9.1.2019

Window period

Kysymys

Hei, olen kyllä todella hämmentynyt tästä ikkuna vaiheesta tartuntahetkestä tartunnan toteamiseen. Tutkin aihetta hieman enemmän ja useissa euroopan maissa (Ranska, Saksa, Tanska, Britit) tuo ikkuna-aika on vain 4…6 viikkoa. Lisäksi WHO:n guideline testaukseen näyttäisi olevan 4 viikkoa. On melko vastuutonta THL:n toimesta käskeä ihmiset odottamaan 6…8 viikkoa ahdistuksessaan. En suostu uskomaan, että näissä edellä mainituissa maissa oltaisiin tietämättömiä testien suorituskyvystä ja siten vastuuttomia. Miksi voin käydä Tanskassa 4 viikon jälkeen ja unohtaa murheeni? Miksi Suomessa en edes pääse testiin 4 viikon kohdalla julkisella. Joudun valehtelemaan jotta saan testin.

Vastaus

Hiv-testi on täysin luotettava, kun riskitilanteesta on kulunut kolme kuukautta. Valtaosa tartunnoista voidaan todeta testeissä jo aiemminkin, joten ensimmäisessä testissä voi käydä jo kuukauden kuluttua suojaamattomasta seksistä. Tippurin ja klamydian osalta testeihin voi hakeutua 1-2 viikkoa, kupan osalta 3-6 viikkoa  ja b-hepatiitin osalta 1-6 kk riskitilanteen jälkeen. Näyte tulee ottaa seksitavan mukaiselta limakalvolta.

Hiv-ja muita seksitautitestejä tehdään omassa terveyskeskuksessa, sukupuolitautien poliklinikoilla,opiskelija-ja työterveyshuollossa sekä yksityisillä lääkäriasemilla. Voit myös testata hivin kotona hiv-kotitestillä. Hivpoin tekee myös hiv-pikatestausta Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Mikäli haluat lisää keskustella seksuaaliterveyteen tai testaukseen liittyvistä asoista, voit soittaa Hivpointin neuvontapuhelimeen ma-to klo 10-15.30, puh. 0207 465705.