26.6.2019

Kuppa

Kysymys

Hei,

luulen, että olen saanut kupparatunnan vuosia sitten. Mutta tällä hetkellä verikokeet eivät näytä positiivista testitulosta. Olen tänä aikana käyttänyt muuta bakteeri lääkettä (flukonatsoli) aiheettomasti. Voiko olla niin, että tämä “sotkee” näytteen. Minulla on jo myöhäisvaiheen oireita, mutta testi näyttää edelleen negatiivista. Kuinka voisin saada apua tilanteeseeni ja onko minulla minkäälaista mahdollisuutta saada lääkitystä tautiin pelkkien oireiden perusteella?

Vastaus

Lääkeaineet eivät voi sotkea kuppakokeen tuloksia. Kuppatartunta todetaan osoittamalla kuppabakteerin vasta-aineita verestä.  Vasta-aineet tulevat positiivisiksi yleensä 3-4 viikkoa tartunnasta. Ne ovat positiiviset myös aiemmin hoidetussa ja parantuneessa taudissa tai latentissa tapauksessa. Oireesi eivät voi viitata kuppaan mikäli testit näyttävät negatiivista, vaan kyse on jostain muusta.