Auta meitä kehittämään sivustoamme! Vastaa kyselyyn täällä.

27.11.2019

TIEDOTE: Maailman aids-päivä – Ei mitään meistä ilman meitä!

World AIDS Day - Maailman aids-päiväMaailman aids-päivää vietetään  sunnuntaina  1.12.  Tämän vuoden kansainvälinen teema korostaa yhteisöjen merkitystä hiv-työssä. Maailman aids-päivän toimikunta järjestää kaikille  avoimen  seminaarin lauantaina 30.11, jossa käsitellään  ajankohtaisia asioita hivistä mm. ensimmäisiä tuloksia hiv-laaturekisteristä ja kuullaan hiv-tartunnan saaneen puheenvuoro.

Suomessa hiv-hoito toimii ja hiv-tartunnastaan  tietävät hakeutuvat hiv-hoidon piiriin.

“Lääkitys toimii, hiviä voidaan pitää kroonisena sairautena ja hyvin olennaista on, että hiv ei tartu lääkityksellä olevalta hiv-positiiviselta. Hiv-tartunnan kanssa elävä voi keskittyä omaan hyvinvointiinsa,” sanoo Positiiviset ry:n toiminnanjohtaja Sini Pasanen.

Yhteisöjen merkitys hiv-työlle on suuri. Suomessa yhteisöjen säilyttäminen hiv-työn keskiössä varmistaa, että kaikkien ihmisoikeuksia kunnioitetaan, yhteisön jäsenten kohtelu on asiaankuuluvaa eikä ketään jätetä yksin. ”Yhteisöjen osallisuuden tulee olla mukana kaikessa järjestöjen tekemässä työssä” sanoo Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen.

”Ei mitään meistä ilman meitä -periaatteen on oltava ohjenuorana kaikilla järjestöillä, jotka tekevät ruohonjuuritason testaus-, tuki- ja neuvontatyötä ns. avainryhmien eli hiv-työn kannalta tärkeimpien väestöryhmien kanssa,” Kauppinen jatkaa.

Suomessa elää tällä hetkellä nykyisen tiedon valossa arviolta 500 ihmistä, joilla on tietämättään hiv-tartunta. Heidän tavoittamisessaan järjestöt ovat avainasemassa. Suomessa järjestöjen hyöty hiv-kentällä piilee erityisen haavoittuvassa asemassa olevien tavoittamisessa ja palveluiden pariin tuomisessa.

”Kaikki matalan kynnyksen testauspalvelumme ovat kohdistettu hivin suhteen haavoittuvassa asemassa oleville henkilöille, joille julkisiin palveluihin hakeutuminen ei ole helppoa tai mahdollista,” sanoo Hivpointin toimitusjohtaja Jukka Keronen.

Maailman aids-päivän seminaari 30.11.2019 klo 14-16

Hivpoint, Positiiviset ry ja Pro-tukipiste järjestävät kaikille avoimen seminaarin Maailman aids-päivän aattona 30.11.2019 klo 14-16 Keskustakirjasto Oodissa, Maijan Salissa.

Toimittajille varaamme aikaa haastatteluille puhujien kanssa. Tervetuloa!

Ohjelma:
– Tervetuloa, toiminnanjohtaja Sini Pasanen, Positiiviset ry, Hiv-Finland
– Hiv-laaturekisterin ensimmäisiä tuloksia: Hiv ja hiv-hoidon tilanne, asiantuntijalääkäri Sanna Isosomppi, THL
– Hiv tilastojen valossa, erikoistutkija Kirsi Liitsola, THL
– Yhteisöjen voima, toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen, Pro-tukipiste ry (Pro Centre Finland)
– Prep ja hivin ehkäisy, infektiolääkäri, osaston ylilääkäri Jussi Sutinen, HUS
– Hiv-testaus, sairaannhoitaja Sanna Salo, Hivpoint
– Hiv-positiivisen puheenvuoro, Tapani Valkonen, Positiiviset ry

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jukka Keronen, HIV-säätiö/Hivpoint, puh. 040 564 8814.
Toiminnanjohtaja Sini Pasanen, Positiiviset ry puh. 044 554 4556.
Palvelujohtaja Minna Huovinen, Pro-tukipiste puh. 040 709 0500.

 

 

Maailman aids -päivänä lisätään ihmisten tietoisuutta hivistä ja aidsista sekä kampanjoidaan hiv-tartuntojen ennaltaehkäisyn ja hiv-positiivisten oikeuksien puolesta. Teemapäivää on järjestetty vuodesta 1988 asti ympäri maailmaa. Suomessa Maailman aids-päivän toimikuntaan kuuluvat Hivpoint, Positiiviset, Suomen Punainen Risti ja Pro-tukipiste.

 


Kommentoi: