Seksi ja trans -esite rikkoo seksioppaiden sukupuolinormeja

17.5.2016

Kuvitus: Charley Kåberg

Ruotsissa ilmestyy paljon hyvää trans-aiheista materiaalia, mutta sitä on vaikea hyödyntää Suomessa paitsi kielimuurin vuoksi, myös siksi, että monet käytännöt transprosessiin liittyen ovat erilaiset Suomessa ja Ruotsissa. Kun RFSL & RFSU julkaisivat Sex och trans -esitteen Ruotsissa viime vuonna, päätimme lähteä työstämään siitä suomalaista versiota Seksi ja trans.

Transihmiset esitetään mediassa usein vääristyneesti joko yliseksualisoituna tai deseksualisoituna. Seksuaalisuus nähdään genitaalikeskeisenä ja essentialistisena, ja seksuaalinen käyttäytyminen ja keho medikalisoidaan. Lääketieteellisen ja juridisen prosessin osana esitetään tungettelevia ja stereotyyppistä käyttäytymistä ja identiteettiä hakevia kysymyksiä. Yksi vahingollinen diskurssi, jonka näkee etenkin populaarikulttuurissa ja osittain myös transfobisten ihmisten argumenteissa on transihminen – yleensä erityisesti transfeminiininen ihminen – hyväksikäyttäjänä, saalistajana tai huijarina. Transihmisten seksuaalisuutta ei nähdä sosiaalisena eikä osana kehollista itseilmaisua, vaan ihmiset leimataan lähtökohtaisesti lähes seksuaalirikollisiksi. Transihmisten kehoista tehdään paljon oletuksia. Joidenkin kehot vastaavat normeja, joidenkin poikkeavat niistä monella tapaa. Epänormatiivinen keho koetaan uhkaavana ja sillä ilmaistu seksuaalisuus vääränä tai pervona (negatiivisessa mielessä).

Tämä tuli esille mm. meidän kotikaupungissamme Turussa, kun pääkirjastoon tehtiin sukupuolineutraalit WC-tilat. Julkisessa keskustelussa transihmiset toiseutettiin tylysti ja pelättiin seksuaalisen häirinnän ja julkisen seksinharrastamisen lisääntyvän. Haluaisimme muistuttaa siitä, että transihmisetkin tietävät, mihin vessaa käytetään. Joskus hätä iskee – kirjastossakin!

Kuvitus: Charley Kåberg

Toisaalta taas kuulee välillä tarinoita siitä, miten transihmiset on saatu uskomaan, että epänormatiivinen keho ei voi olla seksuaalisen halun kohde, tai että sitä koskevat kokonaan eri säännöt kuin normatiivisia kehoja. Samalla ehkä tehdään oletuksia siitä, että fyysisissä sukupuolenkorjaushoidoissa on kyse vain ulkonäöstä, eikä esimerkiksi erogeenisten alueiden tuntoherkkyys tai toimivuus ole tärkeää. Joillekin toki seksuaalisuus on vähemmän tärkeä asia elämässä, mutta tämä pätee kaikkiin ihmisiin, oli sitten kyseessä cis- tai transsukupuolinen henkilö. Huomattavan harvat asiat riippuvat kehosta tai sukupuolesta.

Transsukupuolisuus ei rajaa seksuaalisuutta oikeastaan millään tavalla – kaikilla on omat rajansa ja halunsa. Meidän esitteemme on kuitenkin suunnattu juuri transsukupuolisille, koska transtausta voi kuitenkin vaikuttaa moniin käytännön asioihin. Fyysiset korjaushoidot voivat vaikuttaa siihen, miten kokee oman kehonsa myös seksuaalisesti. Esitteessä käsitellään myös seksisanastoa, joka voi olla erittäin tärkeä osa etenkin väärinsukupuolittamista kohtaavan henkilön seksuaalista kokemusta. Lisäksi siinä on tärkeää tietoa turvaseksistä, sekä käytännön vinkkejä myös niihin asioihin liittyen, jotka tapahtuvat ennen ja jälkeen seksin sekä sen “ohessa”.

Käytännössä kaikki seksioppaat ovat hyvin cisnormatiivisia ja jättävät ulkopuolelle kaikki, jotka eivät mahdu tiettyyn keho-oletukseen. Me haluamme tällä esitteellä kertoa, että transihmisillä(kin) on oikeus juuri sellaiseen seksiin kuin itse haluavat.

Kirjoittajista:

Panda Eriksson on muunsukupuolinen queeraktivisti ja sukupuolentutkija, jolle tärkeitä asioita ovat esteetön kulttuuri, vegaaniset herkut ja auringonlämpöiset kissat. Hän uskoo siihen, että avoimuudella ja suoralla puheella voi pelastaa jos ei maailmaa, niin ainakin seksielämänsä.

Ami Koiranen on androgyyni, queer, feministi ja aktivisti, joka vetää vertaistukiryhmiä ja käy oppilaitoksissa puhumassa seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta.

Seksi ja trans -esitteen voi ladata pdf-versiona

Painettuja esitteitä voi tilata Hiv-tukikeskuksen verkkokaupasta pelkän postimaksun hinnalla.

Oppaan ovat tuottaneet yhteistyössä Transtukiverkosto, Seta, Transtukipiste, Hiv-tukikeskus sekä Sinuiksi tuki- ja neuvontapalvelu.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Syötä laskutoimituksen vastaus alla olevaan kenttään *