16.4.2013

STM tiedottaa: Hiv-tartuntojen torjunta on yhä ajankohtaista myös Suomessa

Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 15.04.2013

Suomessa todettiin viime vuonna 157 uutta hiv-infektiota. Tartuntatautirekisterin mukaan tartunnastaan tietoista hiv -positiivista on yhteensä noin 2000. Heitä, jotka tartunnastaan eivät tiedä, on arviolta noin 1000 henkilöä.

Puolet suomalaisilla todetuista hiv-tartunnoista saadaan nykyään maan rajojen ulkopuolelta.  Venäjällä hiv-epidemia pahenee jatkuvasti. Myös monissa suomalaisten turistien suosimissa maissa, kuten Virossa ja Thaimaassa, hiv on huomattavan yleinen. Näin ollen muun muassa matkailijoiden tietoisuus riskeistä on erityisen tärkeää.

”Nuoret on kasvatettava tietoisiksi hiv:n tartuntatavoista. Myös hiv-testaus kannattaa aina. Hoito onnistuu sitä paremmin, mitä aikaisemmin tartunnan saanut pääsee hoitoon. Hiv-testaus on tärkeä myös uusien tartuntojen ennaltaehkäisyssä, koska valtaosa hiv-tartunnoista saadaan henkilöiltä, jotka eivät ole tietoisia omasta tartunnastaan”, sanoo peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson.

Hän keskusteli YK:n HIV/AIDS-ohjelman (UNAIDS) pääjohtaja Michel Sidibén kanssa Suomen hiv-tilanteesta maanantaina 15. huhtikuuta. Tapaaminen on osa vuosittain järjestettävää pohjoismaista UNAIDS-konsultaatiota, joka järjestetään tänä vuonna Suomessa. Konsultaatioihin osallistuvat myös Ruotsin, Tanskan ja Norjan edustajat.

Lisätietoja

Sosiaali- ja terveysministeriö: Tartuntatautien torjunta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Suomen hiv-strategia 2013–2016

THL: Hiv

THL: Matkailijan terveysopas

UNAIDS