19.4.2018

Klamydian kehittyminen ja hoito

Kysymys

Hei ja kiitos jo etukäteen vastauksestanne!

Olen nainen, jolla on viimeisen puolen vuoden aikana ollut yhteensä kolme seksikumppania. Kaikkien kanssa olen käyttänyt kondomia penetraation aikana, mutta sukuelinten limakalvokontaktia ja suojaamatonta suuseksiä on lyhyesti esiintynyt kaikkien kanssa. Uusin kumppanini minulla on ollut noin kaksi kuukautta, ja olemme harrastaneet seksiä yhteensä neljästi. Nyt minulla on alkanut oireilu, jonka epäilen vahvasti klamydian aiheuttamaksi. Olen menossa testiin, mutta olen ulkomailla, jossa se on hidasta ja hankalaa. Oireita ovat virtsaputken kirvely (ei kuitenkaan virtsatessa), proteiini virtsassa (selvisi virtsatietulehdusepäilyn yhteydessä), alavatsakipu, nivuskipu ja turvonneet imusolmukkeet sekä jatkuva verinen (valko)vuoto emättimestä (tosin minulla on epäsäännölliset kuukautiset). Minulla olisi muutama kysymys klamydiaan liittyen:

1. Voiko klamydia alkaa oireilla vasta kuukausien päästä? Toisin sanoen voiko tartunta olla peräisin syys- tai marraskuun kumppaneiltani eikä tältä nykyiseltä?

2. Miten nopeasti klamydia kehittyy sisäsynnytintulehdukseksi? Voiko vielä viikon viivästys saada tilanteen eskaloitumaan? Nivuskipu tuntuu vain pahenevan.

3. Jos klamydia on sekä oireettomana nielussa että oireellisena alapäässä, tehoaako sama antibiootti? Entä parantaako sama lääke jo alkaneen sisäsynnytintulehduksen?

Jos selviää, että minulla on klamydia, aion kertoa kumppaneilleni, ettei tauti leviä ja tartu minuun uudestaan.

Kiitos paljon vastauksistanne! Tämä palvelu on tauteihin liittyen ehkä internetin paras!

Vastaus

Klamydia tarttuu suojaamattoman seksin kautta.  Oireettomuus edistää tartunnan leviämistä. Tartunnasta diagnoosiin kuluu aikaa keskimäärin 4 viikkoa, joskus jopa kuukausia, jolloin henkilö on voinut tartuttaa jo uuden kumppanin.  Klamydiatulehduksen merkittävä haitta ovat erilaiset jälkitaudit.

Klamydian "itämisaika" tartunnasta oireisiin on 1–3 viikkoa. Tavallisin ilmenemismuoto on kohdunkaulan tulehdus (servisiitti), joka on usein oireeton. Oireina voi esiintyä poikkeavaa valkovuotoa, virtsakirvelyä ja ylimääräistä veristä tiputteluvuotoa. Jos klamydiatulehdus on levinnyt kohdun limakalvolle, voi esiintyä alavatsakipua ja epäsäännöllistä kuukautisvuotoa. Miehillä oireena on virtsaputken tulehdus (uretriitti) tai lisäkiveksen tulehdus.  Tärkein klamydiatulehduksen komplikaatio on sisäsynnyttimien tulehdus eli PID.  PID kehittyy ns. nousevana tulehduksena eli emättimestä kohdunkaulan kautta kohtuonteloon, munanjohtimiin ja munasarjoihin. Myös miehellä klamydia voi aiheuttaa hedelmällisyyden alenemista. Ainakin 90 % naisten klamydiatulehduksista on oireettomia; miehillä oireita on puolella tartunnan saaneista. Oireettomuus edistää leviämistä.  Klamydia hoidetaan antibiootilla. Tavallisin hoito on kerta-annos atsitromysiiniä ja sillä pitäisi saada hoidettua tartunta kaikilta limakalvoilta.  Jos on kehittynyt sisäsynnytintulehdus, tarvitaan kahden viikon lääkitys esimerkiksi doksisykliinillä.  Seksistä tulee pidättäytyä viikon ajan ja sen jälkeen käyttää kondomia jälkitarkastukseen asti. Hoidetun klamydiatutulehduksen jälkeen suositellaan kontrollikäyntiä 3–4 viikon kuluttua. Vakituinen seksikumppani pyritään hoitamaan samanaikaisesti. Hoito voidaan aloittaa heti näytteenoton jälkeen. Samalla tulee testata myös muut sukupuolitaudit. Klamydiatulehduksen voi välttää käyttämällä yhdynnässä kondomia. On hyvä muistaa, että noin joka neljäs mies ja valtaosa naisista ei huomaa erityisiä ensioireita klamydiasta ja heistä moni jää oireettomaksi taudinkantajaksi.  On tärkeää, että käyt testissä mikäli epäilet tartunnan saaneesi.