Hiv asiakastyössä -koulutus

Hiv-infektion hoidon kehittymisen myötä tartunnan kanssa voi nykyisin perustaa perheen ja elää yhtä pitkään kuin ilman tartuntaa. Sosiaali- ja terveysalalla tullaan kohtaamaan yhä useammin tartunnan kanssa eläviä asiakkaita. Tietojen päivittäminen on tärkeää, sillä hiv-tartuntoihin liittyy edelleen monia muita sairauksia enemmän pelkoa, stigmaa, asenteita ja vääriä tietoja myös terveysalan ammattilaisten taholta, mikä voi vaikuttaa tartunnan saaneen kohtaamiseen. Infektion hoidon onnistumiseksi ja uusien tartuntojen ennaltaehkäisyksi tartunnan varhainen toteaminen on tärkeää. Riskissä olevien asiakkaiden tunnistamista ja ohjaamista hiv-testiin tulee lisätä.

Hoitotyön opettajat ja ammattilaiset voivat hyödyntää Hiv asiakastyössä -koulutuksessa saamaansa tietoa ja seksuaaliterveysasema.fi –nettisivuille tuotettua hiv-tartuntaa käsittelevää opintokokonaisuutta sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden koulutuksessa.

Koulutus on kestoltaan kolme tuntia ja se toteutetaan suomen kielellä. Koulutus on maksuton, mutta perimme mahdolliset yhden henkilön matkakustannukset pääkaupunkiseudulta koulutuspaikkakunnalle. Minimiosallistujamäärä koulutukseen on kymmenen henkilöä. Koulutusajankohdasta sovitaan yhdessä koulutuksen järjestäjän kanssa.

Koulutuksen tilaus ja lisätietoa:
Sairaanhoitaja Sanna Salo, puh. 0207 465 722, sanna.salo [at] hivpoint.fi

Hiv asiakastyössä -koulutuksen tarkoituksena on:

  • Tukea sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilöitä tunnistamaan riskissä olevat ihmiset
  • Ennaltaehkäistä riskikäyttäytymistä sekä edistää hiv-testiin pääsyä ja seksuaaliterveyttä erityisesti haavoittuvissa ryhmissä
  • Kehittää sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilöiden taitoa kohdata hiv-tartunnan saanut asiakas