20.12.2018

Eihän HIV tartu sukupuolielinten koskettelusta?

Kysymys

Hei,
olin kuukausi sitten sängyssä tuntemattoman miehen kanssa. Emme harrastaneet yhdyntää, mutta olimme alasti. Yhdessä vaiheessa hän yritti sujauttaa penistään vaginaani, mutta kun tunsin peniksen vaginan suulla, yrittämässä työntyä sisääni, estin sen heti. Olen silti huolissani. Hänen peniksestään ei tullut spermaa (en nähnyt oliko touhutippoja). Aion käydä heti HIV testissä kun kolmen kuukauden ikkuna on sulkeutunut, mutta asia ahsitaa minua tällä hetkellä. Onko mahosllista, että olisin saanut tartunnan noin pienestä kontaktista? Minulla ei ole mitään haavoja, ym. eikä sukupuolitauteja. Harmittaa todella paljon, että annoin tämän tapahtua, mutta minua helpottaisi kuulla mikä on tartunnan riski tilanteessa, sillä itse luulen sen olevan erittäin epätodennäköinen.. Sain flunssan viikko sitten, mikä tietenkin aiheutti lisäahdistusta mahdollisesta tartunnasta.
Kiitos jo etekäteen vastauksesta.

Vastaus

Ei ole syytä huoleen, hivin tartuntariskiä edellä mainitussa tilanteessa ei ole. Mikäli sukuelinten yhteen hieromisessa kumppanin limakalvoille pääsee runsaasti eritteitä, seksitaudit voivat tarttua. Varmuuden saat käymällä seksitautitesteissä. Jos haluat vielä jutella tai kysyä lisää, voit aina olla yhteydessä Hivpoint-chattiin, joka palvelee maanantaisin klo 10–15:30. Chatti löytyy hivpoint.fi – pääsivulta.