Hae nettineuvonnasta

Raskaus pelottaa

6.4.2017

Kysymys

Suunnittelemme raskautta puolisoni kanssa. Olen lähihoitajana sairaalassa, minkä vuoksi pelkään nyt että raskauden aikana selviää minun sairastavan hiviä tai hepatiittejä. Pari kertaa lyhyen työurani aikana on käynyt niin, että verta on roiskahtanut päälleni tai että käytettyjä neuloja on lojunut pöydillä tms. Kerran löysin kädestäni naarmun, jota kirveli, ja olin varma että olen raapaissut itseäni käytetyllä neulalla. En uskalla tämän vuoksi hankkiutua raskaaksi, sillä pelkään ihan liikaa. Olen käynyt terapiassa juttelemassa asiasta, mutta siitä ei ole hyötyä. Nyt minulla on ollut pitkään suussa rakkoja, ja pelkään niiden olevan ensioire hivistä. Mitä voin tehdä enää tässä tilanteessa? Useampi vuosi on jo valunut hukkaan, kun pelkään ja panikoin asiaa. Kaikki vapaa-aikani menee tautien googlettamiseen ja suremiseen. Suren myös sitä, että koska en testauta itseäni niin kuolen nuorena aidsiin. Mieheni ei suostu uskomaan, että minulla olisi hiv ja siksi pelkään tartuttaneeni hänetkin seksikontaktissa. Olen henkisesti ihan loppu tähän. En uskalla myöskään mennä testeihin. Kerran olen käynyt, ja tulosten odottaminen oli ihan kamalaa. En nukkunut viikkoon, kun odotin tuloksia. Haluaisin elää peloltani, mutta en tiedä miten päästä eteenpäin.

Vastaus

Hiv ei tartu arkipäiväisissä tilanteissa kuten kosketuksesta, pinnoilta tai  suutelemalla eikä myöskään virtsan, hien, syljen tai kyynelnesteen välityksellä. Suomessa ei ole myöskään raportoitu yhtään hiv-tartuntaa, jossa tartunta olisi saatu terveydenhuollossa neulanpistotapaturman kautta. Kuvailemassasi tilanteissa ei ole hiv-tartuntariskiä.   Suunnittelet perheen perustamista.  Sinun olisi hyvä ennen sitä päästä peloistasi, jotta voisit jatkaa elämääsi  ilman turhaa stressailua.  Suosittelen sinulle keskusteluavun hankkimista ammatti-ihmisen kanssa ( esim.työterveyshuollon kautta) ja/ tai terapian jatkamista.