huikeita tyyppejä ja kasvutarinoita. Näiden tulisi näkyä koko ajan enemmän, vuoden jokaisena päivänä. Saa pitää myös hauskaa, mutta toivon Pride-tapahtuman palaavan tänä vuonna enemmän juurilleen eli mielenosoitukseen. Priden tulee olla ennen kaikkea yhteisön voiman osoitus. Saamme olla ylpeitä itsestämme.
Viimeinen kysymys, mikä on Havun oma haave?
Ihan ensinnäkin, oma henkilökohtaisen elämän haave – minä haluan perheen.
Mieletöntä olisi tehdä duunia, jossa voisin nostaa esille nuorten ääntä ja mahdollisimman monenlaisia tarinoita. Partiosta olen saanut hyvän ajatusmallin, jossa tehtäväni on nyt ”aikuisena” tukea muita, tehdä tilaa uusille kasvoille ja äänille.
Lisäksi haaveenani olisi tehdä lisää taideprojekteja, sillä se on vahva vaikuttamisen muoto. Freelancerina voisin tehdä monenlaisia koulutuksia ja esiintymiskeikkoja. 😉
Kiitos Havu!